IPS/Travis Lupick

– Suunnittelemattomat raskaudet ovat iso ongelma kehitysmaissa. Kun suuri määrä nuoria on raskaana sen sijaan, että olisivat koulussa, siitä koituu ongelmia myös maan taloudelle, sanoi tri Osamu Kusumoto Aasian väestö- ja kehitysyhdistyksestä YK:n järjestämässä virtuaalikonferenssissa perhesuunnittelusta ja koronapandemian vaikutuksista siihen.

On elintärkeää keskittyä nuorten valistamiseen, korosti Population Reference Bureaun neuvonantaja Christine Power.

– Nuorta uhkaa leimaaminen, kun hän yrittää hakea oikeaa tietoa seksuaali- ja lisääntymisterveydestään ja oikeuksistaan (SRHR). Hän kohtaa esteitä etsiessään laadukasta hoitoa, ja jos hän tahtomattaan tulee raskaaksi, hänellä on vain rajallisesti vaihtoehtoja ja hänet tuomitaan.

Koronasulut ovat johtaneet siihen, että nuorilla on ollut entistä vähemmän SRHR-palveluita, kun koulutkin ovat olleet kiinni. Pääasialliseksi tiedonlähteeksi on muodostunut media, joka ei kerro tarpeeksi esimerkiksi ehkäisyvälineistä.

YK:n väestörahaston mukaan kehitysmaissa synnyttää joka päivä arviolta 20 000 alle 18-vuotiasta tyttöä. Raskaudenaikaiset ja synnytyksen jälkeiset komplikaatiot ovat keskenkasvuisten tyttöjen yleisin kuolinsyy kehitysmaissa.

Englanninkielinen versio

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa. Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen. Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!