Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Energiakäytön pitäisi hallituksen tavoitteen mukaan puolittua vuoteen 2030 mennessä, mutta se vähenee 70-prosenttisesti jo viisi vuotta aiemmin.

Hallituksen jo paljon etukäteen huomiota herättänyt kehysriihi Helsingin Säätytalossa on alkanut. Tulokset kerrottaneen torstaina iltapäivällä tai illalla. Vaikeita asioita riittää taloudesta ja työllisyydestä. Kulttuurialan tukemisesta lisätietoa voi tulla jo tänään.

Vaikeisiin asioihin kuuluu myös turpeen verotuki, jossa vastakkain ovat olleet etenkin keskusta ja vihreät.

Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko julkaisi sunnuntaina avoimen kirjeen, jossa hän totesi hallituksen tavoitteen turpeen energiakäytön puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä edenneen liiankin vauhdikkaasti. Tavoite saavutettaneen jo ensi vuonna.

”Suomessa on alueita, joissa on nyrkit taskussa turveratkaisuista. Se ei tiedä hyvää tulevien ilmastotoimien kannalta. Politiikan pitää olla reilua. Poliitikon velvollisuus on perustella päätöksiä, mutta myös myöntää virheensä. Turpeessa muutos on nyt liian raju. Se ei ole hyvä alan toimijoiden kannalta, ei huoltovarmuuden kannalta, ei kotien lämmityksen tai turpeen muiden käyttötarpeiden kannalta”, Saarikko kirjoitti.

Hän jatkoi, että jos turpeen jälkihuolto sössitään, saamme turhaan etsiä tukea suomalaisilta tuleviin suurin muutoksiin.

ILMOITUS

Keskiviikkona ennen kehysriihen alkua Saarikko sanoi Säätytalon portailla, että hallituksen asettamaan tavoitteeseen on yhdeksän vuotta aikaa, mutta jo nyt tiedetään turpeen energiakäytön vähenevän 70-prosenttisesti vuoteen 2025 mennessä.

”Meitä mitataan siirtymän reiluudella”

– Tässä tavoitteessa hallitus on onnistunut ja nyt meitä mitataan siinä, kuinka reilu ja oikeudenmukainen siirtymä on. Ei vain näiden yrittäjien kannalta, vaan myös suomalaisten kannalta, jotka maksavat lämmityksestä laskujaan tai vaikkapa sellaisten yrittäjien kannalta, jotka kasvattavat suomalaisille salaattia tai lihaa lautaselle.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo sanoi hallituksen sitoutuneen parantamaan ylipäätään luonnon monimuotoisuutta.

– Kaikessa tekemisessä pitää ajatella sitä, mikä on ilmasto- ja ympäristövaikutus.

Turpeesta Ohisalo sanoi hallituksen sitoutuneen myös siihen, että siitä elinkeinonsa saaville on tukea siirtymässä pois saastuttavista elinkeinoista.

– Itse koen erittäin tärkeäksi, että näitä ihmisiä tuetaan, mutta sitä elinkeinotoimintaa ei. Ei lähetetä viestiä siitä, että näin voi jatkaa tästä ikuisuuteen

Työllisyydestä ei uusia avauksia

Pääministeri Sanna Marin ei ottanut kehysriihen alkaessa kantaa mihinkään yksityiskohtiin, esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamiseen. Työllisyystoimista käydään keskustelua kokonaisuutena.

– Uskon kyllä, että ratkaisuja löydetään ja ne ovat oikeudenmukaisia ja työllisyyttä eteenpäin vieviä.

Marin kutsui hallituksen tähän mennessä tekemiä työllisyyspäätöksiä merkittäviksi. Niitä on tehty yli 30 000 työllisen osalta.

– Toki pitää ymmärtää se, että nämä ovat rakenteellisia uudistuksia, jotka tähtäävät ennen muuta siihen, että meillä on osaavaa työvoimaa tarjolla tulevaisuudessa riittävästi yritysten ja kansan tilanteeseen nähden. Tietenkin työpaikkojen luominen on yritysten tehtävä ja me haluamme tukea myös yrityksiä investoimaan ja kasvattamaan omaa toimintaansa.

– Pitää nähdä tässä rakenteelliset uudistukset ja toisaalta politiikka, jota tarvitaan, jotta kasvua, työllisyyttä ja investointeja tehdään Suomeen.

Keskusta on ollut riihen alla eri linjoilla työllisyystoimista vasemmistoliiton ja SDP:n kanssa ja vaatinut puuttumista muun muassa ansiosidonnaiseen päivärahaan sekä paikalliseen sopimiseen.

Aamulla keskustan Saarikko sanoi pitävänsä hallituksen tähänastisia työllisyystoimia merkittävinä.

– Esimerkiksi yli 55-vuotiaiden työelämäasemaan liittyvä muutos on ollut vuosia valmistelussa ja siitä on tehty päätökset hallituksessa. Nyt on kysymys jatkosta, ja aivan kuten pääministeri sanoi, on työn tarjontaa, että kannattaa vastaanottaa työtä, mutta on myös kysyntää, että yrityksillä on sellainen maisema, että tähän maahan kannattaa satsata.

Marin kertoi, että taustatyötä riiheen on tehty jo päiväkausia sekä viisikon että ministerien avustajien kesken.

– Toivon mukaan tulemme täältä ulos yhtenäisenä joukkueena, joka vie Suomea eteenpäin.