Saina Junttila syntyi 14. syyskuuta 1915 Suomen Suuriruhtinaskunnassa Maskun Karinkylässä työläisperheeseen.

Vuosisadan alun tärkeät tapahtumat vaikuttivat jo lapsena Sainan maailmankatsomukseen. Maailmalla kuohui. Uusia ideologioita syntyi. Venäjän 1917 vallankumous herätti innostusta koko maailmassa ja uutta toivoa varsinkin työväestön elämänolosuhteiden parantamiseen. Vuonna 1918 syttyneessä kansalaissodassa Sainan isä, aktiivinen ammattiyhdistysmies, puuseppä Oskari Lehto, taisteli punaisten puolella. Hänet vangittiin Lahden taisteluissa ja joutui vankileirille. Ne kaikki vaikuttivat syvästi Sainaan lapsuudessa ”aikana, jolloin vappuviuhkatkaan eivät saaneet olla punaisia” ja antoivat tärkeitä virikkeitä hänen valitsemalleen tielle aikuisena.

Kansakoulun päätettyään Saina meni Turun Suomalaiseen tyttökouluun, suoritti sitten Turun Liikeapulaiskoulun kaksivuotisen iltalinjan. Hänen ensimmäisiä työpaikkojaan Turussa olivat myyjän paikat Kärsämäen Tarmolassa ja Rymättylässä, sitten myymälänhoitajana Mynämäessä. Vuonna 1939 Saina muutti Helsinkiin, opiskeli Suomen Konttoriopistossa ja sai työpaikan Vartiokylän Elannossa.

Talvisodan syttyessä 1939 Saina palasi Turkuun. Saina muistaa miten kylmä Aninkaisten sillan alla olevassa pommisuojassa oli, kun pommitus yllätti ja piti juosta nopeasti suojaan. Joskus oli juostava matalaksi ojaan, kun pommikoneet lensivät ylitse, eikä ehtinyt suojaan. 100 päivää kestäneen sodan jälkeen Saina löysi itselleen kaverin, joka soitti haitaria, Sainan antaessa tahtia matkalaukkuun lyömällä. Yhdessä he kävivät tansseissakin ja Saina oli kuulemma aina ensimmäisenä parketilla, lukuisten ihailijoiden hakiessa häntä tanssiin. Sodanvastustajana Saina sai keväällä työpaikan toimistotyöntekijänä vastaperustetussa Suomen ja Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden Seurassa, joka vastusti vihan kylvämistä naapurimaata kohtaan ja ajoi entisten vihamielisten suhteiden parantamista Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

Vuosi 1940 oli rauhatonta aikaa – ounailtiin uutta sotaa. Euroopassa sota oli jo alkanut. Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet olivat kireät. Ilmapiiri oli Suomessa kielteinen toisinajattelijoita kohtaan. Seuran toimintaa vaikeutettiin jatkuvasti eri perusteilla. Lehdistösensuuri vallitsi ja niin Sainakin joutui kuulusteluihin monistelehtisten levittämisestä, joissa arvosteltiin sodanlietsontaa sekä ystävyysseuran lakkauttamisuhkaa. Joulun 1940 Saina vietti sisarensa luona Korppoossa. Sieltä Etsivän Keskuspoliisin miehet tulivat noutamaan häntä kuulusteltavaksi. Saina siirrettiin sadaksi päiväksi Turun Lääninvankilaan, jonka jälkeen oikeudenistunto järjestettiin Turun Hovioikeudessa. Saina oli ensimmäinen ja nuorin (vasta 25-vuotias), kun Suomen ja Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden Seuran toiminnassa olleita henkilöitä alettiin vangitsemaan Turussa.

Saina muisteli vangitsemistaan huhtikuussa 1941:

