Joensuulainen ilmastoaktivisti Maija Kuivalainen haluaa kuntapolitiikkaan vaikuttajaksi.

Pieksämäeltä alun perin kotoisin oleva Maija Kuivalainen on ensi kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Somekampanjointiin suuntautuvalle Kuivalaiselle kaikki on uutta ja jännittävää.

– Olen aktivisti, eikä politiikka kiinnostanut minua alun perin. Halusin vedota nykyisiin päättäjiin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi alle kahden asteen ja parantaakseni nuorten tulevaisuutta.

Kuivalaisesta tuntui, etteivät poliitikot kuuntele tarpeeksi aktivisteja. Hän otti selvää puolueista ja valitsi vasemmistoliiton oikeudenmukaisuuden ja tarpeeksi riittävien ilmastotekojen vuoksi.

Omassa ilmastoon ja kestävään elämäntapaan kohdistuvassa aktivismissaan häntä tukivat vasemmistoliittolaiset.

Kotipaikkakunnallaan Pieksämäellä asuessaan Kuivalainen perusti ilmastovaikuttamisen Kestävä Pieksämäki -ryhmän. Viime syksynä hän edusti Suomea nuorten Mock Cop26 -ilmastokokouksessa, joka oli vastalause Britannian Glasgow’ssa koronan vuoksi peruuntuneelle YK:n ilmastokokoukselle.

ILMOITUS

– Monet nuoret ympäri maailmaa ovat turhautuneita. Jos aikuiset eivät pysty päättämään, me pystymme. Se oli mahtava kokous, ja sen tuloksena laadittiin nuorten ilmastosopimus, jolla pyritään vaikuttamaan kaikkien osallistujamaiden valtionjohtoon ja kuntapäättäjiin, kertoo Kuivalainen.

Kuivalainen on toiminut aktiivisesti myös kansalaisaloitteiden puolesta. Viimeksi saatiin maaliin Irti turpeesta- ja Uhanalaisten lajien metsästyskielto -aloitteet ja näitä ennen lentoveroaloite.

– Tarkoitus on tehdä politiikkaa selkokielisesti, tavoittaa nuoria ja innostaa heitä vaikuttamaan aktiivisina kansalaisina.

Kuivalaiselle ilmastovaikuttaminen on myös sukupolvikysymys. Valtuustojen keski-ikä alkaa olla viidenkymmenen paremmalla puolella. Lapset, nuoret ja nuoret aikuiset joutuvat elämään päätösten kanssa pitkälle tulevaisuuteen.

Kuivalainen haluaa dialogia myös yli sukupolvien. Hän aikoo kuunnella myös oman kotikylänsä, ihanan Heinävaaran asukkaita.

– Olen kaikkien ehdokas, sanoo Kuivalainen.

Kuivalainen aikoo toimia valtuustossa ilmaston, eläinten ja ihmisoikeuksien puolesta, aivan kuten aktivistinakin on tehnyt.

Ympäristöpolitiikkaa opiskeleva Kuivalainen muistuttaa, että Joensuussa on tehty ilmastotyötä kunnianhimoisesti. Kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä.

– Suomen tasolla se on loistava tavoite, kun valtion hiilineutraaliustavoite on vasta vuodelle 2035. Joensuu haastaa muitakin kuntia tekemään kunnianhimoisia tavoitteita.

Kuivalainen aikoo nostaa nuorten ilmastosopimuksen tavoitteita myös valtuustossa yhteistyössä yli puoluerajojen.

Hän listaa koulujen ilmasto-opetuksen, nuorten osallisuuden, luonnon monimuotoisuuden suojelun, kestävät hakkuut ja metsien hiilinielujen lisäämisen sekä ilmastokestävän tuen maa- ja metsätaloudelle.

– Toivon kuntapäättäjänä pääseväni varmistamaan, että hiilineutraalius ei näytä hyvältä vain paperilla. Onko esimerkiksi päästöjä ulkoistettu, jotta saadaan oma tulos näyttämään hyvältä, pohtii Kuivalainen.

Päästöoikeuden kompensaationa pitääkin olla viimeinen vaihtoehto vasta päästöjen radikaalin vähentämisen jälkeen.

Kuivalainen haluaa, että ilmasto- ja ekokriisistä ahdistuneet nuoret ja muut ahdistuneet ihmiset pääsevät käsittelemään tunteitaan.

Kuivalainen on myös sivutoiminen monitoimiyrittäjä. Lukion jälkeen kesällä 2018 ei riittänyt tarpeeksi kesätöitä. Hän tekee edelleen avoimen korkeakouluopiskelun ja aktivistitoimintansa ohessa keikkaa erilaisissa töissä.

Hevosten kanssa ikänsä tekemisissä olleen Kuivalaisen unelma eläinlääkärin urasta on muuttunut unelmaksi poliitikon urasta Joensuun valtuustossa ja osallistumisesta eduskuntavaaleihin.

– Jos asiat menevät hyvin, valtakunnan politiikka kiinnostaa. Ensin opiskelen kuntapolitiikkaa, kertoo Kuivalainen.

Tämä juttu on julkaistu Vasemmistoliiton kuntavaaliteemasivuilla 26.2.2021 Kansan Uutisissa