Anna Kortelainen
syntynyt heinäkuussa 1968
Filosofian tohtori, taidehistorioitsija ja kirjailija
17 tietokirjaa ja kolme romaania
Aiheita muun muassa hysterian ja hurmion kulttuurihistoriat, Karjalankannas, L. Onerva, Sara Hildén ja Albert Edelfelt
Useita palkintoja, tuoreimpina Stadin Friidu 2015, Pro Finlandia -mitali ja Kaarlen tietokirjapalkinto 2016
Taidehistorioitsija ja kirjailija Anna Kortelainen, 52, tunnetaan etenkin Albert Edelfelt -tutkijana. Hän ei ole jäänyt pönkittämään suurmieskulttia vaan on nostanut esiin ihmisiä patsashahmon varjosta, pyrkinyt antamaan unohdetuille oman äänen ja elämän.
Kortelaisen läpimurtoteoksessa Virginie! (Tammi 2002) ollaan Edelfeltin (1854–1905) rakastajattaren, mallin ja kahden aviottoman lapsen äidin jalanjäljillä. Virginie! on yhdistelmä kulttuurihistoriallista esseetä, autofiktiota ja dekkarimaista erilaisten johtolankojen perässä juoksemista.
Tulirinta (Tammi 2020) on tavallaan Virginien! sisarteos. Vuorossa on toinen Edelfeltin elämän hahmo, josta on jäänyt olemattoman vähän materiaalia jälkipolville: taiteilijamestarin ainoa avioliitossa syntynyt poika Erik (1888–1910). Tällä kertaa Kortelainen päätti tehdä suoraan romaanin.
– Minulla oli muutama iso, suorastaan päräyttävä fakta: mitä Erik lähti Ranskaan opiskelemaan ja ketkä olivat hänen hautajaisvieraitaan kesäkuun lopussa 1910. Loput kirjasta on valistunutta arvausta siitä, mitä keuhkotautinen nuorukainen mahtoi tehdä kaukana kotoa elämänsä kolmena viimeisenä vuotena.
Välimerellistä
elämisen taitoa
Romaanin alussa Erik lähtee Montpellierin yliopistoon Etelä-Ranskaan. Hän on kyllästynyt olemaan ”suuren patriootin” poika, josta kaavaillaan sairastelevan aatelissukunsa jatkajaa.
Yhtä lailla Erik halajaa välimerellisestä ilmanalasta uutta alkua tuberkuloosiparantolakierteen jälkeen.
Toiveet anonyymiydestä toteutuvat vähän liiankin hyvin. Outoa protestanttia kummastellaan: hän ei ole sen paremmin ruotsalainen kuin venäläinenkään. Montpellierin yliopiston juuret ulottuvat 1200-luvulle. Opiskelijatoverit ja professorit tekevät tulokkaan paikan hyvin selväksi.
– Pystyin tässä vähän hyödyntämään omia kokemuksiani opiskelusta 1990-luvun Pariisissa. Se oli aika kylmää kyytiä! Ranskalaisilla on ihan mieletön itsetunto ja ylpeys kielestään ja kulttuuristaan. ”Ulkkarit” saavat olla pikkuisen kyykyssä siellä, Kortelainen naurahtaa.
Toisaalta välimerellisen elämän viehätys löytyy nopeasti. Suomen suuriruhtinaskunnan tsaristisen byrokratian jälkeen Erikiä huimaa päästä lukemaan sensuroimattomia päivälehtiä. Montpellierin Esplanaden plataanit ja suihkulähteet ovat vähän toista kuin Helsingin Esplanadi.
Uuden ystävän, viininviljelijäsuvun vesan Luc Vidalin, kanssa keskustellaan elämän tärkeistä asioista: ”Nuorten naisten salaperäisyydestä, krapulan eri vaiheista, kirpeimmistä lapsuudenmuistoista, hevosista, polkupyöristä, taskukelloista, mustekynistä, tupakkasorteista ja siitä kauhukuvasta, että joutuisi joskus käyttämään silmälaseja.”
– Tiesin koko ajan, että hiekka valuu Erikin tiimalasissa. Hänellä on erittäin vähän aikaa, vaikka ei itse sitä tiedäkään.
Kortelaiselle syntyi jopa äidillinen suhde hahmoonsa.
– Tiesin koko ajan, että hiekka valuu Erikin tiimalasissa. Hänellä on erittäin vähän aikaa, vaikka ei itse sitä tiedäkään. Ajattelin, että nauti nyt poika elämästä, ennen kuin oireet tulevat takaisin ja palaat kotiin sinkkiarkussa.
Tulivuoren
juurella
Varhainen kuolema oli odottava myös monia Erikin opiskelutovereita.
Romaanissa tehdään yllättäviä rinnastuksia Ranskan viininviljelyalueiden kirvaruton ja ensimmäisen maailmansodan kanssa.
Kyseinen tuholainen oli lähellä tuhota koko elinkeinon Ranskasta ja Euroopasta. Peltojen myrkyttämisessä on kirjaimellisesti kyse sodankäynnistä. Liekinheittimetkin ovat olleet käytössä lähellä Elsassia eli kaksi sukupolvea aiemmin Ranskan ja Preussin välisessä sodassa menetettyjä alueita.
Kirvasodan jälkeen Lucin kaveripiirissä ollaan innolla lähdössä saksalaisia eli Fritzejä vastaan. Aavemaisella tavalla välittyy, että pitkän rauhan kauden jälkeen nuoret todella odottavat sotaa.
