Kun Essi Sainio asteli viime lokakuussa kentälle EM-karsintaottelussa Skotlantia vastaan, moni hieraisi silmiään –
olihan lahjakkaan HJK-pelurin edellisestä maajoukkuekomennuksesta ehtinyt kulua seitsemän pitkää vuotta. Sainion matka takaisin Helmareiden edustuskokoonpanoon on kuitenkin ollut poikkeuksellisen haastava: vakavan syömishäiriön kokenut Sainio ehti jo lopettaa urheilemisen kokonaan.
Myönnän hieman ärsyyntyneeni, kun Amanda Rantasen joulukuisessa Skotlanti-ottelussa naamallaan tekemää ”Jumalan nenä” -maalia ei valittu Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Rantasen maajoukkuedebyyttikään tuossa ottelussa ei ollut mikään itsestäänselvyys: anoreksia ehti riuduttaa häntäkin vuosikaudet.
Näiden naisten taistelut syömishäiriötä vastaan ovat karuja ja paljastavia. Moni helposti ajattelisi, etteivät jalkapalloilijat olisi niin alttiita syömisongelmille kuin sellaisten lajien edustajat, joissa hoikkuudesta on etua. Totta onkin, että esimerkiksi painoluokkiin perustuvissa lajeissa (kuten paini) tai esteettisissä lajeissa (kuten voimistelu) syömishäiriöt ovat yleisempiä.
Kuitenkin joidenkin arvioiden mukaan palloilulajeissakin jopa lähes viidennes naisista ja viisi prosenttia miehistä kärsisi syömisoireiluista. Valtava määrä futareita kamppailee siis arjessaan kahdella kentällä: viheriöllä vastassa ovat toiset pelaajat, sen ulkopuolella ruoka ja oma psyyke.
Ylipäätään kaikki huippu-urheilu altistaa ongelmalliselle syömiskäyttäytymiselle: urheilijoiden ruumiita tarkastellaan ja analysoidaan niin treeneissä kuin julkisestikin tavalla, joka saattaa vääristää kehonkuvaa. Pienetkin muutokset urheilijan painossa koetaan usein ongelmallisiksi, vaikka ne eivät välttämättä vaikuttaisi suoritukseen mitenkään.
Lisäksi huippu-urheilu vaatii melkoista itsekontrollia ja jopa perfektionismia, eikä raja terveen ja epäterveen kurinalaisuuden välillä ole aina selkeä.
Niin ikään huipputason jalkapalloon olennaisesti kuuluva kilpailullisuus lisää sairastumisen riskiä. Korkean tason futarin elämä on usein kuormittavaa ja stressaavaa, ja muutkin mielenterveyden ongelmat ovat yleisiä – mutta usein vaiettuja. Jalkapallon pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Markus Juhola kommentoi joitain vuosia sitten Mieli ry:n verkkosivuilla, miten taustalla voi olla heikkouden tabu: pelko siitä, ettei voi näyttäytyä kentällä vahvana samalla tunnustaen oman haavoittuvaisuutensa.
Jalkapalloilijan sairastuessa seurayhteisöllä ja valmentajalla on valtava rooli. Mitä aiemmin oireiluun puututaan, sitä vähemmillä vaurioilla todennäköisesti sairastunut selviää. Amanda Rantanen peräänkuuluttikin viime vuonna Ylen haastattelussa urheilijan kokonaisvaltaista huomioimista: että seurassa olisi joku, joka kantaisi huolta siitä, miten urheilijat ylipäätään elämässään selviävät.
Essi Sainio ja Amanda Rantanen ovat saaneet paljon kiitosta rohkeudestaan. Urheilijoiden syömishäiriöistä (ja myös muista mielenterveyden ongelmista) pitää voida puhua myös julkisesti: se vähentää muidenkin sairastuneiden häpeää, saattaa kannustaa jonkun hakemaan apua ja lisää ihmisten ymmärrystä. Ja mikä tärkeintä, myös urheilijalla on oikeus heikkouteen, haavoittuvuuteen ja inhimillisyyteen.
Viikon vakiorivillä on brittifutista. Rivin selkein varma löytyy heti ykköskohteesta, jossa Valioliigan kärkikahinoissa kilvoitteleva Manchester City saa kotonaan vastaansa häntäpään valvoja Sheffield Unitedin. Vaikka ”Blades” onnistui viimein kuun puolivälissä voittamaan Newcastlen, on Sheffieldin startti kauteen ollut Valioliigan historian kehnoin. Yhä edelleen haaveet sarjassa pysymisestä ovat kovin hauraita, ja vaatisivat rutosti lisäpisteitä. Manchesterista niitä ei kuitenkaan ole tiedossa. Ykkönen.
Tämän viikon riviin osui huomattavan paljon ennakolta erittäin tasaisia otteluita. Kannattaa siis riviä sisään lyödessään tsekkailla peliprosentteja mahdollisten maukkaiden ohipelien varalta. Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 30.1. kello 16.58.
Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1(X), 1(X), 2, 2, 2(X), 1, 2, 2(X), 1(X), 1, 2, 1(X).