Lehtikuva/Markku Ulander

Hallitus on hermostunut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) eilisestä tiedottamisesta, kertoo Yle.

THL toivoi eilen, että pääkaupunkiseudun ravintolat suljettaisiin kolmeksi viikoksi koronan leviämisen takia. Se myös toivoi pääkaupunkiseudun hiihtolomalaisten välttävän matkustamista.

Ylen tietojen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö on eilen iltapäivällä puhutellut THL:n johdon.

Ylen mukaan eilisessä valtioneuvoston istunnossa arvosteltiin THL:n ulostuloa ja sovittiin, että sosiaali- ja terveysministeriön (STM) johto keskustelee asiasta THL:n johdon kanssa. THL:n tiedote tuli yllätyksenä hallitukselle, ja sitä pidettiin harkitsemattomana.

Yle kertoo, että keskusteluun osallistuivat eilen ministeriöstä sekä kansliapäällikkö että molemmat ministerit, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.). THL:stä paikalla oli laitoksen johto pääjohtaja Markku Tervahaudan johdolla.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!