Jo vuonna 1982 OECD esitti toisen asteen integrointia sekä ammatillisten opistojen siirtämistä korkea-asteelle. Opetusministeri Taxell tarttui ehdotuksiin ja esitteli vision nuorisokoulusta ja ammattikorkeakoulusta 1989. Kokeilujen perusteella 1990-luvulla perustettiin 29 ammattikorkeakoulua. Toisen asteen rinnakkaisjärjestelmää ei purettu, mutta lakiin säädettiin yhteistyövelvoite ja opiskelijoille luotiin mahdollisuus suorittaa kaksoistutkintoja.
Rakenne on säilynyt, ja yhteishaussa nuoret edelleen jaetaan lukioon ja ammattikouluun. Valintapäätös on nuorelle vaikea, jopa kohtuuton. Kuinka moni oikeasti tietää, mitä haluaa isona tehdä?
Ammattikoulusta ei ole pystytty kehittämään kilpailukykyistä väylää korkea-asteelle. Silti nuorille vakuutetaan, että suorittamalla ammatillisen perustutkinnon saa samat mahdollisuudet hakea korkeakouluun kuin lukion suorittaneet. Tilastojen mukaan tämä ei ole totta. Ammattikorkeakouluihin valituista alle 25 prosentilla on ammatillinen perustutkinto ja yliopistoihin valituista alle kahdella prosentilla.
Yhteistyövelvoitteesta huolimatta lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus ovat kulkeneet eri suuntiin. Kehitykseen ei ole reagoitu, vaan päinvastoin erillisyyttä kasvatettiin merkittävästi 2017–19 uudistetulla lainsäädännöllä. Myös kaksoistutkintojen määrä on viime vuosina vähentynyt.
Koulutuspoliittisen selonteon visiossa 2040 luvataan, että ”toisen asteen koulutus turvaa koko nuorisoikäluokalle vahvan yleissivistävän ja ammatillisen perustan jatko-opintoihin ja työelämään”.
Nykyisellä lainsäädännöllä ja rakenteella visio ei voi toteutua, joten nyt tulisi perustaa toisen asteen koulutuksen professuuri ja käynnistää tutkimustyö, jossa selvitetään, miten toisen asteen koulutus vastaa tämän hetken ja tulevaisuuden osaamistarpeisiin.
Jukka Söderdahl
Pori