Lehtikuva/Alexander Nemenov

Ystävät, toverit: minulla on ongelma. Tuskin olen ainoa.

Tämän lehden ilmestyessä Huuhkajien EM-kisadebyyttiin on aikaa reilu viikko. Taskustani löytyvät tiketit sekä Venäjä–Suomi- että Belgia–Suomi-otteluihin, kisaviisumi eli FAN ID saapui vastikään postissa, majoituspaikka on hankittu hyvissä ajoin, samoin penkki Suomen Maajoukkueen kannattajien bussista. En kuitenkaan edelleenkään tiedä, voiko tuonne edes lähteä.

Tilanne on ongelmallinen. Koronaepidemia ei ole taittunut tavalla, jota olisimme toivoneet, ja etenkin Venäjän tilanteesta on viime aikoina kantautunut harmillisia uutisia. Pietarissa, jossa Suomen ottelut pelataan, tartuntojen määrä on kääntynyt viime viikkoina nousuun ja rajoitusten kiristämisellä on spekuloitu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL havahtui tovi sitten ja suositti, ettei kukaan matkustaisi pallon perässä ulkomaille. Suositus ei ole ainutlaatuinen: esimerkiksi Walesin faneja on ohjeistettu samoin.

Fanipiireissä THL:n ulostulo aiheutti hämmennystä. Tiedossa on ollut jo kuukausitolkulla, että suomalaisia on kisoihin matkustamassa tuhansittain – olisiko asiasta voitu keskustella edes hiukan aikaisemmin? Paavo Arhinmäki leukailikin Facebookissa THL:lle ilmeisesti selvinneen vasta nyt, että Suomi kisoissa pelaa ja että moinen saattaisi kannattajiakin kiinnostaa.

Suomesta lähtee joka tapauksessa Pietariin (ja Kööpenhaminaan, missä Tanska-ottelu pelataan) vähemmän kisaturisteja kuin ennen koronaa ennakoitiin. Stadionien kapasiteettia on pienennetty, ja onnekkaat kisoihin pääsijät arvottiin lippuja ostaneiden joukosta. Lisäksi moni perui matkansa jo keväällä kyllästyttyään odotteluun ja jahkaamiseen – ja varmisti näin saavansa ainakin rahansa takaisin.

ILMOITUS

Sukupolvien unelmaa voi toki fiilistellä Suomestakin käsin. Kun koronarajoitukset ovat höllentymään päin, voisin kuvitella viihtyisiä kisakatsomoita syntyvän terasseille, baareihin ja kotisohville ympäri maan. Silti monen fanin mielessä on käynyt ajatus siitä, että näinkö meille aina käy: ensin odotellaan kisoihin pääsyä vuosikymmeniä, ja kun viimein onnistutaan, iskee globaali pandemia.

Juttuja kisoista tullaan tähänkin lehteen kirjoittamaan läjäpäin, mutta pieni ennakointi Suomen lohkosta lienee paikallaan. Tosiasia on se, että Belgian, Venäjän ja Tanskan kanssa samaan lohkoon arvottu Huuhkajat on jokaisessa pelissään altavastaaja.

Pelijärjestys on kuitenkin Suomen puolella. Fifa-rankingin ykkönen Belgia on lohkon ennakkosuosikki, ja se varmistanee jatkopaikkansa jo kahdessa ensimmäisessä ottelussaan ja voi lohkon päätösottelussa Suomea vastaan lepuuttaa avainpelaajiaan. Tämä avaa Huuhkajille yllätyssauman. Neljä pistettä riittää todennäköisesti jatkopaikkaan, joten jos Suomi onnistuu voittamaan joko Tanskan tai Venäjän (jälkimmäinen on todennäköisempi) ja pelaamaan Belgian kanssa tasan, paikka neljännesvälierissä on erittäin mahdollinen.

Päätyvätpä fanit sitten matkustamaan Huuhkajien siivillä kisapaikoille tai väijymään otteluita televisiosta, tiedossa on silti kaikkien aikojen jalkapallokesä. Ja te, jotka kaikesta huolimatta kisaturisteiksi lähdette, muistakaa sitten asianmukaiset karanteenit ja testit, ettei tule yhtään enempää sanomista.

Viikon vakiorivillä on Miesten Ykköstä, Kakkosta ja pari maaottelua, joissa esiintyvät Huuhkajien kisavastustajat Belgia ja Tanska.

Kohteessa 3 PK-35 saa kotonaan vastaansa viime kaudella Veikkausliigasta pudonneen TPS:n. Turkulaiset ovat asettaneet nousun takaisin pääsarjaan kauden tavoitteeksi, mutta ei hyvältä näytä. Etenkin maalinteko on sakannut koko kauden ja omissa soi liian helposti. PK-35 sitä vastoin on tehnyt viime vuosina vahvaa nousua, vielä kaksi kautta sitten se pelasi Kolmosta. Kokenut ja sarjan iäkkäin joukkue on aloittanut sesongin odotusten mukaisesti sarjan keskikastissa. Tasaiseen otteluun on syytä varata useampi merkki, itse lähden ykköskakkosella.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 6.6. klo 18.28. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2, 1(X), 1, 1, 2, 2(X), 1(2), 2, 1(X), 2(X), 1, 1(X).