Lehtikuva/Markku Ulander

Helsingin koulut varautuvat edelleen syksyyn suurentamalla ryhmäkokoja ja leikkaamalla opetusta sekä vähentämällä opetushenkilökuntaa.

Syksyllä 2020 kokoomus, SDP, vihreät ja RKP sopivat budjetista, jossa koulutuksesta leikattiin 22 miljoonaa euroa. Vasemmistoliitto lähti neuvotteluista, sillä puolue ei voinut hyväksyä koulutuksesta leikkaamista keskellä lähihistorian suurinta kriisiä.

Keväällä tilanteeseen saatiin korjaus sen jälkeen, kun kävi ilmi, että kaupunki on tehnyt yli 500 miljoonan euron ylijäämän. Huhtikuussa kasvatus- ja koulutuslautakunta esitti ylitysoikeutta budjettiin niin, että peruskouluun kohdistuvat leikkaukset saataisiin peruttua.

Vasemmistoliitto esitti tuolloin kaikkien leikkausten perumista. Julkisessa keskustelussa nousi samaan aikaan laajaa kritiikkiä syksyllä sovittuja koulutusleikkauksia kohtaan.

Nyt ollaan kuitenkin edelleen tilanteessa, jossa koulut valmistelevat ensi syksyn opetusta leikkausten pohjalta. Vasemmistoliiton mukaan koulutusleikkausten perumista ei ole tuotu päätöksentekoon riittävän nopeasti, vaan Helsingin pormestari Jan Vapaavuori viivyttää päätöksentekoa.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalo kertoo ryhmän vedonneen kaupunginhallituksen kokouksessa tänään Vapaavuoreen, jotta hän toisi ylitysoikeuden poliittiseen päätöksentekoprosessiin viipymättä.

ILMOITUS

– On täysin kestämätöntä, että olemme edelleen tilanteessa, jossa massiiviset koulutusleikkaukset ovat astumassa voimaan ellei ylitysoikeutta voida poliittisella enemmistöllä myöntää, Honkasalo sanoo.

Vasemmistoliiton mukaan ”vastuuton viivyttely” tarkoittaa käytännössä sitä, että koulut varautuvat syksyyn suurentamalla ryhmäkokoja, vähentämällä oppilaiden henkilökohtaisen tuen määrää, leikkaamalla opetusta ja vähentämällä opetushenkilökuntaa, kaventamalla toisen asteen kurssitarjontaa ja mahdollisesti lakkauttamalla joitakin ammatillisia koulutusohjelmia.

Vasemmistoliitto vaatii, että päätöksentekoon tuodaan viipymättä esitys kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ylitysoikeudesta sen suuruisena, että kaikki syksyllä sovitut leikkaukset perutaan. Koulut tarvitsevat tiedon syksyn budjetista välittömästi. Ellei näin tapahdu syksy aloitetaan Helsingin kouluissa radikaalisti nykyistä heikommassa tilanteessa, eikä kaupunki pysty riittävällä tavalla puuttumaan koronapandemian aiheuttamaan oppimisvajeeseen, ryhmä tiedotti iltapäivällä.