Lehtikuva/Mahmud Hams

Pelastakaa Lapset kertoo 50 koulun Gazassa ja kolmen Israelissa vahingoittuneen viikon aikana.

Israelin ja palestiinalaisten välisissä väkivaltaisuuksissa on kuollut kymmeniä lapsia. Koulutus on keskeytynyt sadoilta tuhansilta, kertoo Pelastakaa Lapset, ja vaatii konfliktin osapuolia kunnioittamaan humanitaarista oikeutta.

Järjestön mukaan Israelin ilmaiskut ovat vahingoittaneet yhteensä 50:tä koulua viimeksi kuluneen viikon aikana Gazassa. Tämä on vaikuttanut 41 897 lapsen elämään, järjestö arvioi.

Israelissa puolestaan kolmen koulun on raportoitu vahingoittuneen Gazasta tulevien raketti-iskujen seurauksena.

Kouluja tai sairaaloita vastaan hyökkääminen on vakava lapsen oikeuksien loukkaus. Pelastakaa Lapset vaatii konfliktin kaikkia osapuolia noudattamaan kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja suojelemaan lapsia.

– Konfliktin kaikkien osapuolten on varmistettava, että siviilejä ja siviili-infrastruktuuria suojellaan hyökkäyksiltä kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Kaikkien osapuolten on välittömästi lopetettava hyökkäykset kouluihin, sanoo Jason Lee, Pelastakaa Lasten maajohtaja miehitetyllä Palestiinalaisalueella.

ILMOITUS

Gazassa 63 lasta ja Etelä-Israelissa 2 lasta on kuollut sen jälkeen, kun konflikti kärjistyi 10. toukokuuta. Gazassa 450 lasta on loukkaantunut. Pelastakaa Lapset vaatii välitöntä tulitaukoa lasten ja näiden perheiden suojelemiseksi.

– Luvut kasvavat joka päivä. Tämä on moraalista ja laillisesta vastuusta luopumista, toteaa Lee.

Yksikään lapsi ei selviä ilman vahinkoa

Koulut ovat suljettuina sekä Gazassa että Etelä-Israelissa. Tämän takia sadat tuhannet lapset eivät saa koulutusta ja jäävät ilman oppimismahdollisuuksia.

– Karu totuus on, että yksikään lapsi ei selviä ilman vahinkoa. Yhä uudelleen voimme todeta, että lapset kärsivät konflikteissa eniten, sanoo Lee.

YK:n palestiinalaispakolaisista huolehtivan järjestön UNRWA:n mukaan 47 000 ihmistä on paennut järjestön kouluihin menetettyään kotinsa ilmaiskuissa. Koulujen pommittaminen kuitenkin osoittaa, etteivät lapset ole turvassa edes siellä.

– Olen 11-vuotias ja olen kokenut kolme sotaa. Ystäviäni on kuollut niissä. Vaikein asia tällä hetkellä on, että Israelin armeija pommittaa koko yön niin, että emme pysty nukkumaan, kertoi Gazassa asuva Amir Pelastakaa Lapsille.

– Tänään he uhkasivat pommittaa rakennuksen lähellä kotiamme ja olimme hyvin peloissamme. Setäni perheen piti tulla suojaan meille. Aloimme etsiä piilopaikkaa, ja kaikki pienimmät lapset alkoivat itseä. Pikkusiskoni itki. Sähköt katkeavat, kun he pommittavat meitä, ja koska olemme niin peloissamme, pysymme kaikki yhdessä huoneessa.

Amir toivoo maailman tietävän, miten turvatonta Gazassa on.

– Palestiinalaislapset ansaitsevat elää turvassa ja saavuttaa unelmansa.