Kuvataiteen vuosisadan jysäys tapahtui Los Angelesissa syyskuun 16. päivä 2006. Banksyn Barely Legal -näyttely avautui syrjäisellä teollisuusalueella, ja pian hänen teoksensa määrittivät koko kuvataidetta. Onnistumisen taustalla olivat näyttelyssä vierailleet julkkikset, jotka nostivat kapinallisen taiteilijan otsikoihin kaikkialla maailmassa.
Olin samoihin aikoihin Pariisissa, jossa kuvasin katutaidetta. Tutustuin paikallisiin nuoriin, joiden avustuksella löysin Banksyn kavereiden töitä. Noihin aikoihin niiden arvoa ei vielä tunnettu. Graffitit olivat laitonta vastakulttuuria, kuten Suomessakin, eikä niitä ajateltu kuvataiteena. Oli riemastuttavaa löytää kaduilta teoksia, joiden arvoa taiteen metropolin asukkaat eivät vielä käsittäneet.
Muutos oli kopernikaaninen. Vuonna 2008 Sothebyn taideasiantuntija Ralph Taylor julisti, että Banksy on koko taidehistorian nopeimmin ilmiöksi kasvanut taiteilija. Tuolloin hänen teoksiaan jo myytiin satojen tuhansien puntien hinnalla. Vastaavaa ilmiötä ei ollut aiemmin nähty, koska ennen internetiä vastakulttuurille oli mahdoton saada massayleisöä.
Banksyä on usein verrattu Andy Warholiin.
Nyt tämä maailman kuuluisin kuvataiteilija esitellään Mäntässä. Toukokuussa aukeavaan näyttelyyn liittyy tosin monta muttaa. Banksy ei itse saavu paikalle, eikä hän myöskään ole auktorisoinut näyttelyään. Se vain pidetään, kuten hänen näyttelyidensä kanssa yleensä käy.
Banksyä on usein verrattu Andy Warholiin. Molemmat ovat onnistuneet määrittelemään kokonaiselle sukupolvelle uudelleen sen, mikä on taidetta. Molemmille myös julkisuus ja näkyvyys toimivat taiteen ydinmehuna. Warholille pop-kulttuurista tuli taiteen areena, mutta Banksyn ote on vielä suorempi: hänelle julkinen tila on taiteellisen intervention areena. Hän on katutaiteilija, jonka teokset ilmestyvät yön pimeydessä ihmisten eteen. Hän on ensimmäisenä onnistunut tekemään vandalismista estetiikkaa, ja se toimii edelleen hänen teostensa motiivina.
Vandalismi myös määrittää teosten toteutusta sapluunamaalauksina. Hän alkoi tehdä 14-vuotiaana katutaidetta graffitimaalarina Bristolin juniin ja seiniin. Hän halusi herättää huomiota, ja spraykannuilla se onnistui. Laittomien töiden tekeminen vapaalla kädellä oli liian hidasta ja kasvatti kiinnijäämisen riskiä. Siksi hän alkoi käyttää sapluunoita teostensa tekemiseen.
Vandalismista tuli huomioarvon myötä brandalismia, brändityötä. Banksy alkoi rakentaa tuotantoaan salanimensä takaa. Banksy-niminen supersankari työskentelee öisin, ja päivisin jokamies Robert Gunningham (niin luullaan), esiintyy tavallisena kadunmiehenä kuin Clark Kent.
Banksyn erottaa muista katutaiteilijoista hänen kekseliäisyytensä. Teosideoissa ei ole mitään mullistavaa, mutta niiden tavassa kommentoida maailmaa on. Digitaalisen maailman myötä hänestä tuli äänitorvi alakulttuureille ja vaihtoehtokulttuurille, eivätkä kasvun rajat ole tulleet vastaan.
Urbaanissa ympäristössä kaikki pinnat ovat yksityisomisteista kaupallista tilaa, jota käytetään mainostamiseen. Ihmiselle kerrotaan herkeämättä, mihin hänen tulee käyttää aikaa ja rahaa, mitä pitää ajatella ja haluta. Mutta mihinkään näistä viesteistä ei saa vastata takaisin, niitä ei voi kommentoida. Banksyn taiteen koko idea on lyhykäisyydessään siinä, että hän vastaa takaisin. Hän ottaa lupaa kysymättä julkisen tilan haltuunsa.
On kuvaavaa, että hänen eniten käyttämänsä hahmo on rotta. ”Rotta on hyvä roolimalli, jos tunnet olevasi likainen, jääväsi vaille rakkautta tai merkitystä”, Banksy on sanonut. Rotat elävät kysymättä lupaa, niillä ei ole mitään kunnioitusta yhteiskunnan hierarkiaa kohtaan ja ne harrastavat seksiä 50 kertaa päivässä.
Banksyn saaman menestyksen taustalla on oivallukset, jotka toimivat antimainonnan tavoin. Hän on monessa suhteessa yhden miehen mainostoimisto, joka on säästänyt kuluissa jättämällä mainostilan ostamatta. Sen sijaan hän valtaa sen ja kritisoi sitä sen omissa pyhätöissä – mutta onko hän lopulta itse paljoa muuta kuin mainoskampanja?
Suurin osa hänen töistään on helppoa sarkasmia ja tahallista kitschiä. 20 vuoden uran jälkeen Banksy tuntuu melko keskiluokkaiselta sedältä, joka pukeutuu huppumieheksi illalla toteuttaakseen banaaliutta pelkäämätöntä kampanjointiaan. Kapitalismin vastustaminen on helppoa miehelle, jonka teoksista maksetaan miljoonia.
Banksy tuntuu luikertelevan karkuun kritiikoilta yksinkertaisesti siksi, että hän suojautuu ironisuutensa taakse. Hän itse kutsuu menestystarinaansa kokonaisuudessaan suureksi ironiaksi: kaikki mitä hän kritisoi rakastaakin häntä takaisin. Hallitukset, poliisit, taidehuutokaupat ja museot. Trollaus on kaksisuuntaista: kaikki mitä hän koskettaa, muuttuu kallisarvoiseksi – ja kaupankäyntiä hoitaa hänen puolestaan hänen vastustajansa. Hän vain nauttii tuotosta.
Näyttävin ja alleviivaavin tapaus tästä nähtiin lokakuussa 2018, kun Sothebyn huutokaupassa Banksyn grafiikkateos silppusi itsensä. Kuvataiteen historian viraalein hetki ikuisti rahaan hukkuvan eliitin, jolle Banksy tuotti lisäarvoa tuhoamalla oman teoksensa. Silputun teoksen arvo on moninkertainen alkuperäiseen verrattuna. Tällaiset tempaukset ovat kuin antiteesi kapitalismin kritiikille.
Banksyn toiminnasta on kuitenkin seurannut lähinnä ihailtavia asioita. Hän ei käytä tienaamiaan rahoja itseensä. Hän on lahjoittanut valtavia summia järjestöille, jotka vastustavat asekauppaa, puolustavat ihmisoikeuksia, auttava pakolaisia, tukevat Palestiinaa, auttavat kodittomia tai ylläpitävät nuorisotiloja. Viime heinäkuussa hän myi kolme maalausta rahoittaakseen arabilasten kuntoutuskeskusta Betlehemissä. Potti oli kolme miljoonaa dollaria.
Mäntän näyttelyyn saapuvia teoksia voi siten katsoa ainakin kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta. Ne näyttävät kaunotaiteen ja katutaiteen välissä seisovan hahmon, joka on imenyt molemmista sammoista itsensä turvoksiin.
Kirjoittaja on helsinkiläinen kulttuuritoimittaja ja kriitikko.