Maan eteläisessä ja keskisessä osassa on nähty jo sitruuna-, nokkos- ja neitoperhoset, joille hortoilevat mantukimalaiset tekevät seuraa. Pikkusiivekkäiden lepatus on yksi kevään kohokohdista.

Nämä ja muut kevään ja kesän selkärangattomat airueet ovat välttämättömiä pölyttäjiä kaikelle kasvulle. Koko ruoantuotanto riippuu pölyttäjistä. Niiden dramaattinen kato on maailmanlaajuinen ja jo usean kymmenen vuoden ajan todettu huolenaihe.

Merkittävin syy pölyttäjäkatoon löytyy peltojen torjunta-aineista, joista tuhoisimpiakin saa edelleen käyttää. Pihoilla ja puistoissa suositaan yhden heinälajikkeen nurmikoita. Tämän suuntauksen ääripäitä ovat golfkentät, joilta muu kasvillisuus myrkytetään ruohon tieltä ja joita voi hyvällä syyllä nimittää luontoarvojen autiomaiksi.

Pölyttäjiä voi suosia kotipihoilla, kerrostalojen nurmikoilla ja taajamien puistoissa. Asukkaat voivat olla tässä aloitteellisia ja ottaa vastuuta alueidensa huolenpidosta. Luonnontilaiset alueet ja tietyt kasvit houkuttelevat kimalaisia, kukkakärpäsiä, mehiläisiä, päivä- ja pikkuperhosia ja muita pölyttäjiä.

Luonnonkasveissa on useita pölyttäjien suosikkeja. Esimerkiksi maaliskuussa ensimmäisinä heräävät päiväperhoset kuolisivat nälkään ilman ensimmäisten joukossa kukkivia pajukoita. Jokaisella pihalla pitäisi kasvaa raita, joka on yksi puun mittaan yltävistä pajulajeistamme. Lämpiminä kevätpäivinä kukkivat raidat kuhisevat elämää.

ILMOITUS
All Over Press/Alamy/Matias Sieppi

Asuinkumppanini kotipihalla syksyllä puiden lehdet jätetään haravoimatta kastemadoille, jotka vetävät ne maannokseen ja tekevät niistä muhevaa multaa. Kesän alussa ruohonleikkurilla ajetaan pihalle vain käytäviä ja muu piha kukkii niittynä. Se niitetään tai leikataan vasta elokuun puolella, kun siemenet ovat tuleentuneet. Ennen niittoa kerätään kypsyneitä siemeniä, jotka kylvetään syksyllä halutuille paikoille. Niinpä pihallamme riittää pörrääviä pölyttäjiä.

Kevätkesällä pihallamme kukkii runsaasti rikkakasveina pidettyä voikukkaa, maahumalaa, nurmitädykettä, aholeinikkiä, ahomansikkaa sekä koiranputkea ja pientareilla peltokanankaalia. Niille tekevät seuraa valkoapilan, vuohenputken, kissankellon ja heinälajien kukinnat.

Päivänkakkara, särmäkuisma sekä ahde- ja nurmikaunokki kukkivat kesän loppupuolella. Pihan kostealla reunalla kasvaa kookasta karhunputkea, joka on komean ritariperhosen toukan ravintokasvi. Isonokkonen taas houkuttelee nokkos- ja neitoperhosta.

Koristekasveissa perennat ovat vaihtumassa pölyttäjien suosikeiksi. Näitä ovat muun muassa alkukesällä kukkiva kangasajuruoho, ristikukkaiset lajikkeet ja maksaruohot. Keski- ja syyskesällä parhaasta päästä ovat kesä- ja syyspäivänhattu, suopayrtti ja tupakkalajikkeet. Kehäkukka, isohirvenjuuri, tummatulikukka, syysasteri, nauhukset, auringontähti ja auringonkukka ovat komeita ja varmoja loppukesän pölyttäjien suosikkeja.

Yrteistä hyviä pölyttäjälajikkeita ovat timjami, mäkimeirami, mirrinminttu, iisoppilajikkeet ja lehtosalvia. Pensaista pölyttäjät suosivat lehtokuusamaa ja jalostettuja kuusamalajikkeita ja puista omenapuita. Pihaharrastuksessa pätee meno-paluusääntö: luonnosta ei saa siirtää mitään kasvia pihalle eikä pihalta luontoon.

Puistoissa koreat ja pönäkät istutukset voisi mielestäni vaihtaa pölyttäjille tärkeisiin lajikkeisiin. Siihen sopivat samat lajikkeet kuin pihoillekin. Siellä täällä näkee maisemapeltoja, jotka voisivat olla lajistoltaan pölyttäjien kannalta monipuolisempia.

Perhosbaari on toimiva keino perhosten houkutteluun. Yksinkertaisimmillaan se tehdään niin, että kaadetaan matalalle vadille punaviiniä, johon sekoitetaan sokeria. A vot, toimii! Netissä on perhosbaarireseptejä ja pölyttäjähotellien rakennusohjeita.

Kukkivat pihat ja puistot antavat elämää tärkeille lajeille, pitävät yllä luonnon monimuotoisuutta ja tuottavat katsojalleen mielihyvää. Silmänruoan lisäksi pihapuuhastelu on palkitsevaa tekijälleen.