Iso-Britanniassa käytiin paikallisvaalit viime viikolla. Asiaan perehtymättömälle mielenkiintoisimmat vaalit lienevät Lontoon pormestarinvaalit sekä Skotlannin paikallisvaalit. Suurin kohina tulosten tullessa kävi kuitenkin Hartlepoolin vaalipiirin tulosten ympärillä, jossa työväenpuolue Labour koki murskatappion. Konservatiivit nappasivat paikan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1974, jolloin vaalipiiri perustettiin.
Tulos on osa pidempää kehitystä, jossa työväenpuolue menettää äänestäjiä paikoissa, joissa se on perinteisesti menestynyt. Sama ilmiö oli selvä myös vuoden 2019 parlamenttivaaleissa, joissa niin kutsuttu ”Red Wall” – punainen muuri – alkoi murentua.
Punaisella muurilla kuvataan etenkin Pohjois-Englannin vaalipiirejä, joiden tehdaskaupungeissa Labourin kannatus on ollut voimakasta. Vuonna 2019 syyllisenä pidettiin Brexit-äänestystä ja sen jälkimaininkeja, mutta paikallisvaalien tulos todistaa, että vain tästä ei ole kyse.
Paikallisvaaleja on voitu pitää eräänlaisena tulikokeena Labourin uudelle puheenjohtajalle Keir Starmerille. Työväenpuolue vaihtoi johtajaansa viime vuonna, kun edellinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn astui alas paikaltaan vuoden 2019 tappiollisten vaalien jälkeen. Hänen seuraajakseen äänestettiin Starmer, joka on aiemmin toiminut ihmisoikeusasianajajana ja kansanedustajana vuodesta 2015.
Starmer nähtiin ensisijaisesti keskustavasemmistolaisena vaihtoehtona Corbynin vasemmistolaiselle linjalle. Corbynin kannatus oli kyselytutkimusten mukaan vaalien alla hyvin matala, ja moni uskoi, että Labour voisi nostaa kannatustaan valitsemalla maltillisemman puheenjohtajan. Ilmassa oli myös toivoa siitä, että maltillinen johtaja kykenisi voittamaan takaisin kaupunkien ulkopuolisia vaalipiirejä, siinä missä Corbyn nähtiin nuorten kaupunkilaisten suosikkina.
Jos paikallisvaalien tuloksia – etenkin Hartlepoolissa – tarkastelee tästä näkökulmasta, on Starmer selvästi epäonnistunut. Puolue hävisi paikan konservatiiveille, vaikka Corbynin johdossa puolue sai vuonna 2017 ennätysmäisen tuloksen.
Tarkastellessa tuloksia lähemmin, on nähtävissä, että moni äänestäjä ei niinkään vaihtanut puoluetta vaan entiset Labourin äänestäjät yksinkertaisesti jättivät äänestämättä. Tämä on nähty yhtenä Starmerin keskeisenä heikkoutena. Vaikka Corbyn sai niskaansa paljon vihaa, hänellä oli myös vankka kannattajakunta, joka kampanjoi hänen ja puolueen puolesta ympäri maata. Starmer on onnistunut ensisijaisesti olemaan johtaja, joka ei aiheuta suuria tunteita suuntaan tai toiseen.
Vasemmistosiipi hermostui
Starmer on kuitenkin onnistunut turhauttamaan Labourin vasemmistosiiven. Hän on pitänyt huolta, että Corbynia tukeneet kansanedustajat eivät ole nousseet korkeisiin virkoihin esimerkiksi varjokabinetissa. Tällaisella politiikalla Starmer on onnistunut etäännyttämään edeltäjänsä kaudella puolueeseen liittyneet jäsenet, ja tätä myötä ruohonjuurikampanjointi on kärsinyt.
Paikallisvaaleissa menestyivät kuitenkin parhaiten puolueen vasemmistosiiven edustajat. Esimerkiksi Prestonissa, jossa on ollut vahva vasemmistolainen visio, Labour onnistui pitämään kaikki kymmenen paikkaansa, säilyttäen enemmistönsä.
Starmeria on kritisoitu myös poliittisen aloitteellisuuden puutteesta. Hänen harjoittamansa oppositiopolitiikka on nähty hampaattomana, eikä se ole onnistunut tarjoamaan vahvaa vastavoimaa Boris Johnsonin konservatiiveille. Starmerin kannatus onkin laskenut tasaisesti hänen valintansa jälkeen. Tuore YouGov-kysely näyttää, että 65 % uskoo Starmerin suoriutuvan tehtävästään huonosti.
Tulos on hälyttävä ottaen huomioon, että Johnsonin hallinto on epäonnistunut koronapolitiikassaan, maan koronakuolemien olleen pitkään Euroopan korkeimpia. Nopea rokotustahti on tukenut hallituksen kannatuksen nousua, mutta ei se riitä selittämään Starmerin epäonnistumisia.
Epäonnistuminen myös Skotlannissa
Työväenpuolueen kannatuksen lasku näkyi myös Skotlannissa, jossa paikallinen Labour sai historiansa huonoimman tuloksen. Myös siellä puolueen puheenjohtaja oli vaihtunut hiljattain corbynistina pidetystä Richard Leonardista maltillisempaan Anas Sarwariin. Sarwar on linjannut olevansa toista itsenäisyysäänestystä vastaan.
Tämän on ajateltu olevan yksi keskeisistä syistä työväenpuolueen vuosi vuodelta häviävästä äänimäärästä Skotlannissa. Yhtenäisyyttä muun Iso-Britannian kanssa kannattavat äänestävät enemmin konservatiiveja kuin työväenpuoluetta. Työväenpuolue ei myöskään onnistu olemaan uskottava vaihtoehto sisäpolitiikassa keskustavasemmistolaiselle, itsenäisyyttä kannattavalle Skotlannin kansallispuolueelle.
Kansallispuolue sai vaaleissa historiansa parhaan tuloksen, 64 paikkaa 129 paikasta, jääden yhden paikan päähän absoluuttisesta enemmistöstä. On odotettavissa, että se tulee liittoutumaan Skotlannin vihreiden kanssa, joka on parlamentin toinen itsenäisyyttä kannattava puolue.
Myös vihreät saivat historiansa parhaan tuloksen, nostaen paikkamääränsä kuudesta kahdeksaan. Niinpä puolueet pystyvät muodostamaan parlamentissa itsenäisyyttä puoltavan koalition. Vaikka vaalituloksista on nähtävissä vahvaa kannatusta Skotlannin itsenäisyydelle, ei ole selvää, että uutta kansanäänestystä oltaisiin heti järjestämässä, sillä Britannian pääministeri Johnson suhtautuu aiheeseen penseästi.
Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon on kuitenkin antanut ymmärtää, että vaalitulokset antavat mandaatin toisen kansanäänestyksen järjestämiselle, ja mahdollisuutta selvitetään, kunhan koronaviruspandemiasta on selvitty.
Kansanäänestysvihjailun lisäksi työväenpuolueen kannatuksen laskun jatkuminen on paikallisvaalien suurimpia tarinoita. Starmerin yritys palata blairilaiseen kolmannen tien politiikkaan ja poliittiseen maltillisuuteen ei vaikuta kiinnostavan äänestäjiä.
Seuraavat parlamenttivaalit käydään viimeistään vuonna 2024. Jos Labourin kannatusluvut pysyvät samanlaisina, on hyvin mahdollista, että Starmerin kausi jää hänen ainoakseen.