Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Arhinmäki: Katseet kääntyvät Krista Kiuruun.

Kulttuuri- ja tapahtuma-alan edustajat osoittivat torstaina eduskuntatalon edustalla ja Kansalaistorilla mieltä kulttuurin rahoituksen leikkauksia ja tapahtuma-alan koronakohtelua vastaan. Mitta on täysi -mielenosoitus järjestettiin koronaturvallisesti niin, että hyvin järjestäytyneet osanottajat pitivät kahden metrin turvavälin toisistaan.

Mielenosoittajien julkilausuman otti vastaan tuore tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk). Hän lupasi tapahtuma-alalle tukipäätöksiä jo huomenna perjantaina.

Mielenosoituksessa puhunut vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski sanoi koronakriisin tehneen näkyväksi kulttuurialan ammattilaisten toimeentulon epävarmuuden. Siksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia esimerkiksi sosiaaliturvaan.

– Kulttuuri- ja taidealan kenttä on moninainen, mutta suurella osalla ansioturvan ja perusturvan epävarmuus oli arkipäivää jo ennen koronaa. Koronakriisi on todella tehnyt näkyväksi tämän. Aivan liian moni kulttuurialan ammattilainen joutuu ottamaan suuria, henkilökohtaisia taloudellisia riskejä, jotta tähän maahan saadaan meille kaikille tärkeitä taide- ja kulttuurielämyksiä.

– Kriisi on tehnyt näkyväksi myös perustulon tärkeyden. Se on aivan oleellinen uudistus myös taide- ja kulttuurikentälle. Itse vaadin väliaikaista perustuloa jo maaliskuussa 2020, kun koronakriisi vyöryi päälle.

ILMOITUS

Lohikoski kertoi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän vaatineen useaan kertaan kulttuurialalle lisätukea koronakriisistä selviämiseksi. Ryhmä on ehdottanut esimerkiksi niin kutsuttua Tanskan mallia, joka tarkoittaisi suoraa kompensaatiota kulttuurialan toimijoille. Kustannustuessa ja tapahtumatakuussa vasemmistoliitolle on ollut tärkeää huomioida mahdollisimman hyvin freelancerit ja yksinyrittäjät.

Vasemmistoliitossa on myös oltu jo pitkään sitä mieltä, että olisi jo aika keventää tapahtumien rajoituksia. On oikeudenmukaista, että eri aloja kohdellaan yhdenvertaisesti.

” Rajoitukset epäoikeudenmukaisia ja epäsuhtaisia”

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ilmaisi Facebookissa mielenosoituksen jatkuessa, mistä kiikastaa.

”Kaikki katseet kääntyvä nyt ministeri Krista Kiuruun”, hän kirjoitti.

”Minua hallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana tilanne todella turhauttaa, kun kaikki seisoo ja liikkeelle ei saada vaikka kuinka yritetään työntää.”

Arhinmäen mukaan ei ole mitään perustetta, miksi tapahtumia rajoitetaan näin rankasti. Rajoitukset ovat hänen mielestään epäoikeudenmukaisia ja epäsuhtaisia.

”Viime keväänä olin avaamassa tapahtumat mallilla, jossa yleisö oli jaettu 500 hengen lohkoihin, huolehdittiin turvaväleistä ja muusta terveysturvallisuudesta. Viime kesältä ja syksyltä ei tiedetä yhtään tartuntaketjua terveysturvallisuusohjeiden mukaan järjestetyistä tapahtumista”, Arhinmäki kirjoitti.

”Meillä on siis kokeiltu ja toimivaksi todettu malli turvallisten tapahtumien järjestämiselle. Se pitää ottaa käyttöön myös nyt.”