All Over Press/Can Ozer

Tutkijoiden, toimittajien ja järjestöasiantuntijoiden tietokirjan mukaan Eurooppa-keskeisyys ja kova turvallisuusajattelu vääristävät uutisointia ja julkista keskustelua maahanmuutosta.

Turvapaikanhakijoiden tuloa Eurooppaan on kuvailtu vyöryksi, aalloksi, tulvaksi ja tsunamiksi. Itse ihmisiä taas on nimitetty Iphone-miehiksi, partalapsiksi ja elintasosurffareiksi.

Nämä sanavalinnat sekä turvallisuutta ja ulkoista uhkaa painottava Eurooppa-keskeinen uutisointi ovat Noora Kotilaisen ja Jussi Laineen toimittaman tietokirjan mukaan pönkittäneet vinoutunutta ja haitallista keskustelua maahanmuutosta ja siirtolaisuudesta.

– Pitäisi miettiä enemmän mihin kriisi tai tsunami-sanan käyttö johtaa. Kriisi nimittäin mielletään usein negatiiviseksi muutokseksi, vaikka muutokseen voisi liittää myös positiivisiakin puolia, Kotilainen kertoo Kansan Uutisille.

Kotilainen pitää myös sanaa ”pakolaiskriisi” ongelmallisena. Sen sijaan voisi puhua eurooppalaisesta pakolaisten vastaanottamiskriisistä tai vaikkapa empatian puutteen ja ihmisoikeuksien arvostuksen kriisistä.

Kirjassa painotetaan myös useaan otteeseen, että valtaosa maailman pakolaisista on paennut, joko kotimaansa sisällä tai sen lähialueille. Siitäkin syystä globaalin siirtolaisuustarinan pääosaa ei näyttele apua tarjoava tai ulkopuoliselta uhalta suojautuva eurooppalainen vaan erityyppisten siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden joukko.

ILMOITUS

Tieteeseen pohjautuvia
artikkeleja

Kotilaisen ja Laineen tietokirja koostuu tieteeseen nojaavista, usein tutkijoiden kirjoittamista artikkeleista sekä lyhyemmistä näkökulmatyyppisistä teksteistä. Näkökulmia ovat tutkijoiden lisäksi kirjoittaneet myös toimittajat ja järjestökentän asiantuntijat.

Esimerkiksi tutkija Johanna Vuorelma avaa artikkelissaan ironian käyttöä maahanmuuttokeskustelussa, kun taas professori Kaarina Nikunen perkaa näkökulmassaan maahanmuuttokeskustelua sosiaalisessa mediassa.

Tieteellisempien ja näkökulmatyyppisten tekstien rytmitys tulee tarpeeseen, etenkin jos haluaa lukea kirjan kokonaisuutena. Tieteellisempien artikkelien ymmärtäminen vaatii nimittäin aiheesta kiinnostuneelta maallikoltakin aika paljon keskittymistä ja siksi kevyemmät näkökulmatyyppiset tekstit antavat lukijalle hengähdystauon ja katsauksen johonkin astetta konkreettisempaan ilmiöön.

Jos taas haluaa lukea kirjasta vain itseään kiinnostavat kappaleet ei tekstijaolla ole niin väliä. Lisäksi kirjassa on sen verran paljon toistoa esimerkiksi vuoden 2015 pakolaiskriisistä, ettei lukija tipu kärryltä, vaikka lukisi kirjasta vain yksittäisiä kappaleita.

Sisällön puolesta kirja on jaettu kolmeen temaattiseen osaan. Ensimmäisessä keskitytään muuttoliikkeen metaforiin, symboliikkaan ja sanavalintoihin.

Toisessa osassa pureudutaan rajakäsityksiin, turvallisuuteen ja uhkakuviin ja kolmannessa maahanmuuttopolitiikkaan eurooppalaisesta näkökulmasta. Kaikissa kolmessa osa-alueessa käsitellään monelle lukijalle sekä tuttuja, että joitain suuremmalle yleisölle uusiakin ilmiöitä.

