Lehtikuva/Vesa Moilanen

Eri maiden äärioikeisto kopioi toisiaan. Koulujen ilmiantojärjestelmän kehitti ensin Saksan AfD.

Poliittista keskustelua mielipidemittausten mukaan Suomen suurimman puolueen puheenjohtajalta tammikuussa 2021:

”Jokseenkin jokainen perussuomalainen vanhempi, jolla on kouluikäisiä lapsia, tietää, että kouluissa pakkosyötetään poliittisia ja puoluepoliittisia näkemyksiä, eli lähinnä hehkutetaan maahanmuuttoa, lietsotaan ilmastopaniikkia ja haukutaan perussuomalaisia.”

Ensin perussuomalaisten uusi nuorisojärjestö aloitti kouluopetusta koskevan ilmiantokampanjan ja sitten kansanedustaja Jani Mäkelä kehotti ”raportoimaan puolueelle” nimiä myöten mistä tahansa muustakin perussuomalaisten vastaisesta kampanjoinnista ei-poliittisissa yhteyksissä.

Ja pari päivää myöhemmin Jussi Halla-aho jatkoi ”keskustelua” tyylilleen uskollisesti.

Turkulainen opettaja ja vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Mervi Uusitalo-Heikkinen sai viimeistään tässä vaiheessa tarpeekseen.

ILMOITUS

”Perussuomalaiset, pitäkää näppinne irti suomalaisesta kouluopetuksesta. Opettajat tekevät työnsä opetussuunnitelmaan nojautuen, ja sen ovat laatineet kasvatusalan asiantuntijat. Työrauha meille, kiitos”, hän kirjoitti Twitterissä.

Kansan Uutisille hän kertoo pitävänsä huolestuttavana, jos totena levitetään sellaista, että kouluissa vainottaisiin perussuomalaisten huoltajien lapsia tai tehtäisiin jonkinlaista aivopesua lapsille.

Uusitalo-Heikkistä huolestuttaa, tietävätkö ihmiset, mihin perustuen opettajat tekevät työtään.

– Meitähän ohjaa hyvin vahvasti opetussuunnitelma, ja niin kuin tieteeseen pohjaten tiedetään, siellä on hyvin paljon asiaa ilmastosta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Me opettajat emme keksi niitä asioita omasta päästä ja poliitikot eivät laadi opetussuunitelmaa, vaan kasvatusalan ammattilaiset.

”Puolue pyrkii viemään politiikkaa kouluihin”

Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri, opetussuunitelmia väitöskirjatutkijana tutkinut Minja Koskela kirjoitti Facebookissa perusopetuksen opetussuunnitelman (OPS) edellyttävän kunnioittamaan ihmisoikeuksia, edistämään demokratiaa ja aktiivista toimijuutta sekä lisäämään ymmärrystä ilmastonmuutoksen vakavuudesta.

”Se, että nämä asiat eivät sovi perussuomalaisten arvoihin kertoo ennen kaikkea perussuomalaisista itsestään”, Koskela kirjoitti.

Hänen mukaansa perussuomalaiset kansanedustajat eivät vaikuta ymmärtävän, ettei opetuksen sisällöistä päätetä eduskunnassa.

”Kun puolue haluaa puuttua koulun opetuksen sisältöihin, joihin puolueilla ei siis ole mitään asiaa puuttua, se de facto tarkoittaa, että puolue pyrkii viemään puoluepolitiikkaa kouluihin, vaikka se miten väittäisi muuta”, totesi Koskela.

Omaa ideologiaa ei luokkaan

Mervi Uusitalo-Heikkinen pitää Halla-ahon väitettä politiikan pakkosyöttämisestä lapsille täysin käsittämättömänä.

– Minä en tiedä lasten huoltajien poliittisista suuntautumisista, ja eivät lapset ole mitään perussuomalaisia lapsia vaan lapsia. Tämä on todella törkeää liioittelua ja mustamaalaamista.

– Vaikka olen puoluepolitiikassa mukana, väitän että en tuo omaa ideologiaani luokkaan, sanoo 1.–6.-luokkalaisia opettava Uusitalo-Heikkinen.

Perussuomalaiset ovat Halla-ahon kaudella käyneet instituution toisensa jälkeen kimppuun. On haukuttu oikeuslaitos, ”poliittinen” poliisi, media ja nyt on koulun vuoro.

Uusitalo-Heikkinen kokee puolueen hakevan näkyvyyttä kaikin keinoin.

– Populismihan turvaa nimenomaan siihen, että kärjistetään asioita ja jos ei nyt valehdella suoraan, niin kuitenkin sinne päin. Luulen, että perussuomalaiset etsivät politiikasta kohuhakuisuutta ja vastakkainasettelua.

Mitä Saksan äärioikeisto edellä…

Kansanedustaja Veronika Honkasalo huomautti Twitterissä äärioikeiston toimivan globaalisti. Hän jakoi Ylen uutisen lokakuulta 2018. Saksassa oikeistopopulistinen AfD kehitti ilmiantojärjestelmän, jolla käräytetään kriittisesti puolueeseen suhtautuvia opettajia.

”Historia osoittaa, että äärioikeisto tapaa hyökätä sivistystä ja koulutusta vastaan jopa kirjarovioin, sillä hyvä koulutus syö sen kannatusta. Koulutettu, lähdekriittinen kansalainen ei noin vain usko tieteen tai ihmisoikeuksien vastaista propagandaa tai salaliittoteorioita”, Honkasalo kirjoitti.

Voimassa olevassa peruskoulun opetussuunnitelmassa puhutaan sellaisista asioista kuin ihmisyys, sivistys, tasa-arvo, demokratia, kulttuurinen moninaisuus rikkautena sekä kestävän elämäntavan välttämättömyys. Useimmat ovat asioita, jotka ovat kuin punainen vaate perussuomalaisille poliitikoille.

– Se on varmasti monille uutinen, että tällaista opetetaan kouluissa, mutta niin se vaan menee, Uusitalo-Heikkinen sanoo.

”OPS:n perusteilla huolehditaan, etteivät poliittisten voimasuhteiden heittelyt vaikuta opetuksen sisältöön – koulutuksen asiantuntijat laativat ne”, kommentoi Honkasalo Twitterissä.

Minja Koskelan mukaan ”tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun perussuomalaisten on hiukan vaikea ymmärtää, että demokratia toimii ihan muilla kuin perussuomalaisten omilla pelisäännöillä”.

”Mutta siitä voi onneksi oppia lisää vaikkapa siellä peruskoulun yhteiskuntaopin tunneilla, joilla btw on äärimmäisen pätevät opettajat, joiden työn autonomiaa ei yksi puolue luojan kiitos voi horjuttaa.”

Mervi Uusitalo-Heikkinen sai omiin asiallisiin twiitteihinsä nykyään niin tavanomaisen törkypalautteen.

– Mietin että onko näillä ihmisillä kaikki ihan hyvin. Kiinnitin asiaan huomiota mielestäni hyvin neutraalisti ja puolustin ammattikuntamme kunniaa. En käynyt kiinni henkilöön, en haukkunut. Silti vastaanotto oli todella ala-arvoista.

Ammattietiikka sitoo opettajia

Opettajan ammattietiikan keskeiset periaatteet on kirjattu Opetusalan eettisen neuvottelukunnan laatimaan Comeniuksen valaan. Se kuuluu näin.

Opettajana osallistun uuden sukupolven kasvattamiseen, joka on inhimillisistä tehtävistä merkittävimpiä. Päämääräni on uudistaa ja välittää ihmiskunnan yhteistä tieto-, kulttuuri- ja osaamisvarantoa.

Pyrin aina toimimaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Edistän oppilaiden ja opiskelijoiden kehitystä niin, että jokainen voi kasvaa taipumustensa ja lahjojensa mukaiseen täyteen ihmisyyteen. Tuen huoltajia ja muita lasten ja nuorten hyväksi toimivia heidän kasvatustehtävässään.

En paljasta enkä levitä minulle luottamuksellisesti uskottuja tietoja. Kunnioitan lasten ja nuorten yksityisyyttä ja suojaan heidän oikeuttaan henkiseen ja fyysiseen koskemattomuuteen.

Puolustan oppilaiden ja opiskelijoiden kasvurauhaa poliittisia ja taloudellisia hyötymispyrkimyksiä vastaan. Tuen kaikkien oikeutta muodostaa itse katsomukselliset ja poliittiset vakaumuksensa.

Pidän yllä ja syvennän ammattitaitoani kehittämällä itseäni jatkuvasti. Sitoudun yhteisiin tavoitteisiin ja tuen kollegoitani. Toimin yhteisöni parhaaksi ja pyrin vahvistamaan opetusalan yleistä arvostusta.