Tärkeää on saada häirintä loppumaan.

Mutta miltä se tuntuu uhrista? Tämä on ollut nettihäirinnästä käytävän keskustelun fokus. Tiivistelmä: Se tuntuu pahalta. Nettihäirintä heikentää demokratiaa, sananvapautta, tutkimisen vapautta, naisten ja vähemmistöjen osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ja niin edelleen. Eli huono juttu ja pahalta tuntuu.

Nettihäirintään keskittyneessä TrolliKontrolli-kampanjassa on nyt alettu kysyä: miten voimme vähentää häirintää?

Onneksi sama kysymys esitettiin jo vuonna 2018 ja asiaa tutkimaan perustettua työryhmää johti arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen. Ryhmän raportin ”Sanat ovat tekoja. Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen” pääpaino on vihapuheessa, mutta myös muita nettihäirinnän muotoja käsitellään.

Raportissa esitellään kolmetoista suositusta, joilla erityisesti vihapuhetta voitaisiin kitkeä. Osa näistä onkin jo toteutettu, mistä iso kiitos valtioneuvostoille. Monet niistä, joita ei vielä ole toteutettu, ansaitsevat tulla toistetuiksi.

1. Perustetaan vihapuheosaamiskeskus. (Tällä ei tarkoiteta äärioikeistolaista puoluetoimistoa.) Lisätään tutkimusta ja tietoa sekä vahvistetaan tietoon perustuvaa johtamista. Tietoa vihapuheesta (ja nettihäirinnästä) kerätään myös alueellisesti.

ILMOITUS

2. Lisätään viranomaisten ja verkkoalustojen välistä yhteistyötä.

3. Journalismi paremmin saataville nettiin. On ongelma, että valeuutiset ovat netissä ilmaiseksi tarjolla, mutta asialliset artikkelit maksumuurin takana.

4. Some-influenssereita autettava kehittymään sisältömarkkinoinnista vastuullisen journalismin suuntaan.

Voi toki miettiä, miten vastuun sysääminen influenssereille onnistuisi, kun valtakunnan päämediatkin rahoittavat journalismiaan julkaisemalla milloin Kiinan valtion, milloin turpeentuottajien valheellista propagandaa.

Entäpä lainsäädäntö? Miten sitä voidaan muuttaa? Ensinnäkin viharikokset ja vihapuhe olisi syytä säätää virallisen syytteen alaisiksi. Tämä tarkoittaa, että uhri ei joudu tekemään rikosilmoitusta, joka altistaa hänet entistä pahemmalle häirinnälle. Nykyään syyttäjä ei kuitenkaan voi nostaa syytettä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä tai kunnianloukkauksesta, ellei asianomistaja vaadi rangaistusta. Tämä olisi helppo korjata.

Naisvihaa ei mitenkään huomioida laissa. Vihapuhe ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan voi liittyä vaikkapa etnisyyteen tai mielipiteisiin, mutta ei sukupuoleen. Tämäkin muutos olisi helppo tehdä.

Myös maalittaminen – eli ihmisjoukon usuttaminen somessa tietyn henkilön kimppuun – on saatava rangaistavaksi. Tätä vaativat toissa vuonna myös Lakimiesliitto ja Suomen poliisijärjestöjen liitto. Asiaa selviteltiin noihin aikoihin, ja aihetta liippaava lakialoite kävi eduskunnassakin, mutta asia on yhä kesken.

On myös palautettava yhdenvertaisuuslakiin muotoilu, jonka mukaan valtuutettu voi viedä häirintätapauksen lautakuntaan ilman yksittäistä uhria. Tämä parantaa mahdollisuuksia puuttua häirintään.

Yksi asia, joka raportissa ei tullut esiin, on seksuaalinen häirintä. Nykylain mukaan seksuaalinen häirintä on rangaistavaa, mutta netissä tapahtuva seksuaalinen häirintä ei ole mukana määrittelyssä. Näin siitä ei voi myöskään rangaista. Tämä pitäisi ratkaista ensi tilassa.

Pidetään huolta häirinnän uhreista, mutta pitkällä aikavälillä tärkeämpää olisi saada häiriköt lopettamaan häiritseminen. Lakimuutokset ja lisäresurssit viranomaisille ovat siihen toimivia keinoja.

Kirjoittaja on kirjailija, pelisuunnittelija ja yrittäjä.