Lehtikuva/Timo Jaakonaho

Terveysturvallinen äänestäminen on helppoa, kunhan noudattaa ohjeita.

Kahden viikon mittainen kuntavaalien ennakkoäänestysaika alkaa keskiviikkona. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on tiistaina 8.6. Ulkomailla ennakkoäänestysaika on lyhyempi.

Kuntavaalien ennakkoäänestysaikaa pidennettiin koronaepidemian vuoksi, jotta mahdollisimman moni pystyisi äänestämään turvallisesti. Yleensä ennakkoäänestysaika on ollut viikon mittainen.

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen kertoo, että tavallisesti ennakkoääniä annetaan kuntavaaleissa vähän toista miljoonaa, mutta nyt määrä noussee.

Koronaoireisena ei pidä mennä äänestämään, vaan hakeutua testiin.

– Jos pitää veikata, lähemmäs puolitoista miljoonaa voisi ennakkoääniä kertyä. Osa haluaa varmistaa, että pääsee varmasti äänestämään mahdollisen sairastumisen varalta.

Ennakkoäänestyspaikan voi valita, mutta varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina 13.6. äänestäminen onnistuu vain äänioikeusilmoitukseen merkityssä paikassa. Äänestäjän tulee todistaa henkilöllisyytensä.

ILMOITUS

Vaalisivusto auttaa

Ennakkoäänestyspaikoilla on tavallista enemmän vaalivirkailijoita neuvomassa ja auttamassa. On mahdollista, että osa ennakkoäänestysajasta varataan ensisijaisesti vakavan koronataudin riskiryhmiin kuuluville. Tietoja näistä järjestelyistä saa kunkin kunnan tiedotuksesta.

Ennakkoäänestyspaikkojen luettelo löytyy oikeusministeriön vaalisivustolta. Niiden aukioloajat vaihtelevat paikan ja viikonpäivän mukaan. Sivustolta löytyvät myös tiedot niistä ennakkoäänestyspaikoista, joissa voi äänestää ulkona. Koronaoireisena ei pidä mennä äänestämään, vaan hakeutua testiin.

Varsinaisena vaalipäivänä äänestyshuoneistot ovat avoinna kello 9–20.

Jos äänioikeutettu on vaalipäivänä lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä, tulee olla yhteydessä kunnan vaaliviranomaisiin mahdollisuudesta äänestää ulkona. Lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä olevat eivät saa poistua kotoaan äänestyspaikalle ilman tartuntatautilääkärin lupaa.

Neuvoja saa monella kielellä

Vaalisivustolta löytyy neuvoja suomen ja ruotsin kielten lisäksi myös saameksi, viittomakielellä ja esimerkiksi englanniksi, viroksi, venäjäksi ja arabiaksi. Ohjeistusta on niin ikään selkokielellä. Kaikkiaan esityksiä on kolmisenkymmentä.

Vaalien puhelinpalvelu on suomeksi 0800 9 4770 ja ruotsiksi 0800 9 4771. Vaalien Whatsapp-palvelu on numerossa 050 438 8730.

Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2017 äänestysprosentti jäi alle 60:n. Uusien valtuustojen toimikausi alkaa elokuun alussa ja päättyy toukokuun lopussa vuonna 2025.

Äänioikeus on viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneillä. Suomen kansalaisten ohella äänioikeutettuja ovat ne EU-maiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, joilla on kotikunta Suomessa. Muut ulkomaalaiset ovat äänioikeutettuja, jos heillä on ollut kotikunta Suomessa vähintään kahden vuoden ajan.