Olen kuunnellut viime päivinä työmatkoilla Yle Areenasta löytyvää Radio Suomen kuunnelmaa Huuhkajamania. Vaikka kyseessä on fiktiivinen komedia, en voi kiistää etteivätkö kylmät väreet olisi juosseet selkäpiitäni pitkin selostajan seotessa tyystin Suomen voittaessa kuvitteellisesti EM-kisojen loppuottelussa Englannin yliajalla – aidon Unkari-tappion peilikuvana. Aika muuttui ikuisuudeksi.
Tämän viikon lauantaina on vihdoin se päivä, jota olemme odottaneet ikuisuuden. Suomi siirtyy kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Me vasemmistoliiton aktiivit voimme päätellä kuntavaalityötämme. Vaalityöllä ei lauantaina kello 19 alkaen olisikaan juuri virkaa.
Silloin tämän palstan kolumnistien vuoden 2013 puoluekokoukselle tekemä aloite ”Suomesta jalkapalloyhteiskunta” on saanut täyttymyksensä. Suomen kohdatessa Tanskan Kööpenhaminassa voimme vain toivoa, että Teemun nilkka kestää, Lukaksen hanskat eivät luista ja Glenin syötöt soljuvat.
En ihmettele yhtään, että kisakoneesta ulos jäänyttä Juhani Ojalaa on asia potuttanut rankemman kautta. Pelit Vejlessä eivät tunnu samalta kuin ainutkertainen mahdollisuus kokea EM-huuma, joskaan Ojalan poisjäämiseen liittynyt sanallinen kiistely Markku Kanervan kanssa ei ole kunniaksi Ojalalle. Kanerva suosi valinnoissaan pelaajia, joihin hän on oppinut vuosien varrella luottamaan. En tiedä, onko hän uhrannut kovinkaan paljon ajatuksia esimerkiksi juuri 300 Serie A -peliä täyteen saaneelle Perparim Hetemaj’lle.
Mutta entä itse peli? Järjellistä analyysiä Tanska-ottelun lähtökohdista on mahdotonta tehdä. Samalla hämärtyy se fakta, että Helmareille arvokisapaikat ovat lähes arkea. Voi olla, että niistä tulee myös Huuhkajille yhä enemmän realismia jatkossa. Silti epäilen, ettei niitä tule mahdottoman montaa allekirjoittaneenkaan elämään mahtumaan.
Siksi näistä tulevista kolmesta ottelusta tulee ottaa kaikki irti. Tanska, Belgia ja Venäjä ovat kaikki voitettavissa. Jos niin käy, voin jo senkin takia kirmailla ilman housuja pitkin maita ja mantuja. Mutta mitä yllytyshullua tuosta eteenpäin koituvasta menestyksestä voisikaan luvata? Jää nähtäväksi.
Nautitaan nyt. Pandemian mukanaan tuoman ankeutuksen jälkeen elämämme alkaa avautua. Tarjolla on muitakin kuin Suomen pelejä. Kuukauden savotta loppuu 11. heinäkuuta Wembleyllä pelattavaan finaaliin.
Yksi asia on varma. Silloin kokoonpanoissa kentällä ei nähdä 50-vuotiasta Jari Litmasta, vaikka Huuhkajamaniassa näin fantasioitiin. Suomea ei tosin uumoilla tuolloin kentällä nähtäväksi. Esimerkiksi Veikkaus antaa vain Pohjois-Makedonialle suuremman kertoimen mestaruudesta kuin Huuhkajille. Mutta mistä sitä koskaan tietää.
Kuka tietää, pääseekö hallituksemme tilaamaan kansalaisille heinäkuussa 5,5 miljoonaa Huuhkajapaitaa. Elvyttäisi se ainakin talouttamme kummasti, joskaan bisnes ei oikeasti kiitä koronatilanteesta. Puolityhjille katsomoille pelattavien kisojen takia kisakaupunkien lasketaan menettävän jopa 200 miljoonaa euroa rahaa. Mutta suomalaiset tv-katsomot eivät ole tyhjillään, vaan lauantai-iltana on odotettavissa katsojaennätyksiä Huuhkajamatsissa. Ja lopussa Suomi voittaa!
Huuhkajien peliä ei ole kuitenkaan vakiorivillä, mutta esimerkiksi Englannin ja Kroatian kohtaaminen on. Materiaalinsa puolesta ”Three Lions” on ylivoimainen, vaikka esimerkiksi Luka Modrić Kroatian joukkueesta löytyykin. Harry Kanella ja Raheem Sterlingillä on nyt elämänsä paikka menestyä aidosti arvokisoissa. Lähdetään liikkeelle varmalla ykkösellä.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 13.6. 15.58. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, 1(X), 1(X), 2(X), 1, 1(X), 2, 1(X), 1, 1(X), 1.