Kenialainen Joseph Mandu menetti työnsä Kenian koronasulun tähden, mutta työn menettämisen jälkeenkin hän heräsi joka aamu ja lähti kodistaan Nairobin City Cartonin slummissa. Sen sijaan, että olisi suunnannut entiseen työpaikkaansa ravintolaan, hän käveli ympäri City Cartonia etsiskellen satunnaisia töitä.
– Yritin löytää mitä tahansa, sillä vaimoni ei suostunut käsittämään sitä tosiasiaa, että olin täysin kyvytön huolehtimaan perheestäni. Kun koulut suljettiin, kaikki viisi lastamme elivät yksiössämme ja tarvitsivat muun muassa ruokaa, saippuaa ja vettä, jota sitäkin on pakko ostaa. Se meni yli maksukykyni, Mandu kertoo ja mainitsee, että hän on lisäksi vuokraisännälleen velkaa 2 000 Kenian shillinkiä (n. 15 euroa).
Mandu ei ole tilanteessaan yksin.
Ruokaturva järkkyy
Tähän mennessä Kenian hallitus on koronaa torjuessaan turvautunut ulkonaliikkumiskieltoihin, turvaväleihin sekä ravintoloiden, baarien ja kirkkojen sulkemiseen. Kenia on ilmoittanut yli 156 000:sta koronatapauksesta.
Pandemia kohtelee eri tavoin slummissa asuvia ja niitä, jotka asuvat muualla kaupungissa. Siksi eri alueet vaativat erilaisia ratkaisuja ruokaturvan, ravitsemuksen ja elannon turvaamiseksi eri kuluttajaryhmille.
Kenian hallituksen toimet pandemian hallitsemiseksi ovat riistäneet slummiasukkailta riittävän ravinnon ja elannon. Näin kertovat ensitiedot meneillään olevasta Kansainvälisen biodiversiteettiallianssin ja Kansainvälisen trooppisen maatalouden keskuksen tutkimuksesta, jossa selvitetään koronapandemian vaikutusta ruokailutottumuksiin Nairobin epävirallisilla asuma-alueilla.
– Tutkimuksessamme on selvinnyt, että noin 90 prosenttia slummitalouksista raportoi vakavasta ruokaturvan järkkymisestä. He eivät enää pysty syömään aiemmin suosimiaan kotoperäisiä kasviksia, maitoa ja kananmunia, joihin heillä vielä ennen pandemiaa oli varaa, projektin johtava tutkija tri Christine Chege kertoo.
Turvavälit ovat mahdottomuus
Nykyisillä toimilla viruksen leviämisen estämiseksi on ollut suoria kielteisiä vaikutuksia kymmenientuhansien slummiasukkaiden elantoon kautta maan. Yleisesti ottaen slummiasukit elävät yhden huoneen hökkeleissä, joilla on lähihökkelien kanssa yhteiset vessat, pesualtaat ja vesipisteet. Lapsilla ei ole leikkitilaa ja turvavälien pitäminen on mahdotonta.
Slummien asukkailla ei myöskään ole henkilökohtaisia kulkuvälineitä, joten monien on pakko käyttää tungokseen asti täynnä olevaa julkista liikennettä. Julkiseksi liikenteeksi lasketaan myös moottoripyörät, joilla kuljetetaan kolmea matkustajaa kerralla.
Slummeissa puhdistusaineet ovat ylellisyyttä. Jotkut käyttävät yhtä kertakäyttömaskia yli viikonkin – eivät suojana virusta vastaan, vaan välttääkseen lainvalvojien vihan. Poliisien kerrotaan käyttävän maskittomuutta verukkeena kiristää rahaa varsinkin köyhiltä.
Muun muassa näistä syistä slummeissa asuvien huomioiminen vaatisi sellaisia koronantorjuntamenetelmiä, jotka eivät täysin vie elantoa ja mahdollisuutta ruuan hankintaan. Slummikansalle ei riitä esimerkiksi pelkkä elintarvikkeiden hintojen jäädyttäminen tai laskeminen, vaan heidät olisi myös taloudellisesti voimaannutettava.
– Kun he ovat taloudellisesti voimaantuneet, seuraava askel voisi olla ruuan hintojen laskeminen, Chege sanoo.