– Siihen aikakauteen liittyy tosi voimakas tulivuoren juurella -tunnelma. Varmaan aikalaisetkin ovat vaistonneet, että linnut ja kalat ovat levottomia, vulkaaninen aines on liikkeellä. Montpellier on varuskuntakaupunki, osa nuorista on yliopistokampuksella ja osa kasarmeilla. Silti kukaan ei voi aavistaa, miten totaalista sotaa siitä aikanaan tulee myrkkykaasuineen ja kuularuiskuineen, Kortelainen pohtii.
Kohtauksia
eräästä avioliitosta
Kiivas ateisti ja tiedeuskovainen Erik opiskelee Montpellierissä kokeellista sielutiedettä, filosofiaa ja sosiologiaa. Hän on irtisanoutunut Keisarillisesta Aleksanterin-yliopistosta protestina venäläistämistoimille. Helsinkiläisyliopistosta valmistuvia virkamiehiä Erik pitää yhtä hyödyllisinä kuin kasakoita.
Isänsä ja äitinsä ”mariagea” Erik kutsuu ”julmaksi ihmismielen laboratoriokokeeksi”.
– Albert Edelfeltin ja Ellan de la Chapellen (1857–1921) avioliitto oli kahden näyttävän aatelissuvun välinen kauppa. Kouluikäinen Erik näkee, miten isä nöyryyttää äitiä ja äiti kostaa uhriutumalla. Tilanne on täysin korjaamaton, mutta mitään ulospääsytietä ei ole, Kortelainen linjaa.
Silti Albert ja Ellan eivät kumpikaan näyttäydy Kortelaisen silmin hirviöinä vaan onnettomina, avioliittoinstituution umpikujaan ajamina ihmisinä.
– Eihän Albertkaan olisi voinut ikinä avioitua nuoruutensa suuren rakkauden Virginien, eteläranskalaisen ”hempukan” ja ”puolimaailman” naisen kanssa!
Pelkkä moraalinen tuomio
ei vie asioita eteenpäin
Nykyään puhutaan cancel-kulttuurista. Siihen kuuluu elämäntavoiltaan tai ajatusmaailmaltaan ongelmallisten taiteilijoiden paheksunta.
Kortelaisen mukaan moraalinen tuomio ei aina vie asioita eteenpäin, mutta ei myöskään silottelu ja kohtelias vaikeneminen. Esimerkiksi menneiden sukupolvien taiteilijoiden arvot tulee nähdä omassa kontekstissaan, mutta niistä on oikeus myös sanoutua irti, sillä vahingollisten taiteilijamyyttien jäljittelijöitä riittää tungokseksi asti.
– Meillä on oikeus olla kriittisiä kansakunnan kaapin päälle nostettuja heeroksia kohtaan. Albert Edelfeltiltä löytyy ehdottomasti erilaisia ”toksisuuksia”. Samaan aikaan hän osasi ylittää itsensä: olla reilu ja kollegiaalinen nuorempiaan, muun muassa Helene Schjerfbeckiä (1862–1946) kohtaan.
Pariisin-vuosinaan Albert oli vasemmisto-tasavaltalainen, kiinnostunut Ranskan suuresta vallankumouksesta ja Pariisin kommuunista. Hän ihaili ihmisiä, jotka lukivat realistisia ja naturalistisia romaaneja. Itseään hän ei pitänyt tarpeeksi sivistyneenä.
Kaikessa isäkapinassaan Erik oli sittenkin isänsä poika. Hän vei vain vasemmistolaiset ja tsaarinvastaiset aatteet Albertia reilusti pidemmälle.
Verikoira, marxilainen ja
syndikalisti
Erikin entinen opinahjo, Lärkanin poikalyseo, tunnetaan myös kenraalikuvernööri Bobrikovin surmaaja Eugen Schaumanin (1875–1904) kouluna. Schaumanin hengessä toimi Verikoirat-niminen lukiolaisjärjestö, joka teki väkivaltaisia iskuja poliiseja ja santarmeja vastaan.
Kortelaisen tulkinnan mukaan Erik oli Montpellierissä myös pakoilemassa omia traumaattisia Verikoira-muistojaan.
Alussa mainittuihin yllättäviin hautajaisvieraisiin kuului K. H. Wiik (1883–1946), pitkän linjan vasemmistopoliitikko.
Verikoirat-vaiheen jälkeen Erikistä kuoriutui täysiverinen marxilainen ja Helsingfors Socialdemokratiska Ungdomsklubbin aktiivi. HSDUK:n opinkappaleisiin kuuluivat luokkataistelu, pappisvallan vastustaminen ja pasifismi.
Montpellierissä Erik liittyi paikallisiin nuoriin syndikalisteihin ja kirjoitti analyyseja Suomen suuriruhtinaskunnan tilanteesta Le Courrier européen -lehteen.
Olisi siinä ollut Albertilla ihmettelemistä.
Anna Kortelainen
syntynyt heinäkuussa 1968
Filosofian tohtori, taidehistorioitsija ja kirjailija
17 tietokirjaa ja kolme romaania
Aiheita muun muassa hysterian ja hurmion kulttuurihistoriat, Karjalankannas, L. Onerva, Sara Hildén ja Albert Edelfelt
Useita palkintoja, tuoreimpina Stadin Friidu 2015, Pro Finlandia -mitali ja Kaarlen tietokirjapalkinto 2016