Antti Yrjönen

Suomi ansaitsee uudistuksen, joka vahvistaa yhteiskunnan turvaverkkoja sekä vähentää köyhyyttä, tuleva sosiaali- ja terveysministeri sanoo sosiaaliturvauudistuksesta, joka vauhdittuu hänen kaudellaan.

Vasemmistoliitto vaihtaa ministereitään aiemmin sovitulla tavalla tiistaina 29.6. Uutena aloittaa kansanedustaja Hanna Sarkkinen, joka nousee sosiaali- ja terveysministeriksi Aino-Kaisa Pekosen tilalle ja samassa yhteydessä puolueen puheenjohtaja Li Andersson palaa opetusministeriksi.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokous päätti hallituskauden aluksi jakaa sosiaali- ja terveysministerin salkun kahteen kahden vuoden mittaiseen jaksoon.

Sosiaali- ja terveysministeriksi nouseva Hanna Sarkkinen korostaa, että hänen tulevassa tehtävässään on oltava vahvasti kiinni suomalaisten arjen ja toimeentulon kysymyksissä.

– Korona-aika on osoittanut karulla tavalla, kuinka nopeasti keskiluokkaisesta elämästä voi pudota köyhyyteen. Ministerikauteni aikana sosiaaliturvauudistus pääsee toden teolla liikkeelle. Suomi ansaitsee uudistuksen, joka vahvistaa yhteiskunnan turvaverkkoja sekä vähentää köyhyyttä, Sarkkinen sanoo.

Opetusministeriksi vanhempainvapaan jälkeen palaava vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoo, että opetus- ja kulttuuriministeriössä jatkuvat vauhdikkaat ajat tasa-arvoisen koulutuksen ja suomalaisten osaamisen hyväksi.

ILMOITUS

Toisesta asteesta tulee elokuusta lähtien kokonaan maksuton ensimmäiselle uudistuksen piirin kuuluvalle ikäluokalle. Tämän jälkeen historiallinen uudistus astuu voimaan ikäluokka kerrallaan. Myös koronaepidemian aiheuttamaa oppimis- ja hyvinvointivelkaa joudutaan korjaamaan vielä pitkään.

– Koulutuksen saralla tapahtuu nyt kauaskantoisempia asioita kuin vuosikymmeniin. Koronakriisi on selätetty onnistuneesti vasta, kun sen aiheuttama oppimisvelka on maksettu kokonaan loppuun. Kriisin jälkihoidon onnistumisella tulee olemaan hyvin kauaskantoiset seuraukset suomalaiseen yhteiskuntaan. Oppivelvollisuusuudistus taas parantaa jo heti ensi syksystä lähtien tuhansien perheiden elämää ja vahvistaa nuorten saamaa tukea, Andersson sanoo.

Andersson palaa ministeriksi puolueen varapuheenjohtaja Jussi Saramon tilalle.