All Over Press/Rupert Oberhäuser

Saksassa Kurzarbeit eli työajan tilapäinen lyhentäminen on pitänyt työttömyyden matalana korona-aikanakin. Mallilla on työntekijän kannalta myös ikävät puolensa.

Elettiin sitten finanssi- tai koronakriisiä, työttömyystilastoissa Saksa loistaa yhtenä parhaiten selviytyneistä maista. Vuoden 2008 jälkeisen finanssikriisin aikaan Saksa oli G7-ryhmän suurista teollisuusmaista ainoa, jossa työllisyys ei heikentynyt vaan pysyi vakaana.

Koronakriisikin on heikentänyt Saksan työllisyyttä vain vähän. Tämän vuoden maaliskuussa Saksan työttömyysaste oli 4,5 prosenttia – yksi Euroopan matalimmista –, kun se esimerkiksi Suomessa oli 8,1 prosenttia.

Keskeinen selitys on se, että tuotteiden tai palvelujen kysynnän heiketessä Saksan työnantajat irtisanomisten sijasta lyhentävät työaikoja. Tähän kannustaa Kurzarbeit-järjestelmä, jossa valtio korvaa työntekijälle normaalisti 60 prosenttia työajan lyhenemisen vuoksi menetetystä palkasta.

Koronapandemian vuoksi korvausastetta on parannettu siten, että se nousee ensin 70:een ja sitten 80 prosenttiin työajan lyhennyksen jatkuessa pitempään. Mikäli perheessä on lapsia, matalin korvausprosentti on 67 ja korkein 87. Normaalisti lyhennettyä työaikaa voidaan jatkaa 6 kuukautta, mutta korona-aikana maksimikesto on 21 kuukautta.

Korona-ajan
selviytymiskeino

Lyhennettyä työpäivää on teetetty Saksassa korona-aikana enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Koronakriisin alkuvaiheessa huhtikuussa 2020 Kurzarbeit-järjestelmän piirissä oli 6 miljoonaa työntekijää, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Tämän vuoden tammikuussa luku oli 2,6 miljoonaa.

ILMOITUS

Esimerkiksi finanssikriisin vuonna 2009 Kurzarbeitin piirissä oli keskimäärin 1,1 miljoonaa ja edellisen laman aikaan 1991 noin 1,8 miljoonaa työntekijää. Aiemmista globaaleista taantumista on kärsinyt eniten vientiteollisuus, kun taas pandemia-ajan rajoitustoimet ovat kohdistuneet laajasti talouden eri sektoreihin.

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on ylistänyt Kurzarbeitia ”loistavaksi kriisinhallintavälineeksi”. Se suojaa työntekijöiden tuloja ja sitä kautta kokonaiskysyntää. Yrityksille se turvaa työvoiman pysyvyyttä ja tuo säästöä irtisanomisiin ja uusiin rekrytointeihin liittyvistä kuluista. Taantumasta ylös nouseminen käy sujuvammin.

Laskun maksaa yhteiskunta: järjestelmän kustannukset Saksan liittovaltiolle olivat viime vuonna yli 20 miljardia euroa. Kustannuksia tosin koituisi myös työttömyyskorvauksista, jos lyhennetyn työajan sijasta työttömyyttä olisi enemmän.

Työnantajallekin on sälytetty oma kustannusosuutensa: sen on maksettava 80 prosenttia pois jäävien työtuntien sosiaaliturvamaksuista.

Työaikapankki
tasaa suhdanteita

Kurzarbeit kytkeytyy läheisesti työaikapankkijärjestelmään. Siinä työntekijä ei saa rahallista korvausta tekemistään ylimääräisistä työtunneista, vaan ne merkitään hänen ”työaikatililleen” ja tasataan laskusuhdanteessa tekemällä lyhempää työaikaa normaalilla palkalla. Valtion tukemaan Kurzarbeit-järjestelmään voidaan turvautua vasta sitten, kun työaikatilin mahdollistamat vapaat on käytetty.

Työaikapankit ja Kurzarbeit ovat keskeisiä syitä Saksan hyvien työllisyyslukujen taustalla, mutta eivät ainoita. Selityksiksi on mainittu myös vähäiset palkankorotukset sekä niin sanotut mini- ja midijob-työpaikat.

Minijob-töissä voi ansaita työtulon tai Saksassa varsin niukan sosiaaliturvan päälle 450 euroa, mistä ei peritä veroja tai sosiaaliturvamaksuja. Midijob-töissä, joissa ansiot ovat yli 450 mutta enintään 1 300 euroa, verot ja sosiaaliturvamaksut kasvavat asteittain ja työntekijä on työhön liittyvien vakuutusten piirissä. Minijob-töitä tekevät luokitellaan työttömiksi, mikäli heillä ei ole muuta työtä, kun taas midijob-töitä tekevät tilastoidaan työllisiksi.

