Lehtikuva/Mahmud Hams

Armeijan edustajan mukaan vastaiskut jatkuvat.

Israelin armeija kertoi tiistaina iskeneensä noin 130 eri kohteeseen Gazassa. Armeijan mukaan iskuissa kuoli 15 Hamas- ja Islamilainen Jihad -äärijärjestöihin kuuluvaa.

Armeijan edustajan Jonathan Conricusin mukaan Gazasta on maanantain jälkeen ammuttu yli 200 rakettia Israeliin. Conricusin mukaan Israelin Iron Dome -ilmapuolustusjärjestelmä tuhosi 90 prosenttia raketeista ennen kuin ne osuivat.

Hamasin mukaan Israelin tulituksessa kuoli ainakin 22 ihmistä, heidän joukossaan yhdeksän lasta.

Conricusin mukaan armeija ei vielä pysty sen paremmin kiistämään kuin vahvistamaan siviiliuhreja. Hän kuitenkin muistutti, että noin kolmannes äärijärjestöjen ampumista karkeatekoisista raketeista ei ole lentänyt maaliin saakka vaan ne ovat jääneet Gazan puolelle ja vaatineet uhreja.

– Vastaiskumme ovat vasta alkuvaiheessa. Ne tulevat jatkumaan, Conricus uhkasi.

ILMOITUS

Palestiinalaisperheitä uhkaava häätö keskiössä

Hamasin rakettituli liittyy Jerusalemin väkivaltaisuuksiin, jotka ovat jatkuneet päiväkausia. Hamas esitti ennen tulituksen alkamista Israelille uhkavaatimuksen, jossa se vaati Israelin heti vetämään kaikki turvallisuusjoukkonsa al-Aqsan moskeijan läheltä Jerusalemissa.

Mielenosoitukset alkoivat, kun palestiinalaiset vastustivat Itä-Jerusalemin alueella sijaitsevan Sheikh Jarrahin palestiinalaisperheiden häätöä.

Sheikh Jarrahin kaupunginosassa on vajaat kolmekymmentä palestiinalaistaloa, joiden asukkaat uhataan häätää. Israelin oikeuslaitos on määrännyt palestiinalaiset muuttamaan pois sillä perusteella, että ennen vuoden 1948 sotaa alue on kuulunut juutalaisille.

Sheikh Jarrahissa asuvat palestiinalaisperheet on asutettu kaupunginosaan vuonna 1956 YK:n palestiinalaispakolaisista vastaavan UNRWA-järjestön ja Jordanian päätöksellä. Jordania hallinnoi tuolloin Itä-Jerusalemia.

Häätöuhan alla olevat ihmiset ovat tähän saakka onnistuneet viivyttämään häätöjä valituksilla eri oikeusasteisiin, mutta nyt valitusmahdollisuudet on lähes täysin käytetty.

Oikeudessa oli määrä maanantaina järjestää asiaan liittyvä kuuleminen, mutta sitä siirrettiin 30 päivällä.