Lehtikuva/Markku Ulander

Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on arvostellut hallitusta kovin sanoin.

Kulttuuri- ja tapahtuma-alalla on eletty koronan takia kovia aikoja. Tapahtuma- ja kulttuuriala on arvostellut hallitusta siitä, että koronatilannetta ei ole hoidettu heidän kannaltaan parhaalla mahdollisella tavalla. Muun muassa Paula Vesala syytti Suomen Kuvalehdessä, että hallitus on hoitanut tilanteen huonosti.

Tiede- ja kulttuuriministeri (kesk.) Annika Saarikko kirjoittaa Twitterissä kuunnelleensa tarkkaan viime päivien puheenvuorot kulttuurialan tilanteesta. Saarikon mukaan erityisesti vapaalla taiteilijakentällä on tällä hetkellä iso hätä pitkittyvän tautitilanteen takia.

– Olen siksi esittänyt tulevaan lisätalousarvioon tukipakettia, joka on suunnattu nimenomaan kulttuurialan freelancereille.

Saarikon mukaan tärkeintä olisi päästä avaamaan tapahtumia. Hän kirjoittaa, että opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla valmistellaan turvallisen tapahtuman mallia yhdessä alan toimijoiden kanssa.

– Alalle pitää saada tulevaisuuden näkymä siitä, miten toimintaa voidaan ryhtyä palauttamaan. Kesätapahtumien järjestämisen osalta pitää luoda varmuutta tulevasta, hän sanoo.

ILMOITUS

Kustannustuki kolmonen lausuntokierrokselle

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) puolestaan kertoi aiemmin tänään, että työ- ja elinkeinoministeriössä on annettu tehtäväksi valmistella tukimuoto, joka sopii tapahtuma-alalle. Lintilä ei avannut tarkemmin tämän tukimuodon yksityiskohtia, mutta se on tarkoitus laittaa liikkeelle samaan aikaan kuin kustannustuki neljä.

Nykyisenlainen kustannustuki ei ole kohdistunut tapahtuma-alalle parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka tapahtuma-alakin on saanut tuista osansa.

Lintilän mukaan tavoitteena on, että yritysten kustannustuki kolmonen lähtee vielä tämän päivän aikana lausuntokierrokselle. Lintilä sanoi pk-yritysbarometrin julkaisutilaisuudessa, että kustannustuki nelosen valmistelu laitetaan lisäksi heti käyntiin.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!