Lehtikuva/Jussi Nukari

Kritiikki uusien hävittäjien hankkimista kohtaan on suomalaisten keskuudessa laajempaa kuin aiheesta käydystä julkisesta keskustelusta voisi päätellä, rauhanjärjestöt kommentoivat teettämäänsä kyselyä.

HX-hävittäjähanke jakaa suomalaisten mielipiteitä. Rauhanjärjestöjen teettämään kyselyyn vastanneista 39 prosenttia pitää hanketta liian suurena tai haluaisi luopua siitä kokonaan. Hieman suurempi joukko (42 %) kannattaa hankkeen toteuttamista vähintään suunnitellussa laajuudessa.

Erotus mahtuu kyselytutkimuksen virhemarginaaliin. Kyselyn teettivät Suomen Rauhanliitto, Rauhanpuolustajat ja Sadankomitea. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Suomi on varannut 10 miljardia euroa noin 64 uuden hävittäjän hankintaan eli nykyisten Hornetien suorituskyvyn korvaamiseen. Päätös hankittavasta hävittäjästä on tarkoitus tehdä loppuvuodesta.

54 prosenttia vastaajista piti tärkeimpänä syynä hankkeen pienentämiseksi tai siitä luopumiseksi koronapandemian aiheuttamaa vaikeaa taloustilannetta. 18 prosenttia vastasi, että asevarustelu lisää turvattomuutta ja ilmastosyistä hanketta pienentäisi 11 prosenttia vastaajista.

Poliittisesti asetelma on mielenkiintoinen, sillä hallituspuolueissa ollaan kriittisempiä HX-hanketta kohtaan kuin oppositiossa.

ILMOITUS

Keskustaa lukuun ottamatta kaikkien suurimpien hallituspuolueiden eli SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajissa on enemmän niitä, jotka pienentäisivät hanketta tai luopuisivat siitä kokonaan kuin hävittäjähankinnan kannattajia.

Vasemmistoliiton kannattajien joukossa hankkeeseen suhtauduttiin kaikkein kriittisimmin.

Eniten hävittäjähankintaa kannatetaan kokoomuksessa, mutta myös yli puolet perussuomalaisten kannattajista on HX-hankkeen kannalla.

Miehet kannattavat, nuoret vastustavat

Kyselyn tuloksista ilmenee myös, että hankkeeseen suhtautuvat kriittisesti erityisesti nuoret ja naiset. Naisista 26 prosenttia oli sitä mieltä, että hankinta tulee toteuttaa vähintään suunnitellusti, kun taas miehistä vastaava osuus oli 58 prosenttia. Nuoret perustelivat muita useammin hankkeen pienentämistä ilmastosyillä.

Kyselyn tuloksen perusteella kritiikki uusien hävittäjien hankkimista kohtaan on suomalaisten keskuudessa laajempaa kuin aiheesta käydystä julkisesta keskustelusta voisi päätellä, rauhanjärjestöt kommentoivat tulosta.

Aiemmin kyselytutkimuksissa on kysytty lähinnä HX-hankkeen lykkäämisestä. Viime vuonna Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) kyselyyn vastanneista yli puolet kannatti hävittäjähankinnan siirtoa useamman vuoden päähän aiemmin suunnitellusta. Tuolloin kaikkien puolueiden kannattajista ainakin kolme viidestä pystyi vähintään hyväksymään hävittäjähankintojen siirron myöhäisempään ajankohtaan.