Kuntavaaleihin valmistautuva vasemmisto on politiikan tutkijan mukaan skitsofreenisessa tilanteessa, kun se hyvinvointivaltiota puolustaessaan on päätynyt vallitsevan järjestelmän suurimmaksi puolustajaksi.

Perinteisen vasemmisto-oikeisto -akselin sijaan politiikassa on alkanut korostua konservatiivi-liberaali -akseli. Tämä voi olla yksi syy, joka selittää sekä vasemmistopuolueiden haasteita että vihreiden ja perussuomalaisten menestystä kuntavaalien ehdokashankinnassa, arvioi politiikan tutkija ja Politiikasta-verkkolehden vastaava päätoimittaja Mikko Poutanen.

Poutasen erikoisalaa ovat poliittinen viestintä ja poliittinen talous. Konservatiivi-liberaali-akselin haltuunotto on hänen mukaansa etenkin vihreiden ja perussuomalaisten ominta alaa.

– Sekä vasemmalta että oikealta ääniä saavilla liberaaleilla vihreillä on myös poliittisia näkökulmia siihen, miten vihreitä arvoja voidaan tuoda esiin kunnallistasolla.

Pääsääntöisesti kokoomusta arvokonservatiivisempi populistinen oikeistopuolue perussuomalaiset taas taipuu asiasta ja tilanteesta riippuen olemaan joissain kysymyksissä hyvinkin liberaali. Poliittisen identiteetin hajaannus on ongelma sekä vasemmalla että oikealla.

– Kokoomuksella on ollut ongelma määrittää itseään suhteessa perussuomalaisiin.

ILMOITUS

Vasemmiston
umpikuja

Vasemmistolle merkittävä haaste on se, että hyvinvointivaltiota puolustaessaan se on päätynyt vallitsevan järjestelmän suurimmaksi puolustajaksi. Tämä on Poutasen mukaan vasemmistolle ”skitsofreeninen tilanne”.

– Vasemmalta tulevat puolueet nimenomaan lähtivät alun perin haastamaan hallitsevaa järjestelmää. Nyt ne ovat status quon suurimpia puolustajia.

Hallitusvastuussa on vaikea tehdä vallitsevaa järjestystä kyseenalaistavia rohkeita avauksia.

– 1990-luvulta lähtien markkinakapitalistinen konsensus on ollut Suomessa niin hallitsevassa asemassa, että sen vastustaminen on suorastaan maalaisjärjen vastaista.

Politiikassa aloitteiden tekeminen on suuri etu.

– Tästä seuraa, että perussuomalaiset pystyvät hallitsemaan sitä kenttää, jolla eliitit ja poliittinen valtavirta ovat ongelma.

Jotain yhteistä vasemmistolla ja perussuomalaisilla on.

– Kummankin suurin uhka kuntavaaleissa on, että äänestäjät eivät mene äänestämään. Vihreillä ei ole sitä ongelmaa. Ilmastokriisi mobilisoi.

Populistinen retoriikka kaventaa yhteistä keskustelutilaa

Puhtaasti asiaperustein argumentoimalla on hankalaa saada viestiään läpi erilaisilla politiikan perinteisillä areenoilla. Demokratian kannalta tämä on ongelmallista.

Poutanen pitää mahdollisena sitä, että joidenkin oikeistopopulistien harjoittama retoriikka onnistuu lietsomaan pelkoa, joka saa vasemmistoehdokkuutta harkitsevat varpailleen.

Joidenkin oikeistopopulistien harjoittama retoriikka onnistuu lietsomaan pelkoa.

– Kuntavaaleissa ihmiset tulevat tavanomaisista taustoista. Heidän kykynsä suodattaa ja sietää kommenttien vyöryä voi olla koetuksella.

Hän kehottaakin pyytämään läheisiltä tai kollegoilta rohkeasti apua esimerkiksi viestien läpikäymiseen ruokottomimpien suodattamiseksi pois.

– Etenkin näin korona-aikana se on kauhistuttava mielikuva, että yön pimeinä tunteina lukee yksin sitä viestien vyöryä.

Vaikka retoriikka kuuluu populismiin, niin akateemisessa mielessä populismilla ei viitata valheiden ja puolitotuuksien levittämiseen.

– Nykyistä populismia määrittelee enemmän politiikan kuvaaminen epäsymmetrisenä konfliktina, jonka osapuolina ovat valtaapitävä eliitti ja altavastaajan rooliin jäänyt yhteiskunnan enemmistö.

