Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sai iltapäivällä eduskunnan luottamuksen äänin 103–66. Perussuomalaiset esitti hänelle epäluottamuslausetta, koska katsoi hänen epäonnistuneen kuntavaalien järjestämisessä. Äänestyksessä myös kaikki siihen osallistuneet kokoomuslaiset, kaikkiaan 28, äänestivät Henrikssonille epäluottamusta.

Oppositiopuolueista Kristillisdemokraatit sen sijaan äänesti oikeusministerin luottamuksen puolesta.

Kokoomuksen toiminta äänestyksessä oli vasemmistoliiton kansanedustajan Veronika Honkasalon mielestä uskomatonta.

– Uskomatonta on se, että kokoomus lähti mukaan tähän salaliittoteorioilla maustettuun epäluottamukseen, vaikka puolue on kuntavaalien siirron kannalta, Honkasalo kommentoi twitterissä.

– Todella vastenmielistä politikointia!

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho esitti epäluottamusta eduskunnan täysistunnossa, jossa on tänään käsitelty kuntavaalien siirtämistä huhtikuusta kesäkuuhun.

ILMOITUS

Halla-ahon mukaan Henriksson epäonnistui kuntavaalien järjestämisessä terveysturvallisesti ja ajallaan.

Henriksson puolestaan ihmetteli sitä, että perussuomalaiset hyväksyivät vaalien siirtämisen eduskunnan perustuslakivaliokunnassa, mutta esittivät kuitenkin myöhemmin hänelle epäluottamuslausetta vaalien siirtämisen vuoksi.

Äänestyksestä oli poissa 30 kansanedustajaa.