Jussi Joentausta

Kansan Uutisten päätoimittaja-toimitusjohtaja Sirpa Puhakka siirtyy tietokirjailijaksi. Hän ilmoitti tammikuun alussa lehden hallitukselle jättävänsä tehtävänsä kevään kuluessa.

Ajankohdan valintaa hän perustelee sillä, että seitsemän vuotta on pitkä aika.

– Kansan Uutisten kehittämisen kannalta on hyvä hetki vaihtaa vetäjää. Talous on vakautettu ja uudella valittavalla päätoimittaja-toimitusjohtajalla on hyvä lähtökohdat kehittää Kansan Uutisia.

Kansan Uutiset on ainoa poliittinen viikoittain ilmestyvä paperilehti, jolla on verkkolehti ja digilehti. Kansan Uutisissa on kahdeksan työntekijää päätoimittaja-toimitusjohtajan lisäksi.

– Haku tehtävään avataan lähiaikoina, toteaa Kansan Uutisten hallituksen puheenjohtaja Sini Niva.

ILMOITUS

Puhakka on ilmoittanut olevansa kuitenkin käytettävissä siihen saakka, kunnes siirtymävaihe tulee hoidetuksi. Hän on hoitanut päätoimittajan tehtäviä seitsemän vuotta, ja viimeiset kaksi vuotta hän ollut myös toimitusjohtajana.

Ennen aloittamistaan hän julkaisi Vasemmistoliiton synty -kirjan. Sirpa Puhakka toimi vasemmistoliiton puoluesihteerinä vuosina 2007- 2013 . Sitä ennen hän työskenteli vasemmistoliiton eduskuntaryhmän tiedottajana.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa. Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen. Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!