Lehtikuva/Eija Kontio

Y-Säätiö vaatii nyt nopeita ja kohdennettuja toimia pitkään asunnottomana olleiden auttamiseksi.

Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen vaatii pitkään asunnottomina olleille ihmisille nykyistä enemmän tukea asumiseensa.

Hallitus on sitoutunut siihen, että asunnottomuus on Suomesta kokonaan poistettu vuonna 2027.

Pitkäaikainen asunnottomuus kääntynyt nousuun, muu asunnottomuus vähentynyt

ARAn uusimpien asunnottomuustilastojen mukaan asunnottomuus on vähentynyt Suomessa jo kahdeksan vuotta peräkkäin. Suomi on ainoa EU-maa, missä asunnottomuus laskee.

Hyvä kehitys peittää kuitenkin alleen huolestuttavan trendin. Tilastojen mukaan pitkäaikaisasunnottomien määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana. Tämä katkaisee yli kymmenen vuotta jatkuneen hyvän kehityksen.

ILMOITUS

– Näyttää siltä, että asunnottomuuden väheneminen on nyt aiempaa selvemmin yhteydessä vuokra-asuntotilanteen ainakin tilapäiseen parantumiseen. Tämä ei kuitenkaan auta niitä ihmisiä, jotka tarvitsisivat asumiseensa tukea. He jäävät edelleen asunnottomiksi, Kaakinen sanoo.

Y-Säätiö on asunnottomuustoimija ja Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja.

Asunnottomuusohjelma käynnistynyt verkkaisesti

Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa luvataan asunnottomuuden poistaminen Suomesta kokonaan kahden hallituskauden aikana. Jo kahden vuoden päästä asunnottomien ihmisten määrän pitäisi olla pudonnut puoleen vuoden 2019 luvuista.

Uuden valtakunnallisen asunnottomuusohjelman käynnistyminen on ollut verkkaista, eikä sen toimenpiteiden vaikutus juurikaan näy asunnottomuusluvuissa.

– Myönteisestä kehityksestä huolimatta nyt ei ole aika levätä laakereilla. Hallitusohjelman tavoite ei toteudu ilman valtiovallan, kaupunkien ja järjestöjen yhteistyössä toteuttamia määrätietoisia ja uskottavia toimenpiteitä. Liian monelle asunnottomuudesta on tullut pitkäkestoinen koettelemus ja ihmisarvoinen asuminen on vain kaukainen haave, Kaakinen sanoo.

Erityisen huolestuttava piirre Kaukisen mukaan on myös se vastustus, jota asunnottomille tarkoitetut asumisyksikköhankkeet kokevat.

– Yksiköt ovat jo nykyiselläänkin harvassa. Nimby-ilmiön kitkemisessä on myös poliittisten päättäjien esimerkillä merkitystä.