Lehtikuva/Jussi Nukari

Kommentti: Kouluikäisten lasten määrä on romahtamassa Suomessa muutamassa vuodessa. Siitä olisi syytä käydä enemmän julkista keskustelua.

Kuntavaaleihin on alle kolme kuukautta. Tiedotusvälineet ovat tähän mennessä keskittyneet seuraamaan puolueiden ehdokasasettelun etenemistä, eikä puoluejohtajien kahdessa tentissä kunta-asioita juuri ole käsitelty.

Se, mistä ainakin pitäisi ennen kuntavaaleja käydä kunnon keskustelu, on laskevan syntyvyyden vaikutus kuntien kouluverkkoon. Aiheen nosti tammikuussa esiin aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n asiantuntija Timo Aro.

Twitter-viestissään Aro tiivisti, että väestöennusteen mukaan vuoteen 2030 mennessä Suomessa 56 000 alle kouluikäistä lasta ja melkein 100 000 kouluikäistä lasta vähemmän kuin nyt. Eikä vuosi 2030 ole kaukana, siihen on yhdeksän vuotta.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) käynnisti hallituskauden alkupuolella koulutuspoliittisen selonteon valmistelun. Siinä on tarkoitus käsitellä myös sitä, miten koulutuksen tasa-arvosta on määrä pitää kiinni.

Se on helpommin sanottu kuin tehty, koska tämäkin kehitys kohtelee alueita hyvin eri tavalla. Joissakin kunnissa ja kaupungeissa on ennusteiden mukaan luvassa vain pientä laskua, mutta monissa paikoissa edessä on melkoinen romahdus.

ILMOITUS

Kuten Aro viestissään kirjoittaa, kouluverkkokeskustelut ovat tunnetusti poliittista miinakenttää. Kun koulun lakkauttaminen nousee asialistalle, on luvassa varmuudella paljon palautetta.

Keskustelua, nyt

Väestöennuste on toki nimensä mukaisesti vain ennuste. Moni asia voi myös muuttua, jos syntyvyys esimerkiksi lähtee kasvuun tai korona kääntää muuttoliikkeen suunnan.

Mutta poliitikoiden ei tule sen varaan laskea, siinä käy yhtä hyvin kuin lähes kaikkien Suomen kuntien kasvustrategioille. Paperilla ne näyttävät kovin hyviltä, mutta muutosta ne eivät tuo.

Siksi tästä asiasta olisi syytä käydä kunnolla keskustelua ennen kuntavaaleja. Koska tämä jos mikä, on kuntapäättäjiä koskeva asia.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa. Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen. Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!