Turvapaikanhakijoita ja
maahanmuuttajia ei kuulla

Yksi kirjan läpileikkaavista havainnoista on, etteivät maahanmuuttajat tai turvapaikanhakijat itse pääse ääneen heitä koskevassa uutisoinnissa ja julkisessa keskustelussa.

Maahanmuuttajia tai turvapaikanhakijoita ei liiemmin kuulla myöskään Kotilaisen ja Laineen toimittamassa kirjassa, yksittäisiä kappaleita lukuun ottamatta. Yksi näistä on Joni Virkkusen ja Minna Piipposen artikkeli, jossa nostetaan esiin turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kokemuksia Venäjällä.

Kirjoittajien keräämän materiaalin mukaan Venäjällä on lähes mahdotonta saada turvapaikkaa, mikä taas johtaa siihen, että turvapaikanhakijat joutuvat yhteiskunnan ulkopuolelle kamppailemaan kafkamaisen byrokratian kanssa. Siksi Suomi vaikutti vuonna 2015 hyvältä vaihtoehdolta itärajan ylittäneille turvapaikanhakijoille — ainakin kuulopuheiden perusteella.

Kiinnostavan näkökulman julkiseen keskusteluun antavat myös siirtolaisuusinstituutin vastaava tutkija Miikka Tervosen artikkeli ja toimittaja Kimmo Oksasen näkökulma Itä-Euroopan romanien uutisoinnista Suomessa.

Tervosen artikkelissa kerrotaan muun muassa miten romaneista uutisoitiin jo 1990-luvulla satumaisina ja lapsenomaisina olentoina, joiden elämä muuttui, kun he saapuivat Alavuden kaltaiseen turvasatamaan. Tosin Tervosen teksti osoittaa myös, ettei media ole silloinkaan tyytynyt vain eksotisoimaan romaneja — vaan heitä on jo pitkään kuvattu joko rikollisina tai uhreina.

Kriittisiä havaintoja ja
kourallinen työkaluja

Siirtolaisuus, maahanmuutto ja pakolaisuus ovat aikamme puhutuimpia ja tunteita herättävimpiä ilmiöitä. Siksi niiden ympärillä vellovan julkisen keskustelun valtarakenteita ja perinteitä on syytä tarkastella kriittisesti ja tässä Kotilaisen ja Laineen kirja onnistuu.

Kirja antaa myös kiinnostavan katsauksen uutistyön kulisseihin ja maahanmuuttoon liittyvän uutisoinnin historiallisiin ja poliittisiin taustoihin.

Kritiikin, teoreettisen pohdinnan ja kiinnostavien näkökulmien lisäksi Laineen ja Kotilaisen tietokirja tarjoaa myös kourallisen työkaluja, joista maahanmuuttokeskustelusta kiinnostuneet toimittajat, tutkijat ja Twitterin käyttäjät voivat hyötyä.

Näistä työkaluista Kotilainen nostaa esiin muun muassa pohdinnat siitä minkälaisia uutiskuvia on sopiva käyttää eri asiayhteyksissä. Lisäksi Kotilainen mainitsee kirjan kriittiset huomiot niistä myyteistä, joita ylläpidetään julkisessa keskustelussa maahanmuutosta ja siirtolaisuudesta.

Tulisiko maailmasta sitten hitusen verran parempi, jos edes osa maahanmuuttokeskustelun puhuvista päistä lukisi kirjan? Ehkä.

Varmaa on ainakin se, että näin hybridivaikuttamisen ja valeuutisten aikakautena medialukutaitoa kaivataan entistä enemmän. Niin lapsilta kuin aikuisilta.

Noora Kotilainen ja Jussi Laine (toim.): Muuttoliike murroksessa – metaforat, mielikuvat ja merkitykset. 447 sivua, Into.