All Over Press/ANL

Saku-Pekka Sundelinin kirja avaa brittifutiksen sielunmaisemaa.

Monet suomalaiset rakastavat brittifutista. Itseäni tämä on vuosien saatossa usein hämmentänyt: suomipallon ystävänä iso osa lajin viehätyksestä syntyy ottelukokemuksesta paikan päällä, faniporukan yhteisöllisyydestä ja äänekkäästä kannattamisesta, käristemakkaran tuoksusta, yhteisistä lauluista, ystävistä, munkkikahvista viilenevässä illassa.

Mikä saa ihmisen kannattamaan seuraa, jota ei välttämättä pääse koskaan paikan päällä katsomaan?

Saku-Pekka Sundelinin Brittifutis – englantilaisen jalkapallon tarina -kirja (Tammi 2020) ei ole nimestään huolimatta varsinaisesti lädipallon historiikki tai edes kattava katsaus, vaan se koostuu ennemminkin esseenomaisista valotuksista saarivaltakunnan ykköslajiin eri näkökulmista.

Toimittajana meritoitunut Sundelin on erinomainen kirjoittaja, ja kirjan parissa viihtyy lajiin vihkiytymätönkin. Fokus kirjassa ei ole niinkään taktiikoissa tai pelitavoissa vaan kulttuurissa lajin ympärillä pubeineen, huligaaneineen ja seurakulttuureineen.

Kirja tarjoaa myös lukuisia selityksiä sille, miksi nimenomaan brittifutiksesta on tullut Suomessa niin suosittua. Monet ovat selittäneet innostusta 1970- ja 80-luvulla televisiossa näytetyillä otteluilla, mutta tosiasiassa liverpoolit ja astonvillat uivat suomalaisten sydämiin jo aiemmin vedonlyönnin vuoksi.

ILMOITUS

Toisen maailmansodan jälkeen brittikohteet löysivät tiensä vakiolapuille, eivätkä ole sieltä tähän päivään mennessä kadonneet. Noihin aikoihin joukkueista oli hankalaa saada tietoa, joten vakioveikkausta pidettiin asiantuntijoiden hupina – eikä nippelitiedolla briljeeraaminen ole veikkaajien työkalupakista kadonnut vieläkään. Jo tuolloin lähetettiin myös otteluselostuksia radiossa.

Yksi syy suomalaisten brittifutisintoon on tietenkin se, että sumusaarilla on vuosien saatossa pelannut lukuisia meikäläisiä. Sundelin on haastatellut monia heistä ja saanut irti niin hupaisia kuin koskettaviakin tarinoita.

Erityisen kiinnostavia ovat isojen joukkueiden akatemioissa pelanneiden nuorten, etenkin Jami Puustisen, kertomukset, sekä pohdinnat siitä, mitä tapahtuu, kun futisura ei otakaan tulta alleen. Häkellyttävän moni entinen akatemiajunnu on päätynyt tiilenpäitä lukemaan, mikä on aidosti surullista ja muistuttaa siitä, miten tärkeää on huolehtia kouluttautumisesta ja pitää mielessä myös vaihtoehtoiset suunnitelmat.

Ja onhan suomalaisella ja brittiläisellä kulttuurilla paljon yhtymäkohtia. Viheriöllä molemmissa maissa on arvostettu vilungin välttelyä ja suoraviivaista pelityyliä – mihin eivät voi olla vaikuttamatta kummankin maan ailahtelevat sääolosuhteet.

Paavo Arhinmäki kertoo kirjassa pitkän Chelsea-fanituksensa aikana havainneensa myös sen, että niin suomalaiset kuin britit rakastavat tarinoita viime hetkien tappioista. Ja juuri samoihin aikoihin, kuin Yle alkoi näyttää otteluita viikonloppuisin, kuunneltiin innolla Beatlesia ja kulutettiin muuta brittikulttuuria.

Globaaliin nuorisokulttuuriin oli helppo liittyä ja tuntea itsensä osaksi jotain suurempaa. Samastahan futisfanituksessakin on kyse, ja ovathan vaikkapa George Best ja David Beckham olleet poppareihin verrattavia nuorisoidoleita.

Yhteiskunnasta kiinnostuneelle ihmiselle kirja tarjoilee lukuisia maistuvia anekdootteja futiksen ja politiikan risteymistä. Nykyään brittikannattajille vieraspelimatkat, awaydays, ovat iso osa lajin viehätystä. Tapa yleistyi kuitenkin vasta 1960-luvulla, kun Britannian rautatieyhtiö kansallistettiin ja lippujen hinnat laskivat. Kansallistamispäätös tuli muuttaneeksi kannattajakulttuuria lähtemättömällä tavalla.

Tämän lehden lukijakunnan näkemys ”rautarouva” Margaret Thatcherista lienee painokelvoton, eikä hän arvostanut jalkapalloakaan pätkän vertaa vaan piti sitä halveksumansa työväenluokan hupina ja potentiaalisena järjestyshäiriönä – ja tuli siinä sivussa leimanneeksi koko lajin. Kunnianpalautus koitti vasta Thatcherin aikakauden jälkeen.

Brittifutis onkin kerrassaan mainiota luettavaa sarjakauden loppuhuipennusta odotellessa ja vakion merkkejä pähkäillessä. Tälläkin viikolla kohteita löytyy Valioliigasta, mutta lisäksi myös Italian Serie A:sta, Espanjan La Ligasta sekä Saksan Bundesliigasta.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 3.4. kello 16.28. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2(X), 2(1), 1, 2, 2, 1, 2(X), 1, 2(1), 1(X), 1, 1, 2(X).