”Kun meitä vietiin (4 miestä ja 2 naista) Turun Lääninvankilasta oikeuteen, olimme kaikki käsiraudoissa. Kuorma-autolla vietiin pitkin Eerikinkatua avolavalla, jossa penkit olivat poikittain. Torin laidalla oli tuttuja, koska tiedettiin oikeudenkäynnin alkaneen. Heiluttelin käsirautojani ja olimme kaikki hyvällä mielellä. Omaiset saivat olla mukana takaseinustalla oikeusistunnon alkaessa. Muistan nähneeni siellä isäni (hänet pidätettiin v 1942, vapautui sodan lopulla turvasäilöstä). Hän kertoi jälkeenpäin, että minulle oli kysytty asianajajaa, mutta hän oli vastannut, ”ettei tuo tyttö tarvitse asianajajaa. Se kyllä pärjää.” Joku sanoi vartijalle, että ”ottakaa nuo käsiraudat pois, ei se täältä mihinkään karkaa.” Kahviakin oli tilattu, mutta juominen ei oikein sujunut kahleet kädessä. Siellä samassa oikeusistunnon alkaessa sanoin, sormet raamatun päällä, ” valalla ei ole mitään merkitystä, kun en kuulu kirkkoon”. Tuomari sanoi tulistuneena: ”Antakaa sille lakikirja” ja niin jatkettiin. Minua kuulusteltiin ensimmäisenä. Takaseinustalla saivat olla oikeutta seuranneet ulkopuoliset. Siellä sitten paukahti 2 vuotta kuritushuonetta ja 4 vuotta ilman kansalaisluottamusta sen jälkeen. Syyte: ”Valtiopetoksen valmistelu”. Toukokuun 1. päivänä 1941 sitten lähdettiin junalla Toijalan kautta Hämeenlinnaan. Kiva yksityiskohta matkastamme: Kun Toijalan asemalla jäätiin junasta, meidät marssitettiin ratakiskoja pitkin poliisiasemalle ja mikä oli hauskaa: Junamies kulki edellämme pieni punainen aseman lippu kädessä. Se sopi meille kivasti. Olihan Toukokuun Ensimmäinen Päivä – olimme kuin Vappumarssilla. Siitä taisi olla kilometrin verran matkaa asemalta poliisikamarille, jossa yövyimme. Miehet jäivät Toijalaan, kun meitä likkoja lähdettiin viemään siitä junalla Hämeenlinnan naisvankilaan.”

Kahden vuoden vankeusajasta Saina istui 1 vuoden ja 2 kuukautta, koska oli ensikertalainen ja hyväkäytöksinen. Vankilassa ollessaan Saina opiskeli paljon, esim. saksan kieltä, filosofiaa ja maailmanhistoriaa. Sodan jatkuessa poliittiset vangit jäivät vielä vankilaan ja Sainakin siirrettiin (ilmoituksella vankilanjohtajan luona) ns. Turvasäilöön määräämättömäksi ajaksi. Turvasäilöstä vapautettuna syyskuussa 1943 hänet passitettiin vielä ehdonalaiseksi valvottavaksi Maarian pitäjään.

Sota päättyi Liittoutuneiden voittoon, poliittiset vangit vapautettiin ja järjestöt saivat taas toimintaoikeutensa. Sainan entiseen työpaikkaan Tarmolaan oli tullut poliisin käsky olla päästämästä tyttöä myymälän puolelle, ja niin hän meni leipomoon ruisleivän paistajaksi. Vuonna 1944 Saina palasi takaisin uudelleen toimintansa aloittaneen Suomi-Neuvostoliitto-seuraan töihin Turun toimiston toimistonhoitajaksi. Saina oli liittynyt Suomen kommunistipuolueeseen Jatkosodan aikana, elokuussa 1942.

Turun Työväentalolla 1944 hän tutustui tulevaan mieheensä, Lars (Lasse) Junttilaan, joka oli vapautettu vankilasta ja oli kiertänyt yhteensä yhdeksän vuotta Suomen vankiloita poliittisena vankina, kommunistina. Saina ja Lasse vihittiin avioliittoon 5. maaliskuuta 1946. Lapsia syntyi neljä, joista kaksi ensimmäistä kuoli pian synnytyksen jälkeen.

Seuraavat vuosikymmenet olivatkin sitten aktiivista järjestötyöaikaa yhdessä miehensä kanssa. Yhteiskunnallisia tehtäviä riitti Turusta Helsinkiin SKP:n puoluetoimistojen toimistonhoitajana, SKDL:n yhdistysten tilintarkastajana, rahastonhoitajana ja kirjanpitäjänä, raittiusliikkeen aktiivina. Vuodesta 1959 Saina siirtyi Rakennustyöläisten Liiton Uudenmaan aluejärjestön toimistoon töihin Kulttuuritalolle, toimistonhoitajaksi.

Saina jäi eläkkeelle Maalarien ammattiosaston toimistonhoitajan työstä vuonna 1975. Eläkkeelle päästyään jatkoi järjestötyötä kansalaisjärjestöjen ja ystävyysseurojen jäsenenä Turussa. Puoliso Lasse kuoli 94-vuotiaana vuonna 1999. Saina kävi kuntosalilla vielä 98-vuotiaana. 100-vuotisjuhlien jälkeisenä keväänä hänen terveytensä ja liikkumisensa heikkeni ja Saina siirtyi vanhuspalveluyksikköön, jossa asui viimeiset viisi vuotta.

Pitkä, uuttera ja tapahtumarikas elämä, yli 105 vuotta, ihanteilleen uskollisena ja aina ystävällisen hyväntuulisena ja huumorintajuisena, päättyi tiistaina 19.1.2021. Samalla Turku menetti yhden vanhimmista asukkaistaan.

Vesa Junttila
Kirjoittaja on Saina Junttilan poika.