Anna Kontula totesi äskettäin (HS 4.6), että eduskunnan valiokuntien on vaikea saada akateemisilta tutkijoilta asiantuntijalausuntoja. Jos tutkijat eivät ota hallituksen esityksiin eduskunnan pyytämänäkään kantaa, lainvalmisteluun vaikuttavat pääasiassa virkamiehet ja etujärjestöt.

Kontulan huoli on vakava. Pidän sinänsä luontevana, että virkamiehiä ja etujärjestöjen asiantuntijoita käytetään eduskunnan työssä hyväksi. On toisaalta vakava ongelma, että hallinnosta ja järjestöistä riippumattomat tutkijat osallistuvat liian vähäisessä määrin yhteisten asioitten valmisteluun.

Ilmiö on myös eduskunnan valiokuntakäsittelyä laajempi. Ylipäätään lainsäätäjien, hallinnon ja yliopistotutkijoiden vuorovaikutus kärsii joistakin, kunkin toiminnan luonteesta johtuvasta ongelmasta

Keskeinen kompastuskivi, johon Kontulakin viittaa, on aikataulutus. Niin lainsäätäjä kuin hallinto toimii nopeilla aikatauluilla, usein alle viikon varoitusajalla. Joskus pari sataa sivua raporttia on luettava ja sulatettava päivää ennen tapaamista.

Monet tutkijat suunnittelevat oman työnsä usean kuukauden, jotkut muutaman vuoden tähtäimellä. Hallituksen esityksen lukeminen ja siihen reagoiminen siten, että ehtii relevanttia tutkimusta siihen suhteuttaa, ei ole tunnin tai kahden tehtävä.

ILMOITUS

Harvat hankkeet etenevät suunniteltua nopeammin, joten (ainakin tämä) tutkija on kroonisesti aikatauluistaan jäljessä. Illat ja viikonloput on pääsääntöisesti varattu sen jo viikko sitten luvatun tekstin viimeistelylle.

Hallinto ja eduskuntatyö on usein nopeatempoista hyvästä syystä. Tutkijoiden työpäivät on niin ikään aikataulutettu umpeen toimen hoitamisen vuoksi.

Yksi keino edetä on, että valiokunnat pyrkisivät pitkäjännitteiseen dialogiin tutkijoiden kanssa silloin kun sille on aikaa. Kaikkea kiirettä ei voi ennakoida, mutta yhteiset keskustelut laajemman asiantuntijajoukon kanssa silloin, kun tilanne ei ole päällä, voisivat pohjustaa lausunnon saamista silloin kun se on.

Kirjoittaja on taloustieteilijä ja Tukholman yliopiston professori.