IPS/Humberto Márquez

Kolumbia antaa kaikille vuodesta 2016 lähtien maahan paenneille venezuelalaisille laillisen aseman. Lähes miljoona uutta paperitonta siirtolaista saa kymmeneksi vuodeksi oikeuden lailliseen työntekoon, terveydenhoitoon, koulutukseen ja pankkipalveluihin.

Kolumbian presidentin Ivan Duquen mukaan päätös on syntynyt yhtä paljon käytännöllisyydestä kuin myötätunnosta.

– He todennäköisesti jäävät pitemmäksikin ajaksi kuin vuosikymmeneksi, joten on paras avata heille mahdollisuus antaa oma osuutensa Kolumbian talouteen, Duque totesi maaliskuussa NPR-radion haastattelussa.

Kolumbia on jo aiemmin myöntänyt kahden vuoden työlupia ja oikeutta terveydenhoitoon noin 700 000:lle venezuelalaiselle vuosina 2017–20. Kaikkiaan laillisen aseman saaneita, parempaa elämää etsiviä venezuelalaisia on Kolumbiassa siis jo 1 700 000, ja samat oikeudet luvataan myös seuraavan kahden vuoden aikana maahan pakeneville.

Englanninkielinen versio