Perussuomalaiset on ottanut eduskunnan arvovallan ja EU-elpymispaketin kuntavaalitaistelun välineeksi, kun yritys tehdä kuntavaaleista hallitusvaalit epäonnistui, kirjoittaa kolumnissaan Sirpa Puhakka.

Kirppusirkuksessa kirput valjastetaan vetämään kärryä ja tekemään temppuja. Yleensä kirppuja ei tosiasiassa ole, vaan kirppusirkuksen esittäjä luo illuusion.

Syntyy todellisuusvaikutelma, ikään kuin tämä kaikki tapahtuisi todellisuudessa. Vähemmän kauniisti voisi puhua todellisuuden vääristämisestä tai jopa huijauksesta.

Eduskuntaa koetellut perussuomalaisen puhemaraton EU:n elpymispaketista on ollut yhdenlainen kirppusirkus. Ilma on ollut sakeanaan väitteitä ja syytöksiä, joilla ei ole pohjaa.

Perussuomalaiset lietsoivat uhkakuvia Suomen itsenäisyyden menetyksestä, EU:n vallan kasvusta ja Euroopasta uhkana Suomelle. Kansanedustajat ovat mätkineet puheissaan näitä itse luomiaan olkiukkoja.

Puolueen ylilyönteihin on saanut tottua, mutta nyt joku raja ylittyi. Varapuhemies Juho Eerolan aikomus käyttää tilapäistä enemmistöä pöydätäkseen EU-tukipaketin syksyyn ylitti kaikki rajat. Luottamus puhemieheen on mennyt.

ILMOITUS

Puhemieheltä odotetaan, ettei hän politikoi asemallaan. Eerola tuskin yksin, ilman Ville Tavion johtamaa eduskuntaryhmää olisi lähtenyt selvittämään EU-elpymispaketin pöydälle panoa.

Puhemiehen manööveriaikomus horjuttaa eduskunnan arvovaltaa. Kansanedustajalle kuuluu puhevalta, se on keskeinen osa demokratiaa, mutta joku tolkku pitäisi olla.

Perussuomalaiset käyttävät EU-elpymispakettia häikäilemättömästi oman profiilinsa nostamiseen. Kuntavaaleihin on kuukausi aikaa, ja puolue valtasi puhesirkuksellaan mediailmatilan moneksi päiväksi.

Puolueen yritys tehdä kuntavaaleista hallitusvaalit ei saanut tuulta siipiensä alle. Puolue onkin ottanut kyynisesti eduskunnan arvovallan ja EU-elpymispaketin kuntavaalitaistelun välineeksi.

Eduskunta ja sen arvovalta ovat joutuneet arvottoman näytelmän pelivälineeksi. Väistämättä tulee kysymys, että miten perussuomalaiset aikovat jatkossa kyseenalaistaa eduskunnan arvovaltaa? Mitä puolue keksii seuraavaksi?

Puheenjohtaja Annika Saarikko ja keskusta ovat joutuneet hankalaan poliittiseen kontekstiin, kun perussuomalaisten puhemaratonia alettiin tulkita jarrutuksena, jota verrattiin keskustan toimiin hallituksen kehysriihessä.

Keskustan manööveri kehysriihessä näyttää pyhäkoululaisten roolisuoritukselta perussuomalaisiin verrattuna.