Jopa kolmasosa makean veden kalalajeista on vaarassa kuolla sukupuuttoon, vaikka ne ovat elintärkeitä monille maailman ihmisille, talouksille ja ekosysteemeille. Tuoreen ympäristöjärjestöjen raportin mukaan kalojen elinedellytykset sivuutetaan säännönmukaisesti päätöksenteossa. Suomessa tämä on näkynyt etenkin vaelluskalojen uhanalaistumisena.
Ympäristöjärjestö WWF:n ja 15 muun kansainvälisen järjestön yhteisen World’s Forgotten Fishes -raportti kertoo, että maailmassa on yli 18 000 makean veden kalalajia, joista noin kolmasosa on uhanalaisia.
Kalakantoja uhkaavat padot, kosteikkojen kuivaaminen, maatalouden kasteluveden otto, käsittelemättömän jäteveden ja myrkkyjen johtaminen vesistöihin, kestämättömät kalastusmenetelmät, ruoppaukset, vieraslajit ja ilmaston lämpeneminen.
Maailman kosteikoista on hävinnyt yli kolmasosa 50 vuodessa.
Maailman kosteikoista on hävinnyt yli kolmasosa 50 vuodessa. Sadat tuhannet suuret ja pienet padot, siltarummut ja muut rakenteet tukkivat maailman jokia. Esimerkiksi EU:n alueella on reilusti yli miljoona virtavesiä katkovaa vaellusestettä.
Yli puolet kalalajeista makeissa vesissä
Makeissa vesissä elää hieman yli puolet maailman kaikista kalalajeista, vaikka virtavedet, järvet ja kosteikot kattavat ainoastaan yhden prosentin maapallon pinta-alasta. Lajit ovat sopeutuneet vaihteleviin elinympäristöihin aina jäätikkövirroista trooppisiin jokiin ja matalista lammista maailman suurimpiin järviin.
Makean veden kalat ovat noin 200 miljoonan ihmisen pääasiallinen eläinproteiinin lähde ja tuovat elannon noin 60 miljoonalle ihmiselle.
– Makeissa vesissä elävien kalojen merkitys maailman kaikkein haavoittuvimpien yhteisöjen ruokaturvalle, elinkeinoille ja kulttuureille on ratkaiseva. On myös paljon osoituksia siitä, että makean veden kalojen ja niiden elinympäristöjen säilyminen on olennaista ekosysteemien tasapainon kannalta, WWF Suomen suojeluasiantuntija Perttu Tamminen sanoo.
– Kalojen ekologinen, taloudellinen ja kulttuurinen arvo pitää ottaa esimerkiksi vesirakentamista koskevassa päätöksenteossa huomioon paljon nykyistä paremmin. Kalojen väheksyminen ja sivuuttaminen näkyy paitsi niiden kantojen heikentymisenä, myös ihmisoikeuskysymyksenä, kun kalalajeista riippuvaisten yhteisöjen elinkeinot ja ruokaturva häviävät.
Suomessa vaelluskalat ahdingossa
Suomessa tilanne on useita maailman maita parempi.
– Monia sisävesien kalalajeja kalastetaan kestävästi ja esimerkiksi särkikalakannat kestäisivät nykyistä kovempaakin kalastusta, Tamminen sanoo.
Suomessa uhanalaisia ovat lähinnä vaelluskalat. Jopa 90 prosenttia Suomen lohikannoista on menetetty kuluneen puolen vuosisadan aikana, ja vapaana virtaavista jokivesistä riippuvainen ankerias on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Syynä on etenkin vesivoimarakentaminen.
– Merkittävimmät vaelluskalavesistöt Tornion-, Simo-, sekä Teno- ja Näätämöjokea lukuun ottamatta on padottu vesivoimatuotantoon niin, ettei vaelluskalojen elinmahdollisuuksista ole huolehdittu, Tamminen muistuttaa.
Tilannetta heikentävät myös vesistöjen perkaukset sekä maataloudesta, talousmetsistä ja taajamista vesistöihin kulkeutuvat ravinteet ja kiintoaines. Vesien liettyminen ja rehevöityminen muuttavat kalaston koostumusta ja lajien välisiä suhteita.
Kalat kiinnostavat
WWF muistuttaa siitä, että makean veden kalakantojen suojelu edellyttää Suomessa monenlaisia toimia. Vaelluskalojen pääsy lisääntymisalueilleen on turvattava ja veden hyvästä laadusta huolehdittava esimerkiksi rakentamalla kosteikkoja. Myös kalastuspolitiikan ja kalastustapojen on oltava kestäviä.
– Tällä hetkellä näiden asioiden hyväksi tehdään Suomessa paljon töitä. Niin kansalaiset kuin päättäjätkin ovat kiinnostuneita kaloista ja vesistöistä, mikä on edellytys niiden kestävälle käytölle. Vesistökunnostuksiin ja kalataloustoimenpiteisiin suunnataan myös lisääntyvästi valtion rahoitusta, Tamminen arvioi.
WWF on tyytyväinen siihen, että hallitusohjelman mukaisesti myös vesilakia lähdetään nyt muuttamaan siten, että vesitalousluvissa voidaan jatkossa paremmin huomioida kalastolle syntyvät haitat.
– Tämä on hyvin linjassa nykyisen yhteiskunnallisen ilmapiirin ja vesiluonnon aiempaa paremman arvostuksen kanssa, Tamminen toteaa.