Jarmo Lintunen

Vasemmistoliitossa alkoi taas maaliskuun lopussa 2001 kipuilu siitä, voiko puolue jatkaa hallituksessa. Tällä kertaa syynä oli pettymys niin sanottuun köyhyyspakettiin.

Kansanedustaja Unto Valpas halusi asettaa elokuun budjettiriihen takarajaksi sille, jatketaanko hallituksessa. Työttömyysturvan korottaminen olisi kynnyskysymys, koska puolue on tullut hänen mielestään jyrätyksi hallituspolitiikassa.

Osa vasemmistoliiton kansanedustajista äänesti jo epäluottamusta hallitukselle. Kansanedustaja Anne Huotari muistutti, että mikään ei muutu nappia painamalla, vaan köyhyyspakettikin edellytti sitkeää pohjatyötä. Se alkoi jo edellisen vaalikauden lopulla puolueen työryhmissä, joissa valmistauduttiin hallitusneuvottelujen ohjelmakysymyksiin.

– Koko köyhyyspakettihan on meidän aikaansaannoksemme. Me olemme tätä pitäneet koko ajan yllä ja nyt oli se hetki, kun toiset siihen suostuivat.