Ennakkoäänestys on alkanut, ja käsillä ovat jälleen ratkaisevat päivät, joiden aikana kuntiemme suunta tuleviksi vuosiksi määräytyy. Kansa kokoontuu vaaliuurnille päättämään kunnanvaltuutetuista meitä edustamaan.

Mutta edustavatko valtuustot aidosti meitä kaikkia?

Valtuustojen monimuotoisuus on kehittynyt varsin hitaasti. Valtuustot ovat yhä poikkeuksellisen miehisiä, valkoisia, varakkaita, keski-ikäisiä, cis-sukupuolisia, vammattomia ja monin muin tavoin etuoikeutetuista ihmisistä koostuvia.

On suuri demokraattinen ongelma, ettei Suomessa asuvien ihmisten moninaisuus näy paremmin kunnanvaltuustoissamme. Hyvä poliitikko osaa tietenkin ajatella asioista myös muusta kuin omasta näkökulmastaan. Valkoisen ihmisen on kuitenkin Suomessa mahdotonta koskaan täysin sisäistää sitä, miltä rakenteellinen rasismi jokapäiväisessä elämässä tuntuu. Kun valtuustoissa istuu joukko ihmisiä, jotka ovat eläneet hyvin samankaltaisen elämän toistensa kanssa, jää valtava määrä toisenlaisia elämäntarinoita ja niiden tuomia näkökulmia aina sivuun.

Syitä valtuustojen homogeenisyydelle on monia. Siksi myös ratkaisujen on oltava moninaisia. On kysyttävä itseltämme, mikä on eri ihmisille esteenä politiikkaan lähtemiselle ja tehtävä johdonmukaista työtä näiden esteiden purkamiseksi.

Tarvitsemme vaalirahoitukseen kampanjakaton, jotta myös vähävaraisilla on reilummat mahdollisuudet vaaleissa. Meidän on tehtävä vankkumatonta yhdenvertaisuustyötä, jotta vähemmistöasema ei vaikeuttaisi poliittista uraa. Vihapuheeseen on puututtava, lastenhoitomahdollisuuksia työn ajaksi järjestettävä ja kokoustilojen esteettömyys varmistettava.

Mutta se ei riitä, että saamme erilaisia ihmisiä lähtemään ehdolle, jos he eivät koskaan pääse valtuustoihin asti. Saadaksemme marginaaliin jäävien ihmisten äänet kuuluviin meidän on äänestettävä heidät paikoille, joissa heitä myös kuunnellaan.

Kirjoittaja on Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja.