Lauri Hannus

Mikä Yhteys-liike?

20 vuotta sitten perustettu ekumeeninen solidaarisuusliike

Tukee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaista oikeutta toimia kirkoissa ja kristillisissä yhteisöissä

Osallistuu julkiseen keskusteluun ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen ja kirkon päätöksentekoon

Viime vuoden marraskuussa ilmestyi Yhteys-liikkeen kustantamana liikkeen historiasta kertova kirja Yhteyden rakentajat. Teoksen on kirjoittanut kirjailija, toimittaja Kaisa Raittila.

Kirkko ei ole ollut eturintamassa puolustamassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Edelleenkin kirkon piirissä on konservatiivisia ääniä yhdenvertaisuuden tiellä.

Kirkossa on käyty vuosikymmenten taistelu seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Muukaan yhteiskunta ei ole ollut vailla syrjintää ja ennakkoluuloja, sillä vuoden 1970 loppuun saakka homoseksuaalinen suhde oli rikos.

Tämän jälkeen homoseksuaalisuus määriteltiin sairaudeksi vielä kymmenen vuoden ajan. Lähes kaksi vuosikymmentä kului siihen, että kehotuspykälä kumottiin uuden vuosituhannen kynnyksellä vuonna 1999, vaikka se oli jo pitkät ajat ollut kuollut kirjain. Pykälä halvaannutti julkista keskustelua eritoten 1970-luvulla ja sai Yleisradion ja lehdistön varpailleen ja jopa sensuroimaan homoseksuaalisuutta käsitteleviä juttuja.

Toimittaja, kirjailija Kaisa Raittilan viime marraskuussa julkaistu kirja Yhteyden rakentajat kuvaa kirkon yhdenvertaisuuden esitaistelijoiden tietä. Kirkko ei edelleenkään ole määritellyt yhtenäisesti suhdettaan samaa sukupuolta olevien vihkimiseen.

Hätkähdyttävän lähellä ovat ajat, jolloin katsottiin pitkään jopa nais- tai miesparin saapumista messuun tai homon oli vaikea löytää pappi siunaamaan äiti, kun poika oli tulossa hautajaisiin mieskumppaninsa kanssa.

– Kirkossa on tapahtunut iso muutos 1960-luvulta lähtien tai aivan huikea, jos mennään vuoden 1918 tapahtumiin. Tuolloin kirkko asettui valkoisten puolelle ja tuki esimerkiksi punaorpojen ottamista äideiltään kasvatettaviksi valkoisiin perheisiin, jos isä oli kaatunut, toteaa Jorma Hentilä.

Hän on pitkän linjan sateenkaariliikkeen aktivisti. Hentilä on toiminut Setan puheenjohtajana ja Yhteys-liikkeessä sekä kirkon luottamushenkilönä. SKDL:n poliittisen osaston päällikkönä Hentilä seurasi rikoslakiuudistuksen käsittelyä eduskunnassa. Vastustajat vetosivat Raamattuun. Kirkko ei sen sijaan vastustanut lainmuutosta, mutta toivoi sen lykkäämistä.

– Koko ajan on sateenkaariväkeen kuuluvien osallistuminen seurakunnan toimintaan avoimesti omana itsenään tullut entistä hyväksyttävämmäksi, kuvaa Hentilä kirkon piirissä tapahtunutta muutosta.

Piispojen ääntä kuullaan
hyvässä ja pahassa

Piispat ovat olleet merkittävässä asemassa – hyvässä ja pahassa – taisteltaessa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista.

Kaisa Raittila nimeää omalla toiminnallaan myönteisesti vaikuttaneiksi piispoiksi Mikko Juvan ohella emeritusarkkipiispat John Vikströmin ja Kari Mäkisen ja heidän lisäkseen Wille Riekkisen, Irja Askolan ja Björn Vikströmin. Hentilä mainitsee myös Mikko Heikan.

Hentilä muistuttaa, että hiippakunnat ovat päätöksenteossaan itsenäisiä, mikä lisää piispojen valtaa.

Piispainkokouksella on keskeinen rooli kirkon oppia koskevissa asioissa. Piispat ovat pitkään pyrkineet kannanotoissaan yksimielisyyteen, mikä on johtanut korservatiivisimpien piispojen näkemysten ylikorostumiseen.

– Viime vuosina piispat ovat tunnustaneet erimielisyytensä. Se koskee selvimmin samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä, Hentilä sanoo.

Kaksi vuotta sitten piispainkokouksen kannanotossa yksi vaihtoehto viidestä oli, että samaa sukupuolta olevia vihitään avioliittoon samaan tapaan kuten nainen ja mies.

Kirkko vihkii samaa sukupuolta olevia pareja enemmin tai myöhemmin.

Hentilä arvioi, että piispojen enemmistö on taipumassa vihkimisen kannalle. Nuivimmin suhtautuvat Mikkelin ja Kuopion hiippakunnat.

– Ei voi tietää, milloin tämä ratkeaa. Kuitenkin piispat omassa kannanotossaan pitävät perheenä samaa sukupuolta olevien perheitä. Tämä on aika paljon, sanoo Hentilä.

Myös Kaisa Raittila arvioi Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa, että kirkko vihkii samaa sukupuolta olevia pareja ennemmin tai myöhemmin.

Syytteet harhaoppisuudesta
eivät tule enää kuuloonkaan

Vielä 1990-luvun alussa arkkipiispa John Vikström joutui syytetyksi harhaoppisuudesta puhuessaan radiohaastattelussa myönteisesti kahden samaa sukupuolta olevan yhdessä elämisestä. Tuolloin keskusteltiin vilkkaasti samaa sukupuolta olevien parisuhteista, joiden virallistamisesta vasemmistoliiton kansanedustaja Outi Ojala oli jättänyt lakialoitteen.

Vikströmille eräiden herätysliikkeiden tapaamisissa kerätyn adressin nimien lukeminen ja homoseksuaalisuuden vertaaminen ”mustaan surmaan” oli yksi hänen elämänsä raskaimmista kokemuksista. Mukana tuomitsemassa oli myös hänen ystäviään. Hän muistelee tapahtunutta Raittilan kirjassa.

– Enää ei syyte harhaoppisuudesta tällä perusteella tulisi kuuloonkaan, Hentilä arvioi.

Raittilan kirja kuvaa, kuinka kirkon homoseksuaaliset työntekijät – useimmat pappeja – ovat pitkään tehneet kirkon sisällä työtä avarampien näkemysten hyväksi.

Kirkon perhetyössä ansioitunut Liisa Tuovinen näki reilut kaksikymmentä vuotta sitten, että olisi välttämätöntä kohentaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asemaa kirkossa. Näin syntyi Yhteys-liike.

Hentilä mainitsee myös kirkon piirissä tiedottajana toimineen Ulf Särsin, joka jo 1970-luvulla korotti äänensä sateenkaariväen puolesta. Ritva Kurki taas oli diakoni, joka yhdessä puolisonsa Lisa Bylandin kanssa vuonna 1980 elvytti Setan kristillisen ryhmän ja jätti työllään pysyvän jäljen kristilliseen kenttään.

Kirkon työntekijät
elivät kaapissa tai jättivät kirkon

Seksuaalivähemmistöjen asema kirkon työntekijöinä ei ole ollut helppo. Moni papiksi aikova homoteologi on vuosikymmenten kuluessa jättänyt kirkon ja hakeutunut yliopistouralle, johonkin muuhun maalliseen tehtävään tai jopa puutarhuriksi, kun kirkon vaatimat uhraukset ovat olleet liian raskaita.

Osa on joutunut viettämään kaksoiselämää saadakseen tehdä työtä pappina. Mikkelissä pappisvihkimyksensä vuonna 1994 saanut Arja Majuri (tuolloin Penttinen) joutui muuttamaan piispanluukuksi nimeämäänsä asuntoon naisystävänsä luota. Vuosien ajan hän sai vain lyhytaikaisia sijaisuuksia seurakunnissa. Vasta vuosituhannen vaihduttua hän sai vakiviran vuonna 2004.

Jarmo Lintunen

Edelleenkään kirkko ei ole hyväksynyt kirkon virkoja koskevaan lakiin vastaavaa syrjintäpykälää, joka on kunnallisia ja valtion virkamiehiä koskevassa lainsäädännössä. Kirkkohallitus yritti ajaa sitä kymmenisen vuotta sitten, mutta osa kirkolliskokouksen jäsenistä olisi ollut valmis jopa sallimaan syrjinnän.

– Kirkon viroissa noudatetaan yleistä syrjintäsuojaa, eikä syrjintäsuojan puuttumisesta ole fataaleja seurauksia kirkon virkamiehille. Tämä kertoo kuitenkin, että toiset haluavat suojata syrjinnältä ja toiset mahdollistaa sen, sanoo Hentilä.

Kirkon työntekijöiden seksuaalisuus ja näkemykset seksuaalisuudesta ovat erityisen mielenkiinnon kohteena. Helsingin Oulunkylän seurakunnan kirkkoherraksi vuonna 2013 valittu Ulla Kosonen kertoo Raittilan kirjassa, miten hän joutui vastaamaan kysymyksiin henkilökohtaisista motiiveistaan oltuaan Arcus-verkostossa ja Yhteys-liikkeessä.

Keskustelun painopisteet ovat vaihtuneet. Nykyisin erimielisyydet koskevat näkyvimmin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ja samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä. Esimerkiksi kirkkoherranvaaleissa oli aikaisemmin kivenä kengässä se, hyväksyykö ehdokas yhteistyön pappina toimivien naisten kanssa.

– Kirkkoherraa valittaessa, jos ei suoraan kysytä niin annetaan ainakin ymmärtää, onko ehdokas valmis palvelemaan yhdenvertaisesti kaikkia seurakuntalaisia, myös sateenkaariväkeen kuuluvia. Tällä on merkitystä eritoten suuremmilla paikkakunnilla, sanoo Hentilä.

Modernit ja vanhoilliset arvot risteilevät kirkossa

Kärjistäen kirkon piirissä ajattelu on liberaalimpaa ja modernimpaa kaupungeissa kuin maaseudulla. Esimerkiksi kirkon uudistusliike Tulkaa kaikki -liike dominoi Helsingissä. Myös muualla pääkaupunkiseudulla ja yliopistokaupungeissa uudistumismieliset ovat saaneet vankan aseman.

Tulkaa kaikki -liike on asettanut ehdokkaita kirkollisissa vaaleissa vuoden 2006 seurakuntavaaleista lähtien. Liike pyrkii vaikuttamaan kirkon muutokseen sisältä päin. Sen arvioidaan täydentävän Yhteys-liikettä.

Kirkon asenteisiin seksuaalivähemmistöjä kohtaan vaikuttavat vahvasti myös herätysliikkeet, joiden asennoituminen vaihtelee.

Kaikkein jyrkimmin seksuaalivähemmistöihin suhtautuu viides herätysliike, Kansanlähetys, jota muun muassa kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) edustaa. Myös vanhoillislestadiolaiset karsastavat seksuaalivähemmistöjä.

– On parempi olla kaapissa, jos on mukana vanhoillislestadiolaisuudessa, toteaa Hentilä.

Sen sijaan herätysliikkeistä maltillisilla ja yleiskirkollisilla körteillä suhtautuminen seksuaalivähemmistöjä kohtaan on asiallista, hyväksyvää ja tunnustavaa.

Mikä Yhteys-liike?

20 vuotta sitten perustettu ekumeeninen solidaarisuusliike

Tukee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaista oikeutta toimia kirkoissa ja kristillisissä yhteisöissä

Osallistuu julkiseen keskusteluun ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen ja kirkon päätöksentekoon

Viime vuoden marraskuussa ilmestyi Yhteys-liikkeen kustantamana liikkeen historiasta kertova kirja Yhteyden rakentajat. Teoksen on kirjoittanut kirjailija, toimittaja Kaisa Raittila.