Lehtikuva/Armend Nimani

Kosovon sunnuntaisten parlamenttivaalien tulos jouduttaa lähes kaksi vuosikymmentä valtaa pitäneen vanhan, vapautusarmeija UCK:n riveistä politiikkaan nousseen kaartin siirtymistä syrjään ja tuoreempien voimien nousua maan johtoon.

Entisen ihmissoikeusaktivistin Albin Kurtin johtama vasemmistolainen Vetevëndosje ((LV) on saanut äänistä noin 48 prosenttia, kun annetuista äänistä on laskettu 97 prosenttia.

Vanhat valtapuolueet ovat kärsineet tuntuvan tappion. Vapautusarmeija UCK:sta peräisin oleva demokraattinen puolue (PDK) saa noin 17 prosenttia, ja tämänhetkinen hallituspuolue demokraattinen liitto (LDK) romahtaa 13 prosenttiin.

Lopulliset tulokset valmistuvat maanantaipäivän aikana, jolloin myös pienempien ryhmien tulos selviää ja parlamentin paikkajako varmistuu.

PDK:n kärkiehdokas Enver Hoxhaj on jo onnitellut vaalien voittajaa, samoin LDK:n puheenjohtaja Isa Mustafa, joka sanoi puolueensa hyväksyvän vaalituloksen.

Korruptiota vastaan ja oikeusvaltion puolesta

Kurti ja Kosovon väliaikaisena presidenttinä viime kesästä toiminut parlamentin puhemies Vjosa Osmani sopivat yhteistyöstä ja yhteisistä tavoitteista vaalikamppailussa. Korruption kitkeminen, työllisyyden, terveydenhoidon ja sosiaaliturvan parantaminen sekä oikeusvaltion vahvistaminen olivat kamppailussa näkyvimmin esillä.

ILMOITUS

Albin Kurti ja Vjosa Osmani pyrkivät siihen, että Kurti voisi muodostaa hallituksen ja parlamentti valitsisi Osmanin presidentiksi. Osmani, ensimmäinen nainen parlamentin puhemiehenä, katkaisi yhteytensä LDK:hon, koska ei hyväksynyt puolueensa toimintaa sen hajottaessa Kurtin edellisen hallituksen.

Jo kuudennet vaalit sitten 2008

Uusiin vaaleihin ajauduttiin Kosovon korkeimman oikeuden julistettua viime joulukuussa Avdullah Hotin (LDK) valinnan pääministeriksi laittomaksi. Kesäkuussa 2020 hän sai taakseen 61 edustajaa 120-jäsenisessä parlamentissa. Yksi Hotia tukenut edustaja ei kuitenkaan ollut täysivaltainen rikosprosessin vuoksi.

Hotin hallitus muodostettiin hänen puolueensa LDK:n kaadettua edellisvuoden vaalit voittaneen Albin Kurtin (LV) hallituksen, jossa se itsekin oli mukana. Taustalla oli Donald Trumpin edustajakseen Balkanille asettaman Richard Grenellin sekä silloisen Kosovon presidentin Hasim Thaçin painostus. Pyrkimyksenä oli saada Trumpin suojeluksessa Kosovon ja Serbian kesken aikaan sopimus, jolla olisi vahvistettu muun muassa maiden presidenttien kaavailemat aluevaihdot. Trumpin kaavailema ”diili” lässähti Thaçin saatua syytteen rikoksista Kosovon sodan (1998-1999) aikana.

Tämänkertaiset vaalit olivat kuudennet sitten vuoden 2008, jolloin entinen Serbian maakunta Kosovo julistautui itsenäiseksi.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa. Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen. Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!