Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Hallitus saattaa joutua kirjoittamaan esityksensä kokonaan uudelleen.

Hallituksen esitys liikkumisrajoituksiksi on perustuslain vastainen, katsoo perustuslakivaliokunta. Valiokunta antoi esityksestä lausunnon keskiviikkona. Hallitus on esittänyt liikkumisrajoituksia pääkaupunkiseudulle ja Turkuun koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

– Liikkumisen kieltäminen lähtökohtaisesti kokonaan on oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista, eikä sitä voi pitää perustuslain 23 §:n tarkoittamalla tavalla välttämättömänä, valiokunnan tiedotteessa kirjoitetaan.

Perustuslakivaliokunnan mukaan esityksen ongelmallisuutta korostaa sen tulkinnanvaraisuus.

–  Ihmisten olisi käytännössä mahdotonta ennakoida kielletyn ja rangaistavan liikkumisen ala. Valiokunta ei pidä mahdollisena, että tämä puute olisi korjattavissa sääntelyssä omaksuttujen perusratkaisuiden puitteissa, tiedotteessa kuvataan.

Käytännössä perustuslakivaliokunta edellyttää esityksen kirjoittamista uudelleen. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että lakiesityksestä mietinnön tekevän hallintovaliokunnan pitää arvioida, miten esityksen kanssa toimitaan.

ILMOITUS

– Valiokunta ei pidä mahdollisena, että tämä puute olisi korjattavissa sääntelyssä omaksuttujen perusratkaisuiden puitteissa.

Perustuslakivaliokunnan lausunto oli yksimielinen.

Vasemmistoliitto koko ajan kriittinen

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki huomautti, että se on toista viikkoa nostanut esille kysymystä, onko liikkumisrajoitusesitys välttämätön.

– Olemme todenneet suhtautuvamme kriittisesti siihen, onko esitys sen tyyppinen. Eikö tämä pitäisi säätää niin, että tehdään tiettyjä, tarkkarajaisia kieltoja. Nyt perustuslakivaliokunta yksimielisesti, asiantuntijoita kuultuaan tuli samalle kannalle, jota me olemme tuoneet esille koko tämän ajan, Arhinmäki tiivisti KU:lle.

Arhinmäki painotti perustuslakivaliokunnan tavoin, että koronaepidemian hillintä on tärkeää ja uusia rajoituskeinoja tarvitaan.

– Suomi on poikkeusoloissa, ja lakeja pitää säätää nopeasti. Samaan aikaan kaiken lainsäädännön kanssa pitää olla hyvin tarkka siitä, että se on perustuslain mukaista, eikä tarpeettomasti puututa ihmisten perusoikeuksiin.

– Tämä on se kysymys, jota me olemme tämän lain osalta nostaneet esille. Tämä menee niin syvälle ihmisten perusoikeuksiin, että pitää ensin arvioida muut keinot, joilla pystyttäisiin epidemiaa hillitsemään, Arhinmäki tiivisti.