Antti Yrjönen

Jos tosiasiat muuttuvat, tarkistan kantani. Tämä on ekonomisti Ralf Sundin mielestä yhä oiva ohje poliitikoille. Ohje unohtui keskustalta ja oppositiolta, jotka vaativat paluuta kehykseen.

Kehysriihen ympärillä käydyn keskustelun yhteydessä on mieleen putkahtanut vanha tarina. Kesäisellä Hakaniemen torilla auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta käyskenteli 1970-luvulla moskovanuskoinen taistolainen, joka piti sateenvarjoa päänsä päällä. Vastaan osunut tuttu ihmetteli sateenvarjoa: ” Hei, täällä paistaa aurinko.” Vastaus tuli nopeasti kuin Lenin-sitaatti: ”Mutta Moskovassa sataa.”

Myönnetään: vertaus on kaukaa haettu. Opposition ja keskustan tiukka vaatimus palata kehyksiin on outo. Aivan kuin olisi unohtunut, että kehyksen laatimisen jälkeen taloudessa pyörähti tornado, jolla on pitkä varjo. Jos tosiasiat muuttuvat, tarkistan kantani, on edelleen oiva ohje poliitikolle. Koronapandemia on muuttunut tosiasia. Paluu ”normaaliin” on pitkä marssi. Vuosille 2022 ja 2023 riittää koronatuhojen korjaamista. Niiltä osin on kehysten joustettava.

Vielä hetki sitten suomalaisessa politiikassa oltiin herttaisen yksimielisiä koronan aiheuttamien taloudellisten tuhojen korvaamisesta. Kehysriihen alla tarina muuttui kuin veitsellä leikaten: eipäs korvatakaan enää. Pandemia jatkuu, mutta piikki menee kiinni. Musiikki vaihtui rockista humppaan kesken tahdin. Kansalaisten ja yritysten tukeminen pandemiassa vaihtui puheeksi ns. ”vastuullisesta talouspolitiikasta.” Suomalaiselle talouspoliittiselle keskustelulle ominainen itseruoskinta ja kärsimisen hyveen korostaminen heräsi horroksesta kuin karhu talviuniltaan: nälkäisenä ja aggressiivisena.

Kun vielä hetki sitten yli kymmenen miljardin velanotto oli ilmoitusasia, tulikin muutamasta sadasta miljoonasta hallituskriisin aihe. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kyse on paljon muustakin kuin ”vastuullisesta talouspolitiikasta”. Ekonomistin on ehkä syytä pidättäytyä laajemmilta analyyseiltä. Parhaat analyysit saamme psykologeilta ja terapeuteilta. Voimme huokaista helpotuksesta: kahdeksan päivän intensiivinen lyhytterapia onnistui.

Kehysmenettely on järkevää taloudenpitoa. Se tuo pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Se toimii, kun taloudellinen ympäristö on kohtuullisen ennustettava. Kehyksistä kynsin ja hampain kiinnipitäminen on väärää talouspolitiikkaa, kun talouden toimintaympäristö totaalisesti muuttuu. Velkaantumisen kasvuun on syytä suhtautua vakavasti. Vaikka nyt velanhoidon kustannukset ovat nollan tuntumassa, eivät ne välttämättä sitä ole jatkossa. Ydinkysymys on: hoidetaanko velkaantumista ensisijaisesti säästämällä vai tuottavilla yhteiskunnallisilla investoinneilla. Ensimmäinen vertautuu hölmöläisten matonkutomiseen ja jälkimmäisellä uutta mattoa syntyy.

Kehyskapina tuotti paljon orwellilaista kieltä. Puhe säästämisestä vastuullisena taloudenpitona saa Göbbelsin taputtamaan haudassaan. Talouden iso kuva on käsitteenä hähmäinen, kuvastaa lähinnä käyttäjän pienuutta. Näyttää myös siltä, että luottamuspulasta puhuneet unohtivat etuliitteen: itse. Tarkoituksellista harhauttamista lienee se, että menokehysten väitetään olevan yhtä kuin valtiontalouden alijäämä. Alijäämä on vähennyslasku: tulot – menot. Kehyksissä on laskuoperaatiosta vain toinen eikä sekään kuin osaksi, koska kehyksen ulkopuolella on miljardeja euroja.

Asioiden tiivistäminen on poliittisessa puheessa etu, mutta jos tiivistäessä kaikki olennainen jää ulkopuolelle, puhutaan sumuttamisesta. Kehysriihen yhteydessä tehtiin huikea kauden kotimainen kärkitulos sumuttamisessa.