Lehtikuva/Roni Rekomaa

Työttömyysturvan heikentämisen sijaan hallitus panostaa muassa työntekijöiden osaamisen kehittämiseen, työvoimapalveluiden laadun parantamiseen sekä osatyökykyisten työllistymisedellytysten edistämiseen, vasemmistoliiton varapuheenjohtaja kertoi työllisyystoimista.

Suomalaiset tarvitsevat hallituksen, joka paiskii viikon jokaisena päivänä hartiavoimin töitä sen eteen, että koronakriisin vaikutukset ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja suomalaiseen yhteiskuntaan jäävät niin pieniksi kuin mahdollista.

Näin vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, opetusministeri Jussi Saramo iloitsi kehyssovusta, kun hallitus viimein esitteli sen tänään kello 20.15.

Ratkaisun synnyttäminen kesti yhdeksän päivää.

Saramo kertoi kehysriihessä sovitun, että oppimisvajeiden paikkaamiseksi tehdään lisätalousarvio. Sen valmistelu on ministeriössä jo pitkällä.

– Oppiminen rakentuu aiemmin opitun varaan ja sellaista vaihtoehtoa ei meille ollut, että lasten ja nuorten osaamiseen olisi jätetty pysyviä aukkoja. Lisärahan avulla järjestetään täydentävää sekä aiempaa yksilöllisempää opetusta. Tämän lisäksi vahvistamme myös nuorten päihde- ja mielenterveyspalveluita.

ILMOITUS

Saramo sanoi, että lisärahat jäisivät näennäiseksi, mikäli samaan aikaan hölmöläisten tavoin joko kunnat tai valtio leikkaisivat perusrahoituksesta.

– Siksi olen iloinen, että kehysriihessä koulutus sekä sosiaali- ja terveyspalvelut päätettiin jättää säästöjen ulkopuolelle. Näin hallitus mahdollistaa opetuksen järjestäjille näkymän hoitaa ongelmat pitkäjänteisesti ilman pelkoa tulevista leikkauksista.

Työllisyyttä osaamisen kehittämisellä

Saramon mukaan koulutus nähdään nyt myös osana työllisyyspolitiikkaa. Hallituksen työllisyystoimia hän kuvaili laaja-alaisiksi, vaikuttaviksi ja mittaviksi.

– Kuvaavaa on, että olemme jo kautemme puoliväliin mennessä onnistuneet päättämään isommasta määrästä työllisyystoimia, kuin edellisen eduskunnan aikana päätettiin yhteensä.

Tässä hallituksessa työllisyyttä parannetaan keinoilla, jotka ovat sekä toimivia, että oikeudenmukaisia, Saramo sanoi.

– Työttömyysturvan heikentämisen sijaan panostamme muun muassa työntekijöiden osaamisen kehittämiseen, työvoimapalveluiden laadun parantamiseen sekä osatyökykyisten työllistymisedellytysten edistämiseen. Tätä linjaa on hyvä jatkaa.

Saramon omaa alaa koskettava työllisyyskokonaisuus on jatkuva oppiminen.

Teknologinen kehitys muuttaa nopeaan tahtiin käytännössä kaikkia ammatteja. Vanhassa maailmassa töitä saattoi saada peruskoulupohjalta ja pysyä saman työnantajan palveluksessa koko ikänsä.

– Nykyään se ei ole mahdollista – osaamista on voitava päivittää kaikenlaisissa ammateissa, kaikenlaisilla koulutuksilla, aina ammatillisesta akateemisiin.

– Jokaisen ihmisen mahdollisuus päivittää osaamistaan läpi työuran on nykymaailmassa kovista kovinta työllisyyspolitiikkaa, Saramo totesi.

Koronaviruskriisin aiheuttaman inhimillisen velan purkaminen jatkuu vielä pitkään.

– Lupauksemme on, että kaikki voitava tehdään, jotta kriisin vaikutukset ihmisille ja taloudelle jäävät niin vähäiseksi, kuin mahdollista. Siihen nyt saavutettu neuvotteluratkaisu antaa erinomaiset edellytykset.