Hyvien työllisyyslukujen kääntöpuoli onkin työssäkäyvien köyhien suuri määrä maailman vauraimpiin kuuluvassa maassa. Saksan taloustutkimusinstituutti DIW:n mukaan maassa on Euroopan suurin matalapalkkasektori: lähes neljännes työsopimuksellisista on matalapalkkaisia eli heidän palkkansa on alle kaksi kolmannesta mediaanituntipalkasta.

Suomessa
lomautetaan

Mutta keskitytään nyt Kurzarbeit-malliin. Olisiko Suomessa siitä opittavaa? Ei juurikaan, sillä Suomen lomautusjärjestelmä mahdollistaa jo työajan lyhentämisen laskusuhdanteessa vastaavalla tavalla. Työntekijä voi tällöin työtulojen pienentyessä saada soviteltua ansiopäivärahaa.

– Isossa kuvassa ne ovat hyvin samantyyppiset järjestelmät, vahvistaa tutkimusjohtaja Antti Kauhanen Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta (Etla).

Suomessa kokoaikainen lomauttaminen on Kauhasen mukaan tyypillisempää kuin Saksassa, mutta esteitä myöskään osa-aikaiselle lomauttamiselle ei ole.

Käytössä on monenlaisia järjestelyjä. Teollisuusliiton jäsenistä tällä hetkellä reilut 6 000 on lomautettuna ja 1 100 on saanut irtisanomisilmoituksen, kertoo Teollisuusliiton tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila.

– Näistä 6 000:sta noin puolet on lomautettu määräajaksi ja puolet niin, ettei lomautuksen päättymistä ole lyöty lukkoon. Se, miten lomautus toteutetaan, vaihtelee hyvin paljon ja voi vaihtua saman työntekijän kohdalla lomautuksen aikanakin. Saatetaan tehdä lyhennettyä työpäivää, lyhennettyä työviikkoa tai vuoroviikkoa eli viikko töitä ja viikko vapaata, Anttila luettelee.

Työ- ja elinkeinoministeriön työttömyyslukuihin kirjautuvat vain kokoaikaisesti lomautetut.

Pienituloisella
ei varaa tinkiä

Käytössä on hyvinkin joustavia ratkaisuja ja sopimuksia. Monilla työpaikoilla on kysynnän vähentyessä päästetty työntekijät porrastetusti kesälomille ilman, että lomautetaan ketään, Anttila mainitsee.

– Pääluottamusmiehet pohtivat yhdessä työnantajan kanssa nokkeliakin ratkaisuja, miten tilanne hoidetaan. Nykyisessä järjestelmässä on paljon hyviä puolia.

Saksan joustotyömallissa ongelmana on Anttilan mukaan ylityö-, vuorotyö- ja viikonloppulisien kohtalo peruspalkkojen ollessa pienet. Lisien pois jääminen ja työaikojen runsas jousto yrityksen kysyntätilanteen mukaan olisi haitaksi pienituloisille. Epäsäännölliset aikataulut ja pitkiksi venyvät työpäivät taas tuottavat ongelmia perheellisille, etenkin perhevastuullisille naisille, Anttila korostaa. Eriarvoisuus voisi hänen mukaansa lisääntyä myös eri-ikäisten sekä työkyvyltään erilaisten työntekijöiden välillä.

Työaikojen joustoa on Suomessakin lisätty viime aikoina: työaikalainsäädäntö mahdollistaa enimmillään 48-tuntisen työviikon teettämisen ilman ylityökorvauksia, kun työaika tasataan vastaavilla vapailla.

Työntekijöiden
osallisuus tärkeää

Työaikapankin kaltainen instrumentti edellyttäisi tasa-arvoista sopimista sen käytöstä, korostaa Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin.

– Saksan ja Suomen työmarkkinajärjestelmät eroavat toisistaan siinä, että työntekijöiden osallistuminen yritysten hallintoon on Saksassa institutionalisoitu ja työntekijöillä on siellä vahvempi edustus, Melin huomauttaa.

– Jos meillä mentäisiin tällaiseen järjestelyyn, pitäisi rakentaa hyvässä hengessä paikalliset järjestelyt ja menettelytavat. Molempien osapuolten tulisi kokea se reiluksi.

Työajan lyhentämistä Melin pitää yleisesti ottaen parempana vaihtoehtona kuin kokoaikaisia lomautuksia.

– Toimeentulon lisäksi siinä on etuna osaamisen, työelämän ihmissuhteiden ja arjen järjestyksen säilyminen. Tällekin menettelylle pitää kuitenkin olla kunnolliset perusteet, pelkkä työnantajan halu säästää ei riitä.

Saksan mallia sellaisenaan tuskin Suomeen tarvitaan, mutta pohtia voisi, kuinka osa-aikaisen lomauttamisen houkuttelevuutta voitaisiin lisätä verrattuna kokoaikaiseen lomauttamiseen ja irtisanomisiin.