Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Kalevi Sorsa -säätiön raportti kehottaa siirtämään katseen kuntarakenteista ihmisten perusoikeuksien ja niitä toteuttavien palveluiden toteutumiseen.

Suomalainen hyvinvointivaltio rakentuu ajatukselle hyvinvoinnin tasaisesta jakautumisesta koko maahan, mutta näin ei enää todellisuudessa ole. Elinkeino- ja väestörakenteen muutos yhdistettynä kaupungistumiseen jakaa kunnat neljään ryhmään Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisemassa raportissa. Alimmalla tasolla ihmisten hyvinvointi jää lähes kaikkien mittareiden perusteella koko maan keskiarvon alapuolelle.

– Hyvinvointi kiinnittyy Suomessa kaupunkeihin, kuvaa säätiön hankevastaava Maija Mattila, joka on yksi raportin kirjoittajista.

Raportissa hyvinvoinnin edellytyksistä kertovat mittarit kuvaavat esimerkiksi työllisyysastetta, huoltosuhdetta, lasten köyhyysriskiä, tuloja, terveydenhoitosektorilla työskentelevien määrää, asuntolainoja, äänestysaktiivisuutta, laajakaistan kattavuutta sekä sisäistä muuttoliikettä.

Kaikkein hyvinvoivimpia suomalaiset ovat pääkaupunkiseudulla, pienemmillä paikkakunnilla Turun, Tampereen ja Oulun kaltaisten maakuntakeskuksen ympäristössä sekä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.

Tämän ryhmän kunnissa asuu noin kaksi miljoonaa suomalaista, joiden työllisyys, tulot ja äänestysprosentti ovat muuta maata korkeammat samalla, kun huoltosuhde ja lasten köyhyysriski ovat matalammat kuin muualla Suomessa.

ILMOITUS

Suurten kaupunkien lähellä sijaitsevat työssäkäyntialueet hyötyvät kaupungin vahvoista työmarkkinoista ja korkeakouluista.

– Pääkaupunkiseudulla tuloerot ovat maan suurimmat ja elinkustannusten nousu vaikuttaa pienituloisiin kotitalouksiin suhteessa eniten, kertoo Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Pauli Rautiainen, joka on yksi raportin kirjoittajista.

Suurin osa kunnista keskiarvolla tai sen alapuolella

Toisen ryhmän muodostavat maakuntien keskuskaupungit kuten Tampere, Turku, Oulu, Vaasa, Seinäjoki, Kuopio, Joensuu ja Lappeenranta, joissa asuu kaksi miljoonaa suomalaista. Ne jäävät ensimmäisen ryhmän jälkeen työllisyydessä, mediaanibruttotuloissa ja äänestysaktiivisuudessa.

Rautiaisen mukaan näissä kunnissa koko maan keskiarvoon verrattuna suurempi osuus ihmisistä työskentelee terveyteen ja hoivaan liittyvissä töissä.

Noin miljoona suomalaista asuu niissä kolmannen ryhmän muodostavissa noin sadassa kunnassa, joiden asukkaiden hyvinvointi on lähes kaikilla mittareilla tarkasteltuna keskimääräistä. Näitä kuntia ovat esimerkiksi Laihia, Kouvola, Forssa ja Sodankylä.

Keskiverto-Suomen kunnat sijoittuvat pääasiassa Pohjanmaalle, Lounais-Suomeen ja Kymenlaaksoon, mutta mukana on myös Lapin kuntia.

Neljännen ryhmän muodostavat taantuvien alueiden kunnat, joissa ihmisten hyvinvointi jää lähes kaikkien mittareiden perusteella koko maan keskiarvon alapuolelle. Näitä kuntia ovat esimerkiksi Puolanka, Ypäjä, Kuhmoinen, Keitele, Varkaus ja Enontekiö.

Ryhmän noin sata kuntaa sijaitsevat valtaosin Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa. Niissä asuu noin puoli miljoonaa suomalaista.

Kuntien tehtävien erilaistuminen hyväksyttävä

– Analyysin tulokset vahvistavat sen, että on aika luopua ajattelusta, jossa kaikkien kuntien odotetaan järjestävän asukkailleen samat palvelut, ja hyväksyä kuntien tehtävien nykyistä suurempi erilaistuminen. Tämä on otettava lähtökohdaksi peruspalveluita koskevaa lainsäädäntöä ja kuntien valtionosuusjärjestelmää uudistettaessa, toteaa Rautiainen.

Raportti kehottaa siirtämään katseen kuntarakenteista ihmisten perusoikeuksien ja niitä toteuttavien palveluiden toteutumiseen. Samalla on mietittävä uudelleen paikallisdemokratiaa.

Hyvinvoinnin kannalta tärkeitä peruspalveluja kuten kouluja ja kirjastoja ei ole pakko ajatella kuntien kautta. Fokuksen pitää olla ihmisissä ja heidän hyvinvoinnissaan hallintorakenteiden sijaan, raportissa kehotetaan.

– Koska monipaikkaisuus on osa monien suomalaisten elämää, sen huomiointi lainsäädännössä on perusoikeuskysymys, Rautiainen sanoo.

Aluepolitiikkaa eurooppalaisittain

Raportin mukaan aluepolitiikkaa on tarkasteltava myös eurooppalaisella tasolla. Aluekehitys ja alueiden välinen tasa-arvo on myös EU:lle merkittävä kysymys.

Mitä EU hyvin konkreettisesti voi tehdä, on Maija Mattilan mukaan ratahankkeiden voimakas eteenpäin vieminen.

– Esimerkiksi Tallinnasta etelään suunniteltu Rail Baltica on suomalaisille tärkeä. Se vahvistaa mahdollisuuksia saada EU-rahoitusta niin Suomen pääradalle kuin myös tukee rataverkon kehittämistä kokonaisuudessaan.