Lehtikuva/Minna Raitavuo

Ville-Pekka Timonen

Syntynyt 1999

Asuu Joensuussa

Opiskelee kemian aineenopettajaksi Itä-Suomen yliopistossa

Vasemmiston kuntavaaliehdokas

Instagram: vepetim

Feminismi, ilmastotavoitteet ja talouspolitiikka tekivät Ville-Pekka Timosesta vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaan.

Ville-Pekka Timonen tuli televisionkatsojille tutuksi Temptation Island -sarjasta, mutta tällä hetkellä hän keskittyy kuntavaaliehdokkuuteen ja opintoihin Itä-Suomen yliopistossa.

Timonen sanoo, etteivät ohjelmaan osallistuminen ja vasemmistolaiset arvot ole ristiriidassa.

– Ohjelman kautta pääsin esittelemään omaa arvomaailmaani ja tuomaan tietoisuutta erilaisista suhdemuodoista ja siitä, ettei parisuhde ole aina kiinni monogamiasta, hän toteaa.

”Joensuu on vetovoimainen kaupunki.”

Kuntavaaleihin Timonen kertoo lähteneensä ehdolle äkillisesti. Hän liittyi vasemmistonuoriin huhtikuun lopulla ja ilmoittautui viikkoa myöhemmin kuntavaaliehdokkaaksi.

– Olen todella pitkään seurannut politiikkaa sivusilmällä, ja minulla on kytenyt haave vaikuttamisesta. Kuntavaalit tuntuivat sopivilta vaaleilta lähteä ehdolle.

Vasemmiston hän valitsi siksi, että sen tavoittelemat arvot ovat lähellä hänen omiaan.

– Nuorempana kannatin vihreitä, mutta nykyiset arvoni sijaitsevat vasemmalla. Feminismi, ilmastotavoitteet, suhtautuminen palveluihin ja eritoten vasemmiston talouspolitiikka ratkaisivat asian.

Nurmeksesta kotoisin oleva Timonen kertoo kasvaneensa oikeistolaisessa ilmapiirissä.

– Yläasteaikana ajattelin itsekin todella oikeistolaisesti. Aikuistuessa olen oppinut katsomaan moniulotteisemmin ja arvoihini on tullut selkeitä muutoksia. Se käsitys, joka minulla yläasteella oli, oli hyvin yksiulotteinen. Tämä on mielestäni tyypillistä oikeistolaiselle ajattelulle.

Lehtikuva/Minna Raitavuo

Tasa-arvo edellä

Timoselle tärkeitä teemoja ovat muun muassa tasa-arvo, ilmastoasiat ja koulutus.

Tasa-arvolla hän ei tarkoita ainoastaan vähemmistöjen ja enemmistöjen välistä tasa-arvoa vaan myös yhteiskuntaluokkien välistä.

– Tärkein teemani on tasa-arvoinen hyvinvointi, eli se että hyvinvointipalvelut mahdollistetaan kaikille. Yhteiskuntaluokkien välillä ei saisi vallita nykyisen kaltaista sortoperiaatetta, jossa vain etuoikeutetut saavat kaikki hyvinvointipalvelut. Heidän pitäisi olla mukana mahdollistamassa ne myös niille, joilla ei ole niihin varaa.

Hyvinvointipalveluilla Timonen tarkoittaa perusterveyspalveluita sekä mielenterveys- ja päihdepalveluita.

– Nämä ovat julkisia palveluja, joita mielestäni pitää kehittää. Myös hyvinvointipalvelualojen työntekijät tarvitsevat työnsä merkityksen mukaisen korvauksen. He ovat tämän yhteiskunnan hyvinvoinnin mahdollistajia.

Timonen sanookin, että hyvinvointi on ihmisoikeus, ei etuoikeus.

Lisäpanostusta ehdokas kaipaa myös koulutukseen ja nuorten palveluihin.

– Kunnan pitäisi tarjota ilmainen harrastus alaikäisille, joilla ei niihin ole resursseja. Lisäksi alle 25-vuotiaille tulee tarjota maksuton ehkäisy.

Hiilineutraali Joensuu

Joensuu tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2025 mennessä. Timonen haluaa olla mukana varmistamassa, että tavoitteeseen myös päästään.

– Haluan olla mukana antamassa oman ääneni sen puolesta, että kaupunki todella siirtyy kohti uusiutuvia energiamuotoja. Siirtymäratkaisuna käytettävä biomassan polttaminen on huomattavasti hiiltä parempi vaihtoehto, mutta pitkällä tähtäimellä siitä pitää luopua, sillä se aiheuttaa liikaa päästöjä siihen verraten, mitä metsien hiilinielut pystyvät varastoimaan.

Timonen uskookin, että Joensuu on menossa kohti hiilinegatiivisuutta, kunhan sen eteen tehdään töitä. Hiilineutraaliuteen ja -negatiivisuuteen pyrkiessä yksi tärkeä askel on joukkoliikenteen mahdollistaminen kaikille.

– Joensuun tulee mennä kohti ilmaista joukkoliikennettä. Siirtymä pitää tehdä alentamalla joukkoliikenteen hintoja. Esimerkiksi keskustaan kauempaa tuleville tulee mahdollistaa joukkoliikenteen käyttö nykyistä edullisemmin.

Joensuun tulevaisuuden suhteen Timonen on toiveikas.

– Joensuu on vetovoimainen kaupunki. Tulevaisuudessa suurimmat haasteet liittyvät siihen, että sijaitsemme kaukana suurimmista kasvukeskuksista. Sen takia on tärkeää lisätä Joensuun viehätysvoimaa.

Kunnanvaltuuston Timonen näkee paikkana, jossa varmistetaan muun muassa kunnan elinvoimaisuus.

– Kunnan tehtävänä on varmistaa, että se pystyy tarjoamaan jokaiselle kuntalaiselle hyvinvoinnin ja elämän perusedellytykset. Kuntapolitiikka on lähimmän tason politiikkaa, joka vaikuttaa yksilöön, koska jokainen yksilö asuu tai on asunnoton kunnassa. Kunnan tekemillä päätöksillä on merkitystä jokaisen elämään.

Ville-Pekka Timonen

Syntynyt 1999

Asuu Joensuussa

Opiskelee kemian aineenopettajaksi Itä-Suomen yliopistossa

Vasemmiston kuntavaaliehdokas

Instagram: vepetim