Jarmo Lintunen

STTK laski Fat Cat Day’n: Pomojen huima palkkaero palkansaajiin kapeni hieman.

Palkansaaja on tänään perjantaina tienannut pörssiyhtiön toimitusjohtajan yhden päiväpalkan verran. Vuoden 2019 tilinpäätöstietoja ja palkkatilastoja vertailtaessa palkansaaja tarvitsi 39 työpäivää tienatakseen saman, minkä suurten pörssiyhtiöiden pomo tienaa yhden päivän aikana. Vuotta aikaisemmin vastaava luku oli 47 työpäivää. Tämä käy ilmi palkansaajakeskusjärjestö STTK:n selvityksestä.

STTK on jo useamman vuoden seurannut, miten suurten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien välinen ansioiden suhde kehittyy. Seuranta on saanut alkunsa kansainvälisestä ”Fat Cat Daystä”. STTK:n laskelmat perustuvat yhtiöiden julkisiin vuosikertomuksiin ja tilastokeskuksen tietoihin.

Miljoonatulot

”Palkitseminen ei saa olla vain ylimmän johdon etuoikeus.”

Vuonna 2019 suurten yhtiöiden toimitusjohtajien kokonaisansioiden mediaani oli noussut 1,93 miljoonaan euroon. Vastaavana aikana yksityisen sektorin palkansaaja tienasi 41 875 euroa. STTK huomioi vertailussaan myös johtajien keskimäärin pidemmän työajan.

– Johtajien ja palkansaajien palkkaeron kutistumisessa vuonna 2019 näkyy ilmeisesti talouskasvun hienoinen hyytyminen edellisvuoteen verrattuna sekä sen vaikutus tulospalkkioihin eri muodoissa, STTK:n ekonomisti Antti Koskela kertoo.

”Palkita saa ja pitää”

STTK korostaa oikeudenmukaisen palkkauksen ja henkilöstön palkitsemisen merkitystä.

ILMOITUS

– Emme vastusta tuloeroja, mutta niiden seuraaminen ja kasvun hillitseminen on tärkeää. Viime vuosina Suomessa varallisuuserojen kasvu on ollut tuloerojen kasvua suurempaa, Koskela muistuttaa.

Suomi on kansainvälisesti tarkasteltuna pienten tuloerojen maa, ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion ajatus pohjautuukin suhteellisen pieniin tuloeroihin.

– Maailmalla tuloeroista keskustellaan nyt paljon. Niiden viime vuosikymmenien kasvusta ja sen vaikutuksista talouteen ja yhteiskuntaan ollaan laajalti huolissaan, Koskela toteaa.

– Vaikka Suomessa tilanne on monelta osin erilainen, meilläkin on syytä seurata tulo- ja varallisuuserojen muutosta. Tämä ei tarkoita, etteikö ahkeruudesta saisi palkita ja etteikö kaikilla ole lupa menestyä. Taloudellinen menestys tuo luonnollisesti paljon hyvää mukanaan.

Osa tuloksesta työntekijöille

STTK korostaa, että osuus tuloksesta kuuluu myös työntekijöille. Palkitseminen ei voi eikä saa olla vain ylimmän johdon etuoikeus.

– Esimerkiksi tulospalkkausjärjestelmät ja henkilöstörahastot ovat hyviä tapoja palkita koko henkilöstöä. Samalla palkka-avoimuutta tulisi lisätä. STTK pitääkin tärkeänä, että hallitusohjelmassa mainittu palkka-avoimuuden lisääminen toteutuu. Työpaikoilla myös palkitsemisen perustelut on tehtävä näkyviksi, Koskela sanoo.