Politiikka on keino muovata tulevaisuutta. Tämä vaatii erilaisten tulevaisuuden skenaarioiden vertailua ja niistä mieluisimman valitsemista. Jotta tämän voi tehdä, on tiedettävä monia asioita. Jos teemme tämän päätöksen, mitä siitä seuraa? Jos tavoitteemme on tämä, mikä on tehokkain toimi sitä toteuttaa? Mitä kaikkia näkökulmia tässä keskustelussa on syytä huomioida?

Näihin kysymyksiin tulee hakea vastauksia tieteestä. Politiikan perustaminen tutkittuun tietoon on vastuullista päätöksentekoa. Kun eräät poliitikot populistisesti korvaavat tieteen mielikuvilla ja esimerkiksi esittävät maahanmuuttajat työpaikkavarkaina ilman tieteellisiä lähteitä väitteillensä, voimme korostaa tutkitun tiedon tärkeyttä.

Mutta tieteen ja politiikan suhde ei ole niin yksinkertainen.

Vaikka hyvä poliittinen päätöksenteko nojaakin tieteeseen, ei tieteellä voida pyyhkiä pois politiikan vastuuta. Politiikka on ennen kaikkea arvovalintoja. Tiede ei sanele, eikä sen tulisikaan sanella, mitä poliitikkojen tulee päättää. Tiede on objektiivista, mutta politiikka aina subjektiivista. On toki populistista vedota mielikuviin, mutta on myös populistista vedota pelkkään tieteeseen ja sivuuttaa poliitikon vastuu päätöksestään.

Tiede ei myöskään tarkoita totuutta. Sen perusluonteeseen kuuluu erehtyväisyys. Tiede kehittyy jatkuvasti ja korjaa itse itseään. Tiede on matkaa kohti totuutta, mutta lopullista päämääräänsä se ei tavoita koskaan. Siksi tieteeseen pohjautuvan politiikan on myös oltava valmis korjaamaan itseään. Poliitikkojen on pystyttävä tarkastelemaan aiempia päätöksiään kriittisesti uuden tiedon valossa.

Tiede onkin huono ohjaaja politiikalle. Tiede tarjoaa kartan, jotta me poliitikot tiedämme mihin eri suuntiin on mahdollista mennä, mitä niillä teillä voidaan odottaa ja mikä teistä näyttää suorimmalta reitiltä kohteeseen. Mutta ohjaajana toimivat aina arvot.

Kirjoittaja on Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas Helsingissä.