Viime vuosien eurooppalaisessa politiikassa on esimerkkejä myös vasemmiston harjoittaman populistisen politiikan menestyksestä. Tällaisia ovat esimerkiksi Podemosin ja Syrizan vaalivoitot Espanjassa ja Kreikassa.

Populismia sinänsä
turha tuomita

Suomessa tämä on vasemmistolle vallitsevassa tilanteessa monesta syystä vaikeaa. Vallitsevaa poliittista kulttuuria haastavat kannanotot määrittyvät konsensushakuisessa julkisessa keskustelussa edustamaan toista kahdesta yhtä lailla tuomittavasta ääripäästä.

– Vasemmistoliitto ajautuu edustamaan toista ääripäätä asetelmassa, jonka toisessa laidassa on perussuomalaiset, vaikka tämä ei ole reilu rinnastus puolueen kokojen tai niiden käyttämän retoriikan suhteen.

Merkittävä ero vasemmisto- ja oikeistopopulismin välillä on siinä, että vasemmisto on ensisijaisesti sitoutunut demokraattiseen toimintaan.

– Oikeistopopulismille ei ole ollut ongelma ottaa autoritaarisia sävyjä mukaan.

Merkittävä ero vasemmisto- ja oikeistopopulismin välillä on siinä, että vasemmisto on ensisijaisesti sitoutunut demokraattiseen toimintaan.

Vasemmistossa on Poutasen mukaan vielä ”tiettyä krapulaa” kommunismin ajasta.

– Tämän vuoksi populismi nähdään helposti halpana ja moraalisesti kyseenalaisenakin keinona vedota kansanjoukkoihin.

Poutasen mukaan populismia sinänsä ei ole syytä nähdä tuomittavana.

– Politiikassa ei aina voita asiapitoisella argumentoinnilla. Täytyy kyetä myös vetoamaan tunteisiin.

Viestin tulisi olla mahdollisimman suuren ihmisjoukon ymmärrettävissä, ja poliittinen identiteetti olisi hyvä pystyä pitämään riittävän väljänä, jotta samaistumispintaa löytyy mahdollisimman monelle.

Kuinka vasemmisto
kokoaisi rivinsä?

Poutasen mukaan vasemmistolainen utopismi pitäisi pystyä hahmottamaan jonain muunakin kuin hyvinvointivaltion puolustamistaisteluna.

– En väheksy sitä sinänsä, mutta jos se jää siihen, niin aloitekyky kentällä kapenee.

Utopistinen politiikkavisiointi ei välttämättä tarkoita, että se olisi epärealistista.

– Kyse on siitä, mikä on käsitetty mahdolliseksi tai mahdottomaksi. Vasemmiston tulisi pystyä olemaan vaihtoehtojen ja rohkeiden visioiden lähtöpiste.

Poutasen mukaan on mahdollista, että politiikan kehityspolku tulee olemaan Suomessa hyvin samankaltainen kuin Yhdysvalloissa.

– Siellä demokraattinen puolue on koulutetun väestön urbaani puolue ja republikaanit keräävät karkeasti ottaen äänestäjät maaseudulta ja pienemmiltä paikkakunnilta.

Vasemmistolaisen politiikan mahdollisuus on yhtenäisyydessä ja liittoutumisessa.

– Jos meillä Suomessa vasemmistoliitto, vihreät ja SDP yrittävät jakaa tämän urbaanin blokin, niin ne eivät tule yksittäisinä pärjäämään. Punavihreä koalitio voisi olla vaihtoehto.

Korona tuo tilanteeseen oman lisähaasteensa.

– Ihmisillä on yleisesti ottaen tällä hetkellä epätoivoinen halu palata normaaliin. Tämä koskee myös talouspolitiikkaa. Ei ole halua määrittää talouspoliittisia normeja nyt uudelleen, kuten esimerkiksi ilmastokriisin suhteen on yritetty tehdä.

Vasemmiston kannalta tämä lisää ”skitsofreenisen tilanteen” tuntua, mutta siinä voi nähdä myös mahdollisuuden.

– Täytyy olla niin proaktiivinen kuin mahdollista. Kansalaiset kaipaavat konsistenttia (ristiriidatonta) viestintää ja selkeitä toimia, jotta heistä tuntuisi siltä, että tilanne on hallinnassa.