Lehtikuva/Roni Rekomaa

Syyttäjän mukaan al-Taee todennäköisesti syyllistyi kiihottamisrikokseen juutalaisia vastaan, mutta oikeudenkäynti ja rangaistus olisivat kohtuuttomia.

Kansanedustaja Hussein al-Taeen (sd.) Facebook-kirjoituksista ei nosteta syytettä, valtakunnansyyttäjä tiedotti maanantaina. Al-Taeeta epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Epäilyissä oli kyse neljästä kirjoituksesta, jotka al-Taee on tunnustanut kirjoittaneensa Facebook-sivuilleen vuosina 2011–2016. Hänen epäiltiin halventaneen kirjoituksissaan ainakin sunnimuslimeja, homoseksuaaleja ja juutalaisia. Al-Taee on sittemmin pyytänyt kirjoituksia julkisesti anteeksi.

Valtakunnansyyttäjän mukaan osassa viesteistä ei ole kyse kiihottamisrikoksesta, koska ne eivät kohdistu rangaistussäännöksessä tarkoitettuun kansanryhmään. Näin oli syyttäjän mukaan helmikuussa ja toukokuussa 2011 sekä heinäkuussa 2012 julkaistuissa kirjoituksissa.

Syyttäjä on ottanut huomioon al-Taeen toiminnan rauhaa edistävän CMI:n tehtävissä.

Kyse olisi voinut olla kunnianloukkauksista

Syyttäjän mukaan helmikuussa 2011 julkaistu kirjoitus ei kohdentunut mihinkään suojattuun kansanryhmään, vaan Saudi-Arabian hallitsijaan ja hallitsijaperheeseen. Samaten homoparin julkista esiintymistä koskeva kirjoitus toukokuussa 2011 kohdistui vain toiseen heistä henkilökohtaisesti, ei suojattuun kansanryhmään, syyttäjä sanoi.

ILMOITUS

– Lausumat voisivat tulla arvioitavaksi kunnianloukkauksena. Pääsääntöisesti syyttäjä ei saa nostaa syytettä kunnianloukkauksesta, ellei asianomistaja ole vaatinut rangaistusta. Asianomistajat eivät ole vaatineet rangaistusta, ja teot olisivat joka tapauksessa kunnianloukkauksena jo vanhentuneita, Syyttäjälaitoksen tiedotteessa kerrottiin.

Kolmas, Israelin nimeä koskeva kirjoitus heinäkuussa 2012 ei myöskään syyttäjän mukaan kohdistunut selvästi mihinkään suojattuun kansanryhmään ja sen solvaavuus ja panettelevuuskin jäivät selvittämättä.

Poisti kirjoitukset itse ennen vuosia ennen tutkintaa

Yhdessä viestissä al-Taee on syyttäjän mukaan todennäköisesti syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Kyse oli maaliskuussa 2012 tehdystä julkaisusta, jossa al-Taee jakoi Facebookin perustajaa Mark Zuckerbergiä koskeneen uutisen ja kirjoitti oheen juutalaisia koskeneen kommentin.

– Lausumilla annetaan ymmärtää, että juutalaisten ominaispiirre olisi muiden hyväksikäyttäminen ahneutensa tyydyttämiseksi. Kyseiset lausumat ovat halventavia ja kohdistuneet yleisesti kaikkiin juutalaisiin kansanryhmänä, syyttäjä katsoi.

Valtakunnansyyttäjä päätyi kuitenkin tekemään syyttämättäjättämispäätöksen myös tältä osin. Syyttäjä huomioi sen, että al-Taee oli poistanut kirjoitukset oma-aloitteisesti jo vuonna 2016, kun rikosilmoitus niistä tehtiin vasta kolme vuotta myöhemmin.

Lisäksi syyttäjä kiinnitti huomiota siihen, että al-Taee oli vuosina 2014–2019 toiminut konsulttina ja neuvonantajana konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativessa (CMI) tehtävänään suunnitella ja toteuttaa rauhanprosesseja, eli rakentaa ymmärrystä ihmisryhmien välillä.

– Tällä tavoin hän on toiminnallaan tavoitellut edellä mainituille lausumille vastakkaisia vaikutuksia. Al-Taee on siten kerrotuin tavoin toiminnallaan pyrkinyt poistamaan tekonsa vaikutuksia. Oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi pidettävä tarkoituksettomina ja kohtuuttomina, syyttäjä katsoi.