Lehtikuva/Miguel Schincariol

Asiantuntijat arvioivat paikallisen virusmuunnoksen lisänneen kuolemantapausten määrää.

Brasiliassa päivittäisten koronakuolemien määrä nousi tiistaina ensimmäistä kertaa yli kolmen tuhannen. Terveysministeriö kirjasi edellisten 24 tunnin ajalta yhteensä 3 251 koronaan liittyvää kuolemaa.

Yli 200 miljoonan asukkaan Brasiliassa on kirjattu tähän mennessä yhteensä lähes 299 000 koronakuolemaa. Maailman maista ainoastaan Yhdysvalloissa on vahvistettu Brasiliaa enemmän koronaan liittyviä kuolemantapauksia.

Keskimääräinen päivittäisten koronakuolemien määrä on yli kolminkertaistunut Brasiliassa vuoden alun jälkeen. Nykyisellään päivittäisiä kuolemia on keskimäärin 2 364. Lukema on tällä hetkellä korkein maailmassa.

Asiantuntijat arvioivat, että paikallinen virusmuunnos on lisännyt kuolemantapausten määrää.

Lisähappi käymässä vähiin monin paikoin

ILMOITUS

Brasilian terveydenhuolto on pahoin kuormittunut, ja monet maan sairaaloista toimivat tällä hetkellä äärirajoillaan. Syyttäjänvirasto kertoi tiistaina maan terveysministeriön varoittaneen, että lisähappea on jäljellä huolestuttavan vähän kuudessa Brasilian 27 osavaltiosta.

Sao Paolon osavaltiossa ainakin 135 ihmistä, joiden oli joko vahvistettu tai epäiltiin saaneen koronavirustartunnan, kuoli viime viikolla odottaessaan pääsyä teho-osastolle, paikallinen televisiokanava kertoi. Yli 400 ihmistä odottaa parhaillaan maassa teho-osaston paikkaa.

Terveysministeri vaihtui jälleen

Uusi synkkä ennätys tehtiin samana päivänä, kun maan presidentti Jair Bolsonaro virallisesti nimitti maahan jälleen uuden terveysministerin. Kardiologi Marcelo Queiroga, 55, seuraa tehtävässä Eduardo Pazuelloa.

Pazuello on kenraali, jolla ei ole minkäänlaista lääketieteellistä taustaa. Hänen toimiaan koronavirusepidemian hillitsemiseksi on kritisoitu laajalti, ja häneen kohdistuu myös tutkinta Manausin kaupungin tammikuisiin tapahtumiin liittyen. Kaupungissa sijaitsevassa sairaalassa loppui tammikuussa lisähappi, minkä seurauksena koronapotilaita kuoli.

Queiroga on jo neljäs Brasilian terveysministeri koronaviruskriisin aikana. Pazuelloa edeltäneet kaksi ministeriä riitautuivat molemmat presidentti Bolsonaron kanssa koronaepidemian hoidosta.

Juttuun korjattu 25.3.2021 Brasilian väkiluku, joka on yli 200 miljoonaa, ei siis 46 miljoonaa kuten jutussa virheellisesti väitettiin.