Lehtikuva/Timo Jaakonaho

Rokotusten eteneminen helpottaa ikäihmisten osallistumista vaaleihin.

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETUn mukaan kuntavaalien siirto osoittaa vastuullisuutta epävarmassa tilanteessa ja on vaalien terveysturvallisuuden kannalta perusteltua.

Takeita ei ole siitä, että kesäkuussa tartuntatilanne olisi parempi. Etujärjestön mukaan tuolloin on kuitenkin nykyistö suurempi osuus väestöstä rokotettu. Tästä syystä osallistuminen vaaleihin on huhtikuuta helpompaa. Vaaleihin ja vaalityöhön osallistuminen uhkaa epidemian vuoksi joka tapauksessa jäädä tavallista alhaisemmaksi.

Vaalien uusi ajankohta voi parantaa tilannetta eläkeläisten ja riskiryhmien näkökulmasta. Demokratian kannalta on tärkeää, että kesäkuun vaalit ovat turvalliset osallistua kaikille, toteavat eläkeläisjärjestöt tiedotteessaan.

Eläkeläisten vapaaehtoistyö ja osallistuminen on merkittävä aktiivisten vaalien kannalta.

Järjestöt esittivät jo tammikuussa===https://www.eetury.fi/Site/Data/671/Files/Kannanotto_EETU_29012021.pdf, että epidemian aiheuttaman riskin kasvaessa on vakavasti harkittava vaalien myöhentämistä, kunnes rokotusten kattavuus on riittävä ja vaalit voidaan turvallisesti järjestää.

Vaalit eivät ole vain vaalipäivä, muistuttavat järjestöt. Vaalikampanjat ja ehdokkaiden ja tukiryhmien työ kohti vaaleja alkavat kuukausia ennen vaaleja.

ILMOITUS

Monilla eläkeläisillä on työikäistä väestöä enemmän aikaa ja tarmoa osallistua. Eläkeläisten vapaaehtoistyö ja osallistuminen onkin merkittävä lisä aktiivisten vaalien toteutumisen kannalta.

Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry on kuuden valtakunnallisen eläkeläisliiton yhteisjärjestö, jonka jäseniä ovat Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry, Kansallinen senioriliitto ry, Kristillinen Eläkeliitto ry ja Svenska pensionärsförbundet rf. EETUn puheenjohtajana toimii ex-kansanedustaja Martti Korhonen (vas